HUS

Sairaalahoitoa vaativaan koronavirustautiin (COVID-19) sairastuneilla potilailla vakavampi taudinkuva ja pidempi sairaalahoito kuin influenssapotilaalla

Jaa
HUSin ja THL:n tutkimus osoitti, että koronavirusinfektioon sairastuneille kehittyi useammin vaikeampi taudinkuva eli vaikea keuhkokuume hapetushäiriön kanssa, he tarvitsivat useammin tehohoitoa ja sairaalahoito kesti pidempään kuin influenssapotilailla.

HUSin Jorvin sairaalassa toteutettiin viime talven ja kevään aikana tutkimus sairaalahoitoa vaatineilla, hengitystieinfektio-oireisilla aikuispotilailla. Päätulos oli, että koronavirusinfektioon sairastuneille kehittyi useammin vaikeampi taudinkuva eli vaikea keuhkokuume hapetushäiriön kanssa, he tarvitsivat useammin tehohoitoa ja sairaalahoito kesti pidempään kuin influenssapotilailla. 

Tutkimus tehtiin yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa ja se oli osa kansainvälistä DRIVE-influenssarokotetutkimusta.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että sairaanhoitoon joutuneet COVID-19- ja influenssapotilaat olivat suunnilleen saman ikäisiä ja kummastakin ryhmästä noin kaksi kolmasosaa oli miehiä. COVID-19 -potilailla ei ollut aiempia sairaalahoitojaksoja edellisen vuoden aikana ja heistä hieman suurempi osa oli perusterveitä. He tupakoivat harvemmin ja heillä oli vähemmän keuhkosairauksia, mutta muiden perussairauksien osalta ei ollut eroa.

COVID-19 -potilaiden oireet olivat yleensä kestäneet yli viikon ennen sairaalaan tuloa. Keuhkokuvalöydökset poikkesivat ryhmien välillä, mikä saattaa auttaa infektioiden erottamisessa toisistaan.

Tutkimukseen osallistui joulukuun 2019 ja huhtikuun 2020 välisenä aikana 213 potilasta, joista 28 potilaalla oli koronaviruksen ja 33 influenssan aiheuttama infektio.

Tutkimus on luettavissa verkossa ja se on lähetetty vertaisarvioituun tieteelliseen julkaisuun arvioitavaksi.

Lisätiedot

Kirsi Skogberg, infektiosairauksien erikoislääkäri, HUS Jorvin sairaala, tutkimuksesta HUSissa vastaava henkilö, p. 050 428 4617, kirsi.skogberg@hus.fi

Raija Auvinen, sisätauteihin erikoistuva lääkäri, HUS, Jorvi DRIVE -tutkijalääkäri, p. 040 750 9058, raija.auvinen@hus.fi

Hanna Nohynek, ylilääkäri, THL, tutkimuksesta THL:ssä vastaava henkilö, p. 029 524 8246, hanna.nohynek@thl.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye