Sale Poltinahon uudistus on valmistunut: Asiointi on nyt entistäkin asiakasystävällisempää
11.3.2022 09:00:00 EET | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote

Valtakunnallinen Sale-ketjun konseptipäivitys tulee lähivuosina muuttamaan kaikkien Sale-myymälöiden ilmeen. Raikkaan ilmeen lisäksi Saleihin tuodaan uusia, arkea helpottavia palveluita ja paikalliseen makuun räätälöity tuotevalikoima. Hämeenmaalla ensimmäinen uuden ilmeen mukainen Sale valmistui loppuvuodesta Hollolan Kukkilaan. Sale Poltinahon uudistuksen myötä sellainen löytyy nyt myös Hämeenlinnasta.
– Poltinaho sai ensimmäisenä hämeenlinnalaisena myymälänä uuden Sale -konseptin mukaisen miljöön, uusine väreineen ja materiaaleineen. Suurimmat muutokset näkyvät muun muassa uudistuneissa hedelmä- ja vihannespuolen esillepanoissa. Lisäksi saatiin runsaasti uutta kylmätilaa esimerkiksi juomille. Se mahdollistaa heti laajemman valikoiman, kertoo ryhmäpäällikkö Marko Leppänen.
Poltinahon Salessa miljöö uusittiin täysin sekä kaupan sisällä, että myös ulkona: seinät maalattiin, friisit teipattiin ja opasteet, teippaukset sekä valokyltit uusittiin. Asiakkaiden vastaanotto uudistukselle on ollut positiivinen ja monet ovat myymälään tullessaan pysähtyneet ovensuuhun ihastelemaan näkemäänsä.
Salen uutta värimaailmaa hallitsee harmoninen kokonaisuus.
– Värimaailmaa voisi kuvata tyylikkääksi ja raikkaaksi. Hallitseva väri on harmaa, lisäksi on Salen tuttua punaista ja ripaus mintunvihreää. Myös luonnonläheistä puupintaa löytyy, Sale Poltinahon myymäläpäällikkö Susanne Kivinen kuvailee.
Uudistus tehtiin myös ostamisen helppouden näkökulmasta
Asiointi on entistä helpompaa, sillä myymälässä on avarammin tilaa liikkua ja opasteet ovat selkeämmin esillä. Näin asiakkaan on helpompi löytää etsimänsä. Take away –tuotteiden valikoimaa on kasvatettu ja tuotteet on tuotu lähelle kassoja, josta ne on kätevä poimia matkaan. Lisäksi kassa-alue uusittiin toimivammaksi, jonka myötä asiakkailla enemmän tilaa ja rauhaa maksaa ostoksiaan.
- Toivomme tietysti, että ostoksilla käynti meidän myymälässämme olisi mahdollisimman sujuvaa. Olemme iloinneet, että meiltä löytyy uudistuksen myötä nyt myös itsepalvelukassa. Varsinkin nuorilta opiskelijoilta on tullut spontaania palautetta, että "Jes, tänne on tullut tällainen!", Kivinen kertoo.
Myymäläpäällikkö Kivisen mukaan myymälässä otetaan paljon asiakastoiveita vastaan. Asiakastoiveet pyritään myös aina mahdollisuuksien mukaan täyttämään.
– Asiakkaamme ovat toivoneet kassahihnan päähän korinlaskutelinettä. Eräs asiakas mainitsi asiasta juuri vähän aikaa sitten ja oli ihan mahtavaa, kun myöhemmin pääsin kertomaan hänelle, että nyt sellainen tulee! Asiakkaat ovat muutenkin seuranneet uudistutusta mielenkiinnolla. Miljööuudistus oli tosi kaivattu, Kivinen kertoo.
Tunnelma katossa myös henkilöstöllä
Uudistunut myymälä on mukavoittanut Poltinahon henkilökunnan työtä monella tavalla. Esimerkiksi kassa-alueen uusiminen on tehnyt kassalla työskentelystä entistä toimivampaa ja mukavampaa.
– Sale Poltinahon koko henkilöstö on odottanut uudistusta innolla ja fiilis oli korkealla, kun saatiin tietää, että meidän myymälä freesataan. Uudistus tuo mukavaa uutta buustia työntekoon. Juuri työkaverin kanssa keskustelimme, että miten makea meidän heviosastosta tuli lattiakalusteineen ja miten hyvältä juomaosaston kylmiöt näyttävät, Kivinen iloitsee.
– Uusi miljöö, lisääntynyt luonnonvalo ja uudet kalusteet ovat tuoneet mukanaan viihtyvyyttä työpäiväämme sekä helpotusta arkeemme. Olemme tosi ylpeitä omasta Salestamme, ja toivotamme vanhat ja uudet asiakkaat lämpimästi tervetulleiksi ostoksille meille, Kivinen toivottaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Osuuskauppa Hämeenmaa, ryhmäpäällikkö Marko Leppänen, 044 076 4359
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 179 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3250 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 179 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Skannaa ostokset puhelimellasi kaikissa Hämeenmaan Prismoissa17.9.2026 09:51:00 EEST | Tiedote
Uusi Kerää ja skannaa -palvelu mahdollistaa tuotteiden skannaamisen omalla puhelimella myymäläkierroksen aikana. Prisma Riihimäellä ja Prisma Launeella kokeilussa ollut palvelu on nyt laajentunut kaikkiin Osuuskauppa Hämeenmaan Prismoihin.
Hämeenmaan päälliköille valtakunnallista tunnustusta S-Päällikköpäivässä7.9.2026 09:20:00 EEST | Tiedote
Kotkassa lauantaina 5.9. järjestetyssä S-ryhmän valtakunnallisessa S-Päällikköpäivässä palkittiin työssään menestyneitä Ässäpäälliköitä. Palkittujen päälliköiden joukossa oli Lahden El Toro -ravintolan ravintolapäällikkö Jenni Torkkel ja Lahden S-market Hennalan marketpäällikkö Pasi Salovaara.
Smash burgereita, mezelautasia ja sormisyötäviä – ABC Nastola testaa uutta ravintolavalikoimaa1.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
ABC Nastola on mukana neljän liikennemyymälän Fast Casual -pilotissa. Sen tavoitteena on selvittää, miten selkeämmin jäsennelty valikoima vastaa asiakkaiden erilaisiin ruokailutarpeisiin ja millaisia vaikutuksia uudella valikoimalla on ABC Nastolalle.
Pakettiautojen ja peräkärryjen vuokrauspalvelu aloittaa Hämeenlinnassa31.8.2026 12:11:22 EEST | Tiedote
Rent it -vuokrauspalvelu aloittaa Hämeenlinnan ABC Pesukatu Tiiriössä 1. syyskuuta. Palvelun tavoitteena on tehdä pakettiautojen ja peräkärryjen vuokraamisesta mahdollisimman helppoa.
Riihimäen keskustan S-marketin rakentaminen käynnistyy27.8.2026 09:59:29 EEST | Tiedote
Ydinkeskustaan rakennettava kiinteistö on kooltaan 3 500 neliömetriä. Rakennuksen julkisivun arkkitehtuuri on saanut vaikutteita ympäröivästä kaupunkikeskustasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
