Sairaanhoitaja näkee työnsä tulokset heti
31.8.2021 06:00:00 EEST | Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK | Tiedote

Tiedätkö sinä joka ikinen päivä töihin lähtiessäsi olevasi tarpeellinen ja tekeväsi oikeasti merkityksellistä työtä?
Sairaanhoitajana tiedät. Vaasan ammattikorkeakoulun rehtori Kati Komulaisella on pitkä kokemus sairaanhoitajan työstä, jota hän on jatkanut vuoteen 2018 asti koulutuskentällä tehdyn työn ohessa. Mielekkään työn ansiosta hän ehti nähdä alaa parinkymmenen vuoden ajalta.
– Parasta on tiimityöskentely sekä se, että työnsä tuloksen näkee heti. Sairaanhoitaja on se, joka johtaa esimerkiksi elvytystilannetta, eli ammattitaitoon ja osaamiseen luotetaan todella paljon.
Vaasan ammattikorkeakoulu erottuu edukseen erityisesti kliinisten taitojen opetuksessa. Vaasasta valmistuneista kuulee Komulaisen mukaan jatkuvasti hyvää palautetta, jossa käden taitoja kehutaan.
– VAMKissa ei ole karsittu käytännön opetuksesta, mitä kentällä arvostaa. Oppimiskeskus Aleren harjoitusluokissa voi opetella sairaanhoitajan työssä tarvittavia taitoja.
Harjoitusluokat tarjoavat aidon ympäristön muun muassa leikkaussalitoiminnan, ensiavun sekä kirurgisen hoitotyön simulointiin. Lisäksi opintoihin kuuluu paljon työharjoittelua. Opettajat pitävät yllä kliinisiä taitojaan ja ovat erittäin päteviä.
Töitä riittää
Siinä missä yhä useammassa ammatissa työn ja vapaa-ajan raja hämärtyy, sairaanhoitajan työ loppuu silloin kun vuoro päättyy. Työt eivät siis seuraa kotiin.
– Samoin loma on lomaa, eli ei tarvitse tarkistella sähköposteja ja käydä toimistolla hoitamassa asioita kuten aika monessa työssä nykyään tahtoo käydä. Se on arvokasta, Kati Komulainen huomauttaa.
Sairaanhoitajan ammatti kuuluu myös niihin, joissa aina tarvitaan inhimillistä tietotaitoa, vaikka tekniikka kehittyy ja digitalisaatio etenee. Työllisyysnäkymät ovatkin suorastaan loistavat, ja hoitoalalla työttömyys on käytännössä nolla.
– Kannattaa myös huomata, että sairaanhoitajan AMK-koulutus on oiva lähtökohta jatkokoulutukselle. Esimerkiksi psykoterapeuteista monella on sairaanhoitajatausta, ja halutessaan voi opiskella vaikka hoitotyön opettajaksi tai lähteä ulkomaille töihin.
Hae nyt
Sairaanhoitajan AMK-tutkinnon voi suorittaa Vaasan ammattikorkeakoulussa sekä päiväkoulutuksena että monimuoto-opiskeluna. Tammikuussa 2022 alkavien opintojen haku alkaa 1.9.2021 ja jatkuu 15.9. saakka.
Päiväopiskelujen aloituspaikkoja on nyt 35, joista todistusvalinnalla täytetään 60 prosenttia ja AMK-valintakokeella 40 prosenttia. Ensikertalaisuuskiintiö on 80 prosenttia.
Monimuotototeuksessa on 20 aloituspaikkaa. Niistä todistusvalinnalla täytetään 50 prosenttia ja AMK-valintakokeella 50 prosenttia. Ensikertalaisuuskiintiö on monimuotokoulutuksessa 50 prosenttia.
Lisätietoja ja linkit hakulomakkeisiin löydät täältä: https://www.vamk.fi/haku/amk-tutkinnot/sairaanhoitaja_amk/
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3700 ja henkilöstöä 200.
VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Avoin seminaari: 30 vuotta vaikuttavuutta – 30 vuotta tulevaisuutta22.9.2026 13:22:51 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulun 30-vuotisjuhlavuoden vietto jatkuu 8.10.2026 kaikille avoimella juhlaseminaarilla 30 vuotta vaikuttavuutta – 30 vuotta tulevaisuutta: VAMK ja Pohjanmaan kasvu.
Verkkokoulutukset ja energia-ala vetovoimaisia yhteishaussa10.9.2026 16:59:24 EEST | Tiedote
Juuri päättyneessä syksyn yhteishaussa Vaasan ammattikorkeakoulun suosituimmat hakukohteet olivat englanninkielinen energiatekniikan insinöörikoulutus ja verkossa toteutettava sosionomin AMK-tutkintokoulutus.
Strong Interest for Energy Studies in National Joint Application10.9.2026 16:59:24 EEST | Press release
In the national joint application that ended today, Vaasa University of Applied Sciences' most popular degree program in English was again the Bachelor of Engineering programme in Energy Technology.
Koulutusta sähköistyviin toimitusketjuihin ja infrastruktuuriin9.9.2026 07:08:00 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulu tarjoaa maksutonta verkkokoulutusta raskaan liikenteen sähköistymisestä ja kestävistä toimitusketjuista. Koulutus vastaa energiamurroksen osaamistarpeisiin ja on suunnattu työelämässä toimiville asiantuntijoille. Ilmoittautuminen koulutukseen on nyt auki.
Lukukoira Kaneli lisää opiskelijoiden hyvinvointia8.9.2026 13:01:00 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulun lukukoiratoiminta alkaa syyslukukaudella 2026 lukukoira Kanelin kanssa. Lukukoiran avulla opiskelijat voivat vähentää stressiä ja ahdistusta, parantaa keskittymiskykyä ja harjoitella vieraiden kielten puhumista. Toiminta tukee opiskelijoiden hyvinvointia ja tarjoaa sosiaalista vuorovaikutusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
