SAK budjettiriihestä: Aktiivimallin poistuminen on helpotus työttömille
17.9.2019 20:04:07 EEST | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote
Hallitus päätti budjettiriihessään kumota aktiivimallin 1.1.2020 alkaen.
– Aktiivimalli on koettu epäoikeudenmukaiseksi ja siitä luopuminen on iso helpotus työttömille. SAK:n tavoite aktiivimallin korvaamisesta työttömyysturvan uudistamisella etenee, iloitsee SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta.
Budjettiriihessä linjattiin työttömyysturvan ja työttömien palveluiden uudistamisesta. Palkkatuen uudistaminen, työttömien yksilölliset palvelut sekä karenssien uudistaminen ja kohtuullistaminen ovat tärkeitä askeleita kohti Pohjoismaista työllisyyden hoitoa.
– Työvoimapalveluihin suunnatut lisärahat ovat kuitenkin vaatimattomia suhteessa tarpeeseen. Ilman riittäviä resursseja työttömien yksilöllinen kohtaaminen ja tukeminen jää haaveeksi, huomauttaa Kaukoranta.
Työllisyyskehityksessä avainasemassa on työvoiman osaaminen ja ammatillisen koulutuksen laatu. EK:n suhdannebarometrissakin keskeiseksi kasvun esteeksi on noussut puute ammattityövoimasta. Viime vaalikaudella koulutusleikkaukset osuivat pahiten ammatilliseen koulutukseen.
– Budjettiesityksessä esitetyt hallitusohjelman mukaiset lisäsatsaukset ammatilliseen koulutukseen on askel oikeaan suuntaan. Tulevaisuudessa pelkät kertaluontoiset rahat eivät kuitenkaan riitä, vaan ammatillisen koulutuksen kestävä rahoitus on turvattava pysyvästi.
Budjetti sisältää pienituloisten kannalta hankalia korotuksia valmisteveroihin, mutta ne on tasapainotettu pieni- ja keskituloisille suunnatuilla veronkevennyksillä sekä etuusparannuksilla.
Elvytykseen täytyy olla valmis
Etupainotteisesti toteutettavien menolisäysten takia budjetin finanssipoliittinen viritys on elvyttävä. Kireämpikin finanssipoliittinen linja olisi nykyisessä suhdannetilanteessa ollut perusteltu, mutta heikkenevät suhdannenäkymät ovat vahvistaneet argumentteja elvytyksen puolesta.
Kaukorannan mielestä hallituksen ei pidä pelätä elvyttävää finanssipolitiikka, jos kansainvälinen talous kääntyy laskuun.
– Taantuman uhatessa työttömyyttä on torjuttava ottamalla täysimääräisesti käyttöön hallitusohjelman meno- ja veroelvytyksen mahdollistavat kirjaukset
Myös yksityisen investoinnit liikkeelle
Tuleva talouskasvu rakentuu nyt tehtävien investointien varaan. Hallitus pyrkii kannustamaan yrityksiä investoimaan laajalla investointipaketilla, joka sisältää suorien tukien ja investointien lisäksi poisto-oikeuksia laajentamista ja uuden tutkimusyhteistyön verokannusteen.
– Hallitus on oikealla asialla houkutellessaan investoimaan, mutta uusien verotukien sijaan vaikuttavampaa olisi keskittyä suoriin satsauksiin tutkimus- ja innovaatiotukiin ja infrainvestointeihin. Tällaisilla julkisilla investoinneilla voidaan houkutella myös yksityistä rahaa liikkeelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka KaukorantaPääekonomisti
Puh:040 752 8637ilkka.kaukoranta@sak.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rfPitkänsillanranta 3
00530 Helsinki
020 774 000https://www.sak.fi
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 17:ää ammattiliittoa ja noin 900 000 jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Kansainvälinen tuomioistuin vahvisti lakko-oikeuden aseman osana ILO:n yleissopimusta – päätöksellä on merkitystä myös Suomelle23.5.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
SAK pitää Kansainvälisen tuomioistuimen ICJ:n torstaina antamaa ratkaisua lakko-oikeudesta historiallisena vahvistuksena työntekijöiden perusoikeuksille. SAK katsoo, että Suomessa on nyt ratkaisun valossa arvioitava uudelleen viimeaikaiset työtaisteluoikeuden rajoitukset.
SAK:n Jarkko Eloranta: On sovittava yhteiset säännöt uhkatilanteisiin työntekijöiden turvaksi21.5.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
SAK:n Jarkko Eloranta muistutti SAK:n edustajistossa pitämässään puheessa, ettei yksittäinen työntekijä voi joutua itse punnitsemaan viranomaisvaroituksen saatuaan, pitääkö hänen noudattaa ohjeita vai lähteä töihin.
Tervetuloa SAK:n kevätedustajistoon20.5.2026 11:23:09 EEST | Kutsu
Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan SAK:n edustajiston kokousta. Tervehdyksensä kokoukseen tuo myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman.
SAK:laiset luottamushenkilöt: Työelämän muutokset edellyttävät laadukasta koulutusta työntekijöille19.5.2026 07:53:30 EEST | Tiedote
Yli puolet SAK:laisista luottamushenkilöistä arvioi kyselyssämme, että heidän työpaikallaan on työntekijöitä, jotka tarvitsevat lisäkoulutusta selvitäkseen työtehtävistään. Erityisesti koulutusta kaivataan uuden teknologian käyttöön ottamisessa.
Hallitus heikentää jälleen työntekijöiden työsuhdeturvaa ja työelämän tasa-arvoa14.5.2026 08:57:00 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona ensimmäisessä käsittelyssä työsopimuslain muutosesityksen sisällöt. Esitys heikentää työntekijöiden työsuhdeturvaa ja työelämän tasa-arvoa. SAK pitää lakimuutosta niin vahingollisena, että se pitäisi joko hylätä eduskunnan toisessa käsittelyssä tai viimeistään perua seuraavan hallituksen toimesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme