SAK:n hallitus: Myös työntekijät tarvitsevat hallitukselta kädenojennuksen
8.2.2021 11:46:46 EET | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote
Vaikka rokotuksen ovat alkaneet, koronatilanne Suomessa ei näytä helpottavan aivan heti. Paluu normaalitilaan on arvioitu alkavan aikaisintaan kesällä. Tämä tarkoittaa, että monilla aloilla työttömyys- ja lomautustilanteet jatkuvat vaikeana vielä monta kuukautta.
SAK hallitus on erittäin huolissaan niiden tuhansien työntekijöiden tilanteesta, jotka ovat olleet pitkään lomautettuna tai menettäneet työnsä kokonaan koronan myötä.
- Korona on vienyt monelta palkkatyön. Jos koko ala on koronan takia kriisissä, työllistymismahdollisuudet ovat tavallista vähäisemmät. On meidän yhteinen vastuumme varmistaa, että ihmiset tulevat toimeen siihen asti, kun töitä on taas tarjolla, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta vetoaa.
Eloranta muistuttaa, että pelkästään rokotus ei määrittele SAK:laisten alojen työllisyystilannetta, vaan yhteiskunnan avautuminen näkyy niissä viiveellä. Kesään on ladattu jo paljon toiveita, mutta monella meidän aloillamme normaali kysyntä saavutetaan vasta kun ihmiset uskaltavat liikkua ja tavata toisiaan normaalisti.
- Työtilanne ei normalisoidu hetkessä. Meillä on jäsenistössä paljon ihmisiä, jotka työskentelevät kulttuuri- ja tapahtuma-alalla, ja heidän tilanteensa on todella vaikea. Myös matkailuala ja hotelli- sekä ravintola-ala ovat kärsineet koronasta, ja niissä työpaikkoja on menetetty viime vuoden aikana enemmän kuin uusia on syntynyt.
Eloranta muistuttaa, että kyse on myös tasapuolisuudesta: Viime viikkoina Sanna Marinin hallitus on tehnyt ratkaisuja, joilla korona-ajan tukitoimia niin yrityksille kuin yrittäjille jatketaan. Myös työttömyysturvan osalta suojaosan ja liikkuvuusavustusten parannuksia ollaan jatkamassa.
- Työttömyyspäivärahan jatkaminen nykyisestä sadalla päivällä olisi kädenojennus, joka kantaisi työttömiä ja lomautettua kevääseen. Ansiopäivärahaa maksetaan enintään 300 tai 400 päivältä.
SAK ehdottaa myös, että työttömien ja lomautettujen opiskelumahdollisuuksia lisätään pikaisesti lisäämällä opiskelupaikkoja erityisesti työvoimakoulutukseen ja maksamalla koulutukseen osallistuville 250 euron korotusosa nykyisten korotusosien sijaan.
Koronakriisi on heikentänyt myös nuorten työmarkkina-asemaa merkittävästi. Nuorten työllisyys-, opiskelu- ja hyvinvoinnin palveluihin on kiinnitettävä erityistä huomiota.
- Tilanteen helpottamiseksi SAK esittää, että käynnistetään kokeilu, jossa nuorten oppisopimuskoulutuksen vetovoimaa edistetään työnantajalle maksettavan koulutuskorvauksen avulla. Oppisopimuskoulutuksen pilotointiin on syksyn 2020 budjettiriihessä varattu määräraha, joka voidaan ottaa viipymättä käyttöön.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjo PihlajaniemiViestintäpäällikkö
Puh:+358 400 969 633marjo.pihlajaniemi@sak.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rfPitkänsillanranta 3
00530 Helsinki
020 774 000https://www.sak.fi
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 17:ää ammattiliittoa ja noin 900 000 jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK haluaa Suomen kuilun partaalta takaisin osaksi Pohjoismaita30.3.2026 13:45:34 EEST | Tiedote
SAK vaatii, että seuraava eduskunta palauttaa luottamuksen työmarkkinoille ja ohjaa Suomen takaisin pohjoismaiselle tielle. SAK julkisti tänään maanantaina tavoitteensa seuraavalle vaalikaudelle.
KUTSU: SAK esittelee tavoitteensa seuraavalle vaalikaudelle24.3.2026 13:28:34 EET | Kutsu
Vaalit ovat vuoden kuluttua. Toivotamme median edustajat tervetulleiksi lounaalle kuulemaan, mihin suuntaan SAK haluaa viedä Suomea vaalikaudella 2027–2031.
SAK: EK:n tavoite lisätä työperäistä maahanmuuttoa ei huomioi korkeaa työttömyyttä23.3.2026 14:30:56 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän keskusliitto EK esittää, että Suomeen tulisi jatkossa 45 000 työperäistä maahanmuuttajaa vuosittain. SAK:n Saana Siekkinen pitää tavoitetta ylimitoitettuna.
Ostovoimakuoppa on kurottu umpeen jo tänä keväänä16.3.2026 14:39:57 EET | Tiedote
Vappu on todellinen työläisten juhla tänä vuonna, sillä reaalipalkka saavuttaa elinkustannuskriisiä edeltävän huipun toukokuun ensimmäisellä viikolla.
SAK: Työntekijöiden perusoikeuksia ei saa murentaa poikkeusolojen varjolla6.3.2026 06:50:00 EET | Tiedote
SAK pitää työryhmän mietintöä valmiuslain kokonaisuudistukseksi epätasapainoisena. Ehdotus johtaa työntekijöiden perusoikeuksien tarpeettomaan ja laaja-alaiseen heikentämiseen poikkeusolojen varjolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme