SAK:lta matalan kynnyksen apua nuorille ja maahan muuttaneille
22.11.2021 11:02:24 EET | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote
Työperäinen hyväksikäyttö on tuomittava ilmiö, johon tulee määrätietoisesti puuttua sekä lainsäädäntöä että viranomaisyhteistyötä parantamalla. SAK on ajanut viranomaisille lisää puuttumiskeinoja ja työvoimaa hyväksikäyttävien kiinnijäämisriskin ja sanktioiden lisäämistä.
- Työperäinen hyväksikäyttö jää usein myös paljastumatta, koska työntekijöillä ei ole tietoa suomalaisesta työelämästä tai esimerkiksi alalla sovellettavista työehdoista. Heiltä puuttuu yleensä myös verkosto, joka osaisi opastaa eri työelämän tilanteissa, sanoo SAK:n johtaja Heli Puura.
SAK avasi uuden palvelun nuorten ja maahan muuttaneiden avuksi työelämässä
Tiedon ja neuvonnan lisäämiseksi SAK lanseerasi tänään uuden palvelukokonaisuuden, joka pyrkii vastaamaan suoraan erityisesti maahan muuttaneiden ja nuorten työelämätiedon tarpeeseen. Lisäksi työpaikkojen luottamushenkilöille tarjotaan koulutusta työperäisen hyväksikäytön tunnistamiskeinoista. Hanke on saanut työ- ja elinkeinoministeriön rahoitusta vuodelle 2021.
- Ammattiliitot auttavat jäseniään, mutta työelämässä on yhä enemmän ihmisiä, joille ammattiliitto ei ole vielä tuttu toimija. Palvelu täydentää varsinkin uran alkupäässä olevien tietoja ja ohjaa heitä pitämään huolta omista oikeuksistaan, Puura kertoo.
Palvelukokonaisuuteen kuuluu nuorille ja maahan muuttaneille tarkoitettu matalan kynnyksen henkilökohtainen työehtoneuvonta. Sen lisäksi uusi verkkosivusto www.työelämänpelisäännöt.fi tarjoaa perustietoa suomalaisesta työelämästä poikkeuksellisen laajalla kielivalikoimalla.
Työelämän ABC -tietopaketti sisältää laajan oppaan työelämästä suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Lisäksi perusinfo suomalaisesta työelämästä on palvelussa tarjolla 20 muulla kielellä, eli kaikkiaan työelämätietoa on saatavilla 23 eri kielellä.
- Mukana on myös sellaisia kieliä, kuten dari tai tagalog, joilla tietoa suomalaisesta työelämästä on tällä hetkellä todella vähän saatavissa.
Sisällössä on kiinnitetty huomiota helposti ymmärrettävään kieleen, koska työelämän oikeudet ja velvollisuudet ovat täynnä erilaisia termejä ja käsitteitä. Suomeksi palvelusta löytyy myös chatbot, joka on saanut nuorten ehdotuksesta nimen Jobotti.
Yhteyshenkilöt
Heli PuuraJohtaja
Puh:050 525 2673heli.puura@sak.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rfPitkänsillanranta 3
00530 Helsinki
020 774 000https://www.sak.fi
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 17:ää ammattiliittoa ja noin 900 000 jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Ostovoimakuoppa on kurottu umpeen jo tänä keväänä16.3.2026 14:39:57 EET | Tiedote
Vappu on todellinen työläisten juhla tänä vuonna, sillä reaalipalkka saavuttaa elinkustannuskriisiä edeltävän huipun toukokuun ensimmäisellä viikolla.
SAK: Työntekijöiden perusoikeuksia ei saa murentaa poikkeusolojen varjolla6.3.2026 06:50:00 EET | Tiedote
SAK pitää työryhmän mietintöä valmiuslain kokonaisuudistukseksi epätasapainoisena. Ehdotus johtaa työntekijöiden perusoikeuksien tarpeettomaan ja laaja-alaiseen heikentämiseen poikkeusolojen varjolla.
Julkisen talouden sopeuttaminen velkajarrulla ei saa vaarantaa talouskasvua25.2.2026 09:03:53 EET | Tiedote
SAK varoittaa liiallisesta julkisen talouden sopeuttamisesta. Pahimmillaan sopeutukset vaarantavat talouskasvun ja kasvattavat työttömyyttä entisestään.
SAK, Akava ja STTK: Määräaikaisten työsopimusten ehtoja heikentävä lakiesitys palautettava valmisteluun25.2.2026 06:50:00 EET | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK vetoavat maan hallitukseen, jotta se keskeyttäisi määräaikaisten työsopimusten ehtoja heikentävän lakiesityksen käsittelyn. Järjestöjen mielestä lakiesitys pitää palauttaa uuteen valmisteluun.
Pitkäaikaistyöttömiä jo lähes 140 000 – SAK vaatii hallitukselta ripeitä toimia24.2.2026 12:05:07 EET | Tiedote
SAK:n vaatii hallitukselta vaikuttavia ja ripeitä toimia, jotta työttömät pääsevät tarvitsemiinsa palveluihin ja niiden avulla kiinni työhön. Erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden kasvu pitää saada taitettua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme