Saksalan ylikulkusilta uusitaan kantatiellä 55 Porvoossa
Saksalan ylikulkusillan työt ovat alkaneet tammikuussa 2021 kiertotiensillan rakennustöillä. Rakennustyöt valmistuvat marraskuussa 2021.
Saksalan ylikulkusillan uusiminen aiheuttaa muutoksia liikennejärjestelyihin kantatiellä 55. Liikenne siirretään nykyisen sillan länsipuolelle rakennettavalle työnaikaiselle kiertotiesillalle. Kantatiellä kiertotiesillan kohdalla on 30 km/h työnaikainen nopeusrajoitus. Rakennustyöt eivät vaikuta risteävien rautatien ja Impivaaran yksityistien liikennöintiin.
Hankkeen aikataulu vuonna 2021:
o Työt on aloitettu tammikuun alussa valmistelevilla töillä ja kiertotiesillan rakentamisella.
o Liikenne siirretään kiertotiesillalle sääolosuhteiden salliessa maaliskuussa viikolla 10.
o Vanha silta puretaan.
o Rakennetaan uusi silta.
o Koko hanke on valmiina marraskuussa 2021.
ELY-keskus toimii kohteen rakennuttajana. Valvontakonsulttina toimii Insinööritoimisto Suunnittelukide Oy ja urakoitsijana Kreate Oy, joka vastaa työn toteutuksesta.
Linkki siltapaikalle:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Työmaapäällikkö Jalmari Järventaus, Kreate Oy puh. 046 920 0248
Valvontakonsultti Harri Keskinen, Insinööritoimisto Suunnittelukide Oy, puh. 040 187 7340
Projektipäällikkö Terhi Siltanen, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, puh. 040 733 7816
Tietoja julkaisijasta

Opastinsilta 12 A, 2. krs
00520 Helsinki
0295 021 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-uusimaa
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Understöd för miljöbranschen kan sökas hos NTM-centralen i Nyland17.10.2025 09:36:00 EEST | Pressmeddelande
Nästa års prövningsbaserade statsunderstöd inom miljöministeriets och jord- och skogsbruksministeriets förvaltningsområden, kan nu sökas från NTM-centralen i Nyland. NTM-centralen beviljar understöd inom ramen för de anslag som anvisats av ministerierna.
Ympäristöalan avustuksia haettavissa Uudenmaan ELY-keskuksesta17.10.2025 09:36:00 EEST | Tiedote
Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalojen ensi vuoden harkinnanvaraisia valtionavustuksia voi nyt hakea Uudenmaan ELY-keskuksesta. ELY-keskus myöntää avustuksia ministeriöiden sille osoittamien määrärahojen puitteissa.
Jättebergs tunnel (Hiidenkallion tunneli) på Ring II i Esbo är stängd för trafik under natten mellan den 15. och 16. oktober 202513.10.2025 15:22:00 EEST | Pressmeddelande
Jättebergs tunneln på Ring II kommer att vara stängd under natten mellan onsdag och torsdag den 15–16 oktober från kl. 22.00 till 05.00.
Espoossa Kehä II:n Hiidenkallion tunneli suljetaan liikenteeltä yhdeksi yöksi 15.– 16.10.202513.10.2025 15:22:00 EEST | Tiedote
Kehä II:lla sijaitseva Hiidenkallion tunneli suljetaan keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi 15.–16.10. klo 22.00–05.00.
Jättebergs tunnel (Hiidenkallion tunneli) på Ring II i Esbo stängs för trafik den 29.10 på grund av en räddningsövning13.10.2025 08:59:00 EEST | Pressmeddelande
Jättebergs tunnel på Ring II stängs för en räddningsövning den 29.10.2025 kl. 10.00–15.00.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme