Sähköpotkulautojen pysäköintiuudistus alkaa keskustassa

Pysäköintiuudistus toteutetaan alueellisilla yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen ja polkupyörien pysäyttämisen kieltävillä liikennemerkeillä. Rajoitusalue kattaa Hesperian esplanadin ja Pitkänsillan eteläpuolisen alueen kantakaupungissa. Lännessä raja kulkee Lauttasaarensillalla.
Kieltoalue merkitään tekstillisillä liikennemerkeillä alueen rajoilla, ja pysäköintiin käytössä olevat paikat merkitään erillisillä liikennemerkeillä. Pysäköintialueet näkyvät myös operaattorien sovelluksissa.
Kaupunki on tarkoituksella päätynyt pysäyttämiskieltoon, jotta toiminta sallittujen paikkojen ulkopuolella olisi käyttäjille ja operaattoreille mahdollisimman selkeästi kiellettyä. Tällä kiellolla myös lyhytaikaisen pysäyttämisen, esimerkiksi asiointitarkoituksessa, tulee tapahtua vain merkityillä mikroliikkumisen pysäköintipaikoilla.
250 pysäköintialuetta keskustaan
Pysäköintipaikkoja tulee aukioille, toreille ja kadunvarsiparkkipaikoille. Alueita tulee noin 250, joista n. 130 sijoittuu autojen parkkiruutuihin. Pysäköintialueiden merkitseminen alkaa huhtikuun alusta lähtien.
Kuusi operaattoria toimii keskustassa
Kaupunki on tehnyt sopimukset sähköpotkulautoja vuokraavien yritysten kanssa. Sopimuksissa määritetään korvaus pysäköintialueiden käytöstä sekä jokaisen operaattorin kulkuneuvojen enimmäismäärä rajoitusalueella.
Rajoitusalueella toimii kuusi operaattoria eli Voi, Tier, Lime, Ryde, Bird ja Bolt. Jokaisella operaattorilla voi enimmillään olla 700 sähköpotkulautaa rajoitusalueella. Kaupunki seuraa sopimusten noudattamista.
Kaupunkiympäristölautakunta päätti uudistuksen toteuttamisesta kokouksessaan 21. maaliskuuta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki Palomäki
Yksikön päällikkö
Kaupunkiympäristön toimiala
Katu- ja liikennesuunnittelu, liikennejärjestelmä
09 310 37658, heikki.palomaki@hel.fi
Reetta Putkonen
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö
Kaupunkiympäristön toimiala
09 310 37079, reetta.putkonen@hel.fi
Miikka Kulpakko
Projektisuunnittelija
Kaupunkiympäristön toimiala
Katu- ja liikennesuunnittelu, liikennejärjestelmä
09 310 37657 miikka.kulpakko@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.6.20236.6.2023 19:51:30 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6. kesäkuuta 2023. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Hanasaaren voimalaitoksen ovet aukeavat yleisölle Helsinki-päivänä6.6.2023 15:34:47 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki ja energiayhtiö Helen yhteistyössä Open House Helsingin kanssa järjestävät Hanasaaren suljettuun hiilivoimalaitokseen yleisökierroksia Helsinki-päivänä 12.6. Opastetuilla kierroksilla tutustutaan Hanasaari B-voimalaitokseen ja sen historiaan.
Syksyllä käynnistyvällä opiskelijakilpailulla haetaan uusia ideoita ydinkeskustan tulevaisuuteen5.6.2023 12:06:34 EEST | Tiedote
Helsingin keskustakeskusteluun haetaan nyt uusia näkökulmia. Helsingin kaupunki, Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto sekä Helsingin seudun kauppakamari käynnistävät syksyllä 2023 opiskelijoille suunnatun ideakilpailun.
Viikintieltä Itäväylälle johtava silta suljetaan 12. kesäkuuta peruskorjauksen vuoksi5.6.2023 11:17:19 EEST | Tiedote
Viikintieltä Itäväylälle johtava ramppisilta suljetaan kokonaan liikenteeltä 12. kesäkuuta alkaen ja on suljettuna lokakuun loppuun saakka. Kiertotie kulkee Viilarintien kautta. Työt eivät vaikuta jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikkumiseen.
Competition seeks an implementer for the island of Puotilanranta2.6.2023 14:20:23 EEST | Press release
The City of Helsinki is looking for a partner for the development and implementation of an island that is to be constructed in Puotilanranta. A new neighbourhood for approximately 2,700 residents is being planned in the area of the current Puotila marina, close to the services of Itäkeskus. One of the districts of the area will take the form of an island, the design and implementation of which will be chosen in this competition. The Urban Environment Committee will discuss the Puotilanranta island competition in its meeting on 6 June 2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme