SAK:n Jarkko Eloranta: Lakko-oikeuden rajoittaminen olisi selvä vallan ja voiman siirto työntekijöiltä työnantajille
– Olemme nähneet Metsäteollisuuden irtautumisen valtakunnallisesta työehtosopimisesta ja Teknologiateollisuuden temppuilun valtakunnallisen työehtosopimisen kanssa, Eloranta totesi puheessaan Teollisuusliiton liittokokoukselle maanantaina.
Työnantajapuolen ykköstavoitteita tulevaan hallitusohjelmaan on työntekijöiden lakko-oikeuden rajoittaminen. Tavoite tukee Elorannan mukaan oikeistokonservatiivien halua viedä ammattiyhdistysliikkeeltä toimintamahdollisuudet ja -välineet pois.
– Työtaisteluoikeuden rajoittaminen vallitsevissa olosuhteissa olisi selvä vallan ja voiman siirto työntekijöiltä työnantajille. Sitä varmasti monet haluavatkin, mutta me emme.
Työnantajien silmätikkuina ovat olleet erityisesti tukilakot ja poliittiset lakot. Esillä on ollut myös lakkosakkojen roima korotus ja jopa lakkoon osallistuvien työntekijöiden henkilökohtainen korvausvelvollisuus.
Eloranta korosti puheessaan tukilakkojen ja poliittisten lakkojen merkityksen kasvavan tulevaisuudessa, kun työnantajat hajauttavat neuvotteluja yritystasolle ja luopuvat valtakunnallisesta liittojen välisestä sopimisesta. Samalla Elinkeinoelämän keskusliitto EK on vetäytymässä kolmikantaisista neuvotteluista.
– Jos jotain, niin työrauha- ja neuvottelujärjestelmän lainsäädäntöä on käsiteltävä kolmikantaisesti ja siitä on myös sovittava kolmikantaisesti, Jarkko Eloranta linjasi.
Puheenjohtaja Elorannan mukaan työntekijöillä pitää jatkossakin olla mahdollisuus käyttää työtaistelutoimia poliittiseen päätöksentekoon vaikuttamiseksi – etenkin, jos päättäjät pyrkivät tuomaan yksipuolisesti työntekijöiden oikeuksia ja asemaa heikentäviä esityksiä kesken vaalikauden.
– Poliittiset työtaistelutoimenpiteet tulee ymmärtää demokraattisessa oikeusvaltiossa nimenomaisesti poliittisten osallistumisoikeuksien käyttämisenä.
Jarkko Eloranta painotti ay-liikkeen, kollektiivisen edunvalvonnan ja järjestäytymisvapauden merkitystä työnantajien ja työntekijöiden välisen valtasuhteen tasapainottajina.
– Valta ei katoa, jos sitä työntekijöiltä ja niiden järjestöiltä viedään. Se vain siirtyy työnantajille. Viime kädessä kysymys on siitä, voimmeko palkansaajaliikkeenä vaatia ja edellyttää vai vain pyytää ja toivoa.
Lue myös SAK:n asiantuntijoiden blogikirjoitus lakko-oikeuden perusteista:
Työntekijöiden työtaisteluoikeus on välttämätön osa demokraattista oikeusvaltiota
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko Elorantapuheenjohtaja
Puh:020 774 0100Tietoja julkaisijasta

Pitkänsillanranta 3
00530 Helsinki
020 774 000https://www.sak.fi
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
FFC:s Jarkko Eloranta är kritisk till att strejkrätten begränsas med hänvisning till försörjningsberedskapen – arbetstagarnas roll i beredskapen inför kriser borde stärkas1.6.2023 10:32:45 EEST | Tiedote
Fackcentralen FFC:s ordförande Jarkko Eloranta vill stärka arbetstagarnas roll i tryggandet av försörjningsberedskapen. Han påpekar att det i sista hand är arbetstagarna som säkerställer försörjningsberedskapen och därför måste deras roll i beredskapen inför nationella kriser utökas.
SAK:n Jarkko Eloranta arvostelee lakko-oikeuden rajoittamista huoltovarmuuteen vedoten –työntekijöiden roolia kriiseihin varautumisessa vahvistettava1.6.2023 10:30:27 EEST | Tiedote
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta haluaa vahvistaa työntekijöiden roolia huoltovarmuuden turvaamisessa. Hänen mukaansa työntekijät viime kädessä varmistavat huoltovarmuuden ja siksi heidän rooliaan kansallisiin kriiseihin varautumisessa on kasvatettava.
SAK: Ay-jäsenmaksun verovähennysoikeus on olennainen osa yhdenvertaista työmarkkinajärjestelmää30.5.2023 17:46:45 EEST | Tiedote
SAK ihmettelee, mihin perustuu ajatus palkansaajien ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistamisesta, kun sama ei koskisi muita jäsenmaksujen verovähennykseen oikeutettuja.
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta valittiin Euroopan ay-kattojärjestön ETUC:n varapuheenjohtajaksi26.5.2023 10:38:05 EEST | Tiedote
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta valittiin tänään perjantaina Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön ETUC:n hallituksen varapuheenjohtajaksi. Valinta tehtiin ETUC:n kongressissa Berliinissä.
FFC:s Jarkko Eloranta: En begränsning av strejkrätten skulle vara en klar överföring av makt och styrka från arbetstagarna till arbetsgivarna22.5.2023 10:57:39 EEST | Tiedote
Enligt FFC:s ordförande Jarkko Eloranta har arbetsgivarsidan under de senaste åren exceptionellt tydligt visat att den vill stärka sin egen makt och försvaga arbetstagarnas möjligheter och förmåga att bevaka sina intressen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme