Salibandyliiton muutosneuvottelut käyty – ”Prosessissa katsottu pidemmälle”
26.5.2023 15:14:03 EEST | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote
Muutosneuvotteluiden taustalla ovat olleet taloudelliset vaikuttimet. Koronapandemia vaikutti negatiivisesti liiton tuloihin, erityisesti pelipassi- ja osallistumismaksutuottoihin. Samaan aikaan kulut ovat kauttaaltaan kasvaneet, ja harrastajien ja joukkuemäärien uuteen luku- ja erityisesti euromääräiseen kasvuun liittyy epävarmuustekijöitä. Lisäksi Salibandyliiton vuosien 2021 ja 2022 taloudellinen tulos oli myös merkittävästi alijäämäinen.
Muutosneuvottelujen tavoitteina ovat olleet liiton tulevaisuuden toiminnan turvaaminen pidemmällä aikajänteellä ja strategisten tavoitteiden saavuttaminen. Henkilöstökuluihin neuvotteluissa haettiin vähintään 200 000 euron säästöjä vuositasolla.
Työnantaja antoi ilmoituksen muutosneuvotteluiden käynnistämisestä 28.3. Ensimmäinen neuvottelukierros pidettiin 3.4. Sen jälkeen neuvottelukierroksia, yhteensä 5 kpl, jatkettiin 2.5. saakka, jolloin neuvottelut päätettiin työnantajan ja työntekijöiden yhteisellä päätöksellä. Tämän jälkeinen aika on käytetty keskusteluihin uudessa organisaatiossa määriteltyjen tehtävien täyttämiseksi.
Muutosneuvottelujen seurauksena henkilöstöä supistetaan 4,5 henkilötyövuoden verran. Lisäksi taloutta sopeutetaan jatkossa siten, että talous asettuu tämän vuoden budjetin mukaiseen raamiin.
– Muutosneuvottelujen aika on ollut kuluttavaa aikaa monelle. Tällaiset tilanteet ovat aina valitettavia ja raskaita. Kuten neuvottelujen alkaessa totesin, on kuitenkin uskallettava katsoa pidemmälle tulevaisuuteen ja tehtävä ratkaisuja tämän valtavan liikuttajan ja mahtavan lajin eduksi, työnantajan edustajana neuvotteluissa toiminut Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta lausuu ja jatkaa:
– Luotan, että olemme tehneet nyt ne ratkaisut, joilla salibandylaiva saadaan käännettyä oikealle kurssille. Prosessissa ei ole katsottu vain kuluvaa vuotta, vaan pidemmälle, jotta emme tulevaisuudessa joudu nyt koetun tilanteen eteen uudestaan. Se vaatii entistä päämäärätietoisempaa työtä jokaiselta ja talouden hyvin tarkkaa seurantaa.
– Haluan kiittää koko henkilöstöä avoimessa hengessä käydyistä neuvotteluista, keskusteluista, saaduista esityksistä, ja erityisesti niitä, jotka ovat antaneet vuosikausien työpanoksensa suomalaisen salibandyn eteen, toiminnanjohtaja päättää.
Neuvottelujen piirissä oli yhteensä 35 liiton organisaatioon kuuluvaa työntekijää, lukuun ottamatta palkkioperusteisia valmentajia ja toimihenkilöitä.
Yhteyshenkilöt
Pekka IlmivaltaToiminnanjohtaja
Puh:050 596 7906pekka.ilmivalta@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä yli 350 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on noin 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Kokkolaan miesten maaottelutapahtuma – Kokkola Areena isännöi lokakuussa Suomea, Ruotsia ja Latviaa7.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Joulukuun MM-kotikisoihin valmistautuva Suomen miesten salibandymaajoukkue pääsee syksyllä hiomaan kisavirettään komeissa puitteissa. Suomi kohtaa 16.–18.10. upouuden Kokkola Areenan monitoimihallissa kolmen maan turnauksessa Ruotsin ja Latvian.
Monikulttuurisuus vahvistaa salibandyä – "En tiedä parempaa tapaa ehkäistä syrjäytymistä"2.4.2026 12:34:15 EEST | Tiedote
Salibandyliitto toteuttaa parhaillaan Monikulttuurisuuden mahdollistaminen salibandyssa -hanketta, jonka tavoitteena on lisätä ulkomaalaistaustaisten henkilöiden osallistumista salibandyn seuratoimintaan sekä vahvistaa yhdenvertaisuutta ja kotoutumista liikunnan avulla.
Näin Suomi pelaa salibandyn MM-kilpailuissa Tampereella joulukuussa1.4.2026 15:27:10 EEST | Tiedote
Kisojen avauspäivänä 5.12.2026 Suomea vastaan asettuu Sveitsi.
”Ampparit” dominoivat loppuun asti – Jyväskylä palaa F-liigaan28.3.2026 19:45:30 EET | Tiedote
Jyväskylä palaa yhden vuoden tauon jälkeen F-liigakartalle, kun O2-Jyväskylä kaatoi Inssi-Divarin Superfinaalissa Karhut 5-2 ja nousee ensi kertaa ylimpään sarjaan. Karhut saa vielä mahdollisuutensa liigakarsinnassa, jossa se kohtaa F-liigassa toiseksi viimeiseksi jääneen LASBin.
Naisten Superfinaalissa dramaattinen loppukäänne – SPV juhlii liigapaikkaa28.3.2026 16:25:13 EET | Tiedote
Seinäjoen Peliveljet pelaa ensi kaudella F-liigan naisten sarjassa kaadettuaan tänään Inssi-Divarin Superfinaalissa SBS Wirmon 5-1 sen kotikaukalossa Mynämäessä. SBS Wirmo saa vielä yrittää liigapaikkaa karsinnassa F-liigassa toiseksi viimeksi jäänyttä Porvoon Salibandyseuraa vastaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
