Vaasan Sähkö Oy

Sähköverkkohankkeessa edistetään yhteistyötä maanomistajien kanssa ilmakuvauksella

Jaa
Syksyllä Laihian Miettylässä alkavaan sähköverkon maakaapelointityöhön valmistaudutaan hieman eri tavoin kuin yleensä: johtoreitin varrella oleva alue kuvataan ilmasta kuvauskopterilla.

Urakoitsijana toimivalle Oy RAVERA Ab:lle toimintatapa on uusi.

Projektipäällikkö Matti Luomanen kertoo, että ajatus tuli alun perin johtoreitin varrella olevalta maanomistajalta. Urakoitsija tarttuikin ajatukseen mielellään.

- Ilmakuvauksesta on hyötyä etenkin jälkitöiden hoidossa, kertoo Luomanen.

Ilmakuvaus on kustannustehokas tapa varmistaa, että alue saadaan tarkasti dokumentoitua. Näin tarvittavat korjaukset saadaan tehtyä rakentamisvaiheen jälkeen ja lähtötilanteeseen perustuen. Samalla se on tapa kertoa maanomistajille, että jälkityöt halutaan hoitaa hyvin.

Dronea lennätetään 2050 metrin korkeudella alueella MiettyläLaihian kirkonkylä.
- Mikäli säät sallivat, johtoreitti kuvataan elokuun viimeisestä viikosta alkaen. Rakentaminen alkaa syyskuussa, toteaa Raveran toimitusjohtaja Aimo Latvala.  

Droneja käytetään jo jonkin verran sähköverkkojen kunnon tarkistamiseen. Latvala näkee, että uutta kuvaustekniikkaa voisi alalla hyödyntää laajemminkin.

Hankkeen rakennuttaja on Vaasan Sähköverkko Oy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan Sähkö Oy
Vaasan Sähkö Oy
Kirkkopuistikko 0
65100 VAASA

06 324 5111http://www.vaasansahko.fi

Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö. Konserniin kuuluu tytäryhtiö Vaasan Sähköverkko Oy. Konsernissa työskentelee noin 150 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2023 oli noin 200 milj. euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye