Sale Keminmaa avaa ovensa 23.3.2023 klo 10

Tutut arinalaiset odottavat innolla asiakkaita
Täysin uuden Keminmaan Salen avausta on odotettu innolla sekä henkilökunnan että asiakkaiden parissa. Sale Keminmaa tarjoaa asiakkailleen monipuolisen valikoiman ja laajat aukioloajat. Myymäläpinta-alaa on noin 450 neliötä ja myymälän valikoimaa on pystytty kasvattamaan samalla useilla sadoilla tuotteilla. Myymälästä löytyy myös Matkahuollon pakettiautomaatti, Nosto-automaatti sekä Veikkauksen palvelut.
– Olemme kuunnelleet ja seuranneet tarkalla korvalla paikallisten asiakasomistajien tuotetoiveita, joten valikoimassa näkyvät vahvasti lähialueen tuotteet ja meiltä löytyy myös hyvä valikoima esimerkiksi luomua, kasvipohjaisia, vegaanisia ja erikoisruokavaliotuotteita. Meille on tärkeää, että voimme palvella asiakkaitamme monipuolisella valikoimalla, joka vastaa heidän tarpeisiinsa eli jos tuotetoiveita löytyy, niin niistä kannattaa ehdottomasti vinkata henkilökunnallemme, kertoo Sale Keminmaan myymäläpäällikkö Mervi Viitala.
– Meidän, jo aiemmasta myymälästä tuttu, kuusihenkinen tehotiimimme odottaa innolla, että pääsemme esittelemään myymälän keminmaalaisille. Uudessa myymälässä on hyvä työskennellä ja tarjota asiakkaillemme parasta palvelua. Olemme varmoja, että asiakasomistajamme ihastuvat uuteen myymälään, Viitala iloitsee.
– Kun uuden Salen ovet avataan torstaina klo 10, on asiakkaille luvassa muun muassa kahvitarjoilu, arvontaa, makkaranpaistoa, ilmapalloja ja tietenkin hyvät avajaistarjoukset. Kannattaa siis tulla paikanpäälle, Viitala vinkkaa.
Uusi myymälä toimii ympäristöystävällisesti ja energiatehokkaasti
Palveluverkoston nykyaikaistaminen, energiatehokkuuden kehittäminen ja uusiutuvan energian lisääminen tukevat Osuuskauppa Arinan tavoitetta olla hiilinegatiivinen vuoteen 2025 mennessä. Jo nyt lähes 100 % Arinan toimipaikkojen käyttämästä sähköenergiasta tuotetaan uusiutuvilla energianlähteillä, kuten tuuli- ja aurinkovoimalla.
Kaikki uuden Salen kylmäkalusteet ovat ovellisia ja valaistuksessa on käytetty sähköä säästäviä LED-valaisimia. Myymälä lämpenee maalämmöllä ja kylmälaitteissa on käytössä hiilidioksidipohjainen kylmäjärjestelmä, joka on täysin päästötön.
– Uusi ekologinen myymälä käyttää uusiutuvaa ja itsetuotettua energiaa tuulivoiman, hyötykäyttöön valjastetun kylmälaitteiden lauhdelämmön sekä myöhemmin asennettavaksi suunniteltujen aurinkopaneelien avulla, jolloin kiinteistön arjen ylläpidosta saadaan täysin päästötöntä. Näin myymälä vie osaltaan kohti Osuuskauppa Arinan asettamaa hiilinegatiivisuustavoitetta vuoteen 2025 mennessä, Arinan ryhmäpäällikkö Katja Savilakso toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katja Savilakso, ryhmäpäällikkö, +358 44 788 6207, katja.savilakso@sok.fi
Mervi Viitala, Sale-päällikkö, +354 44 788 4347, mervi.viitala@sok.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Uusi Prismakeskus avautuu kasitien varrelle Raaheen – monipuolinen palvelukeskittymä palvelee asiakkaita 12.11.2025 alkaen11.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Arina avaa kauan odotetun Prismakeskuksen Raahen Mettalanmäelle keskiviikkona 12.11.2025 klo 8:45. Avausnauhaa ovat leikkaamassa paikalliset esikoululaiset yhdessä arinalaisten kanssa.
Frans & Chérie uudistui – rovaniemeläisille oma pala Ranskaa4.11.2025 14:07:55 EET | Tiedote
Frans & Chérie -ravintola Rovaniemen sydämessä on kokenut täydellisen uudistuksen. Ravintola on toiminut nykyisessä osoitteessa Original Sokos Hotel Rovaniemen Vaakunan yhteydessä jo vuodesta 1992 lähtien ensin Fransmannina ja viimeiset yhdeksän vuotta Frans & Chérienä. Kauan odotettu uudistus on valmis ja ravintola on saanut täysin uuden upean ilmeen.
Arina sulkee Sale Piippolan31.10.2025 14:35:45 EET | Tiedote
Osuuskauppa Arina on päättänyt sulkea Sale Piippolan. Myymälän sulkemista selvitettäessä Piippolan Salessa käytiin muutosneuvottelut, joiden lopputuloksena myymälä on päätetty sulkea viikolla 51. Sale Piippolan henkilökunnalle pyritään tarjoamaan töitä Arinan muista toimipaikoista alueella.
Maailman pohjoisin ruoan verkkokaupan keräilykeskus etenee aikataulussa – noutokaista aukeaa lokakuun lopussa16.10.2025 07:59:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan Oulun Limingantulliin rakentama ruoan verkkokaupan keräilykeskus etenee suunnitellusti. Hanke on tärkeä osa Arinan strategiaa kehittää asiakaslähtöisiä ja tehokkaita digitaalisia palveluja. Ensimmäinen osa hanketta pääsee asiakkaiden testiin jo lokakuun lopussa, kun ostosten hakemista helpottava noutokaista avautuu asiakkaille. Kokonaisuudessaan automaatioavusteinen keräilykeskus avautuu vuoden 2026 alkupuolella. Pohjoissuomalaisten mahdollistama investointi on arvoltaan noin 10,6 M€ ja sen arvioitu työllistämisvaikutus rakennusvaiheessa on noin 20–25 henkilötyövuotta.
Kempeleen Rosso uudistui – asiakkaiden rakastamat pannupitsat palasivat jäädäkseen1.10.2025 09:24:39 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Zeppeliinissä sijaitseva Rosso on kokenut syyskuun aikana perusteellisen uudistuksen. Uudistettu Rosso toivottaa asiakkaat tervetulleiksi jälleen keskiviikkona 1.10.2025 klo 11.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

