SAK palkitsee Vuoden duunarit
- Osa alueista on muistanut omia aktiivejaan jo useita vuosia, mutta halusimme laajentaa tätä hyvää tapaa koskemaan koko maata. Meillä on niin paljon upeita aktiivisia ihmisiä mukana ay-toiminnassa, että palkittavaa riittää, aluetoiminnan kehittämispäällikkö Hannele Ugur kertoo.
Palkittava Vuoden duunari on luotettava työtoveri ja innostava työyhteisön jäsen. Hän näkyy persoonallaan myös työyhteisön ulkopuolella, esimerkiksi harrastustoiminnassa ja puhuu työelämäasioista työyhteisön ulkopuolellakin. Hän on myös ylpeä ammatistaan ja tuo sitä esille.
Vuoden duunari -palkintoa ei jaeta pelkästään pitkäaikaisella kokouslihasten treenaamisella.
- Meillä ja ammattiliitoilla on useita tapoja palkita aktiiveja esimerkiksi pitkästä urasta ay-liikkeessä. Nyt halusimme nostaa työntekijää, joka on aktiivinen osa työyhteisöään ja omaa positiivisen duunari-identiteetin. Hän on loistava esimerkki siitä, miten omalla toiminnallaan voi tuoda hyvää sekä työyhteisöön että nostaa duunariutta yleisessä keskustelussa.
Vuoden duunari -palkinnot luovutetaan vappuviikolla tai pian sen jälkeen. Palkittujen yhteystietoja ja haastattelupyyntöjä voi tiedustella hannele.ugur@sak.fi
Häme
levyseppähitsaaja Arto Terrimäki, Hämeenlinna
Kymi
sairaalahuoltaja Taina Halttunen, Kouvola
Etelä-Savo
huoltomestari Esko Hakkarainen, Savonlinna
Pohjois-Savo
taloushallintoasiantuntija Tuula Ronkainen, Kuopio
Pohjois-Karjala
koneasentaja Hannu Koistinen, Viinijärvi
Uusimaa
lähihoitaja Petra Haapa-aro, Tuusula
Varsinais-Suomi
ravintola-alan työntekijä Marjukka Turunen, Salo
Satakunta
prosessimies Jari Mäki-Korte, Rauma
Keski-Suomi
myyjä Päivi Etelälahti-Petäinen, Jyväskylä
Pirkanmaa
myyjä Hanna Laaksonen, Tampere
Pohjois-Pohjanmaa + Kainuu
Pesulatyöntekijä Sisko Hiitola, Tyrnävä
Tietoja julkaisijasta

Pitkänsillanranta 3
00530 Helsinki
020 774 000https://www.sak.fi
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK:n Eloranta vappupuheessaan: palkansaajien tiivistettävä yhteistyötään1.5.2025 11:45:00 EEST | Tiedote
//Embargo 1.5. klo 11.45// Puheenjohtaja Eloranta vaati vappupuheessaan järjestörajat ylittävää yhteistyötä työntekijöiden edun ajamiseksi. Hänellä oli myös viesti pääministeri Petteri Orpolle.
Vappu 2025: Jarkko Eloranta puhuu Vaasassa, Katja Syvärinen Rovaniemellä28.4.2025 10:56:20 EEST | Uutinen
SAK:laista vappua vietetään tänä vuonna yli 30 paikkakunnalla. Puhujina vappujuhlissa on monia SAK:n ja ammattiliittojen edustajia.
SAK: Veropäätökset osoittavat hallituksen huolen valtion velasta valheeksi23.4.2025 22:53:43 EEST | Tiedote
Hallitus päätti puoliväliriihessään miljardiluokan veronkevennyksistä, jotka hyödyttävät erityisesti yrityksiä ja suurituloisia. Veronkevennykset kasvattavat valtion velkaantumista ja johtavat lisäleikkauksiin.
KORJAUS TIEDOTTEESEEN – SAK:n Jarkko Eloranta: Jälleen hallitus lyö duunaria18.4.2025 10:44:25 EEST | Tiedote
Korjattu tiedotteeseen tämän vuoden palkankorotusprosentti (ei 2,9 vaan 2,5 prosenttia) ja lisätty ensi vuoden palkankorotusprosentti 2,9 prosenttia.
SAK:n Jarkko Eloranta: Jälleen hallitus lyö duunaria18.4.2025 10:30:50 EEST | Tiedote
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta tuomitsee Orpon-Purran hallituksen kehysriihestä julkisuuteen vuotaneen suunnitelman ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme