
Sami Hedberg tuo komedian suorana olohuoneisiin – uran ensimmäinen nettilive pikkujouluperjantaina 4.12.
27.11.2020 14:55:26 EET | Wolfcom | Tiedote

Suomen suosituin standup-koomikko Sami Hedberg esiintyy normaalina kiertuevuotenaan yli 60 000 fanille. Hänen esityksensä ovat jo vuosien ajan olleet yksi lipunmyyntipalveluiden myyvimmistä kotimaisista tapahtumista. Tämän vuoden kiertueelle oli myyty ennakkoon yli kymmenen tuhatta lippua, mitkä siirrettiin odottamaan turvallisempia aikoja.
Päätös rakentaa yksi live-esiintyminen asetettujen kokoontumisrajoitusten ja suositusten puitteissa oli vaikea, mutta koronavuosi on paitsi padonnut koomikon esiintymishaluja, antanut myös aiheita komiikkaan. Sami Hedberg Live from Olohuone -show tuo olohuoneesta yleisön olohuoneisiin komedian lisäksi myös laulua, soittoa ja muita iloisia yllätyksiä.
”Päästäksemme vaikeiden aikojen yli, tulee meistä jokaisen kantaa kortemme kekoon. Vähintäänkin koronapirulaisen pysäyttämiseksi annettuja ohjeita noudattamalla, mutta myös mahdollisen muun osaamisensa avulla. Itse koen pystyväni tuottamaan ihmisille iloa ja hyvää mieltä ja nyt niille on tarvetta. Perutut pikkujoulut, eristäytyminen sekä epätietoisuus terveydestä ja töistä maksimoivat kurjuutta, mutta huolia voi käsitellä huumorin avulla. Toivonkin, että voisimme edes yhtenä iltana kokea naurun kokonaisvaltaisen voiman”, kertoo standup-koomikko ja näyttelijä Sami Hedberg ja jatkaa: ”Tämän yhden erikoisillan rakentaminen on vienyt itseltäni enemmän aikaa kuin minkään muun show’n tekeminen. Yksittäisvedossa on paljon mietittävää digitaalisesta jakelusta verkon yli aidosti toimivaan sisältöön, turvavälejä ja kokoontumisrajoituksia unohtamatta. Olen pitkän esiintymistauon aikana saanut kuitenkin valtavasti uusia ideoita ihmisten hauskuuttamiseksi. Illan ohjelma tuleekin sisältämään komedian lisäksi myös musiikkia ja laulua, mitkä tuovat olohuoneesta lähetettyyn esitykseeni omat haasteensa.”
Poikkeukselliset olot vaativat poikkeuksellisia toimia myös koomikolta
Komedia on kautta vuosituhansien ollut tapa käsitellä vaikeita asioita ja moderni standup jatkaa antiikin Kreikassa esiteltyä, kollektiiviselle naurulle perustuvaa komediaperinnettä. Korona kuitenkin pakottaa yleisön pysymään perhepiirissä kodeissaan, joten verkon kautta suorana lähetettävä komediailta asettaa koomikon uudenlaisen haasteen eteen. Suurten yleisömassojen nauru on komediaillan normaalia vuoropuhelua, mutta nyt show pitää toteuttaa minimimäärällä hauskuutettavia.
”Koko maailmaa koettelee nyt tappava, vakava tauti, ja sille ei tule nauraa. Ihmisten koronakäyttäytymismallit luovat kuitenkin herkullisia mahdollisuuksia huumorille. Nauru tarttuu jopa koronaa herkemmin ja teen parhaani, että saan kotona iltaansa viettävän yleisön niin sanotusti repeämään”, jatkaa Hedberg ja lisää: ”Tällaista suoraa striimikeikkaa en ole koskaan aiemmin tehnyt, joten on pakko tunnustaa, että tuhansien lavakeikkojen kokemuksellakin kameran takana olevan kotiyleisön eteen nouseminen jännittää. Onneksi minulla on lähipiiristäni läsnä muutaman ihmisen miniyleisö, joiden reaktioista näen miten juttuni toimivat.”
Hedberg antaa kotikatsomoille yksinkertaiset vinkit: ”Oma olohuone antaa yleisölle mahdollisuuden paitsi pysyä turvassa, myös rakentaa itselleen sopivimmat tarjoilut. Nyt ei tarvitse myöskään miettiä, mitä pistää keikalle päälleen. Olkaa kuitenkin varovaisia ja vastuullisia vierasmäärien kanssa. Tämä show onkin parhaimmillaan nautittaessa vain oman ydinporukan kanssa.”
Sami Hedberg Live from Olohuone -standup-esitys alkaa perjantaina 4. joulukuuta kello 20.00. Esityksen kesto on 1h 15min. Katseluoikeuden mahdollistava koodi (13,90 euroa) osoitteesta www.netkomedi.com. Show toteutetaan olohuoneesta olohuoneisiin minimikokoisen tuotanto- ja esiintyjäryhmän avustuksella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emma Viljanen, tuottaja, Hedberg Entertainment Oy
+358 50 5890980, emma@samihedberg.com
Haastattelupyynnöt Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy
+358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Viro edelleen suomalaisten ykköskohde15.1.2026 14:45:03 EET | Tiedote
Suomalaisten matkailu ulkomaille väheni vuonna 2025 selvästi, mutta yksi kohde piti asemansa: Viro. Vaikka suomalaisten matkustaminen etelänaapuriin pysyi kokonaisuutena vuoden 2024 tasolla, tehtiin Helsinki–Tallinna-reitillä viime kesänä kuluvan vuosikymmenen matkustajaennätys¹. Laivamatkustajien määrän säilyessä ennallaan Virossa vietettyjen hotelliyöpymisten määrä laski, kun taas yksityismajoitusten käyttö kasvoi selvästi. Kehitys kertoo lähimatkailun ja tutun kohteen vetovoimasta epävarmassa ajassa.
Jalkapallolegendat Vuokattiin maaliskuussa 202715.1.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Maailman suosituimman urheiluseuran Manchester Unitedin legendat saapuvat Suomeen maaliskuussa 2027 osana uutta kansainvälistä Legends Weekend -fanitapahtumaa. Kainuun lumilla järjestettävä tapahtumaviikko kokoaa Vuokattiin noin 20 jalkapallohistorian huippunimeä, kansainvälisiä VIP-vieraita, faneja sekä jalkapallovaikuttajia eri puolilta maailmaa.
7 x yhteistä välipäivien aktiviteettia Virossa17.12.2025 14:08:04 EET | Tiedote
Joulun välipäivät ovat täydellinen hetki pienelle irtiotolle, ja lyhyen matkan päässä Viro tarjoaa runsaasti mukavaa ja vaivatonta tekemistä koko perheelle. Poimi talvikauden helpot hyvänmielen aktiviteetit joulun ja loppiaisen välisiin vapaapäiviin.
Suomalaisen Ainoa Wineryn laatuviinit joulupöytään ja pukinkonttiin24.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Hollolaisen Ainoa Wineryn viineissä maistuu marjat, metsä ja ripaus talven mausteisuutta. Viinit valmistetaan suomalaisista villimarjoista ja hedelmistä perinteisellä viinimetodilla. Tuloksena on kansainvälisesti palkittuja laatuviinejä, jotka ilahduttavat niin joulupöydässä kuin pukinkontissa.
Ainoa Winery sai kasvurahoituksen ja huippuosaajia hallitukseen14.11.2025 11:12:38 EET | Tiedote
Suomalaisiin villimarjoihin ja hedelmiin erikoistunut viinitalo on saanut merkittävän kasvurahoituksen. Sen avulla Ainoa Winery kehittää toimintaansa, kasvattaa raaka-aineiden ostoja sekä tuotanto- ja varastokapasiteettiaan ja lisää henkilöstöä Hollolassa. Investointi tukee myös viinitalon panostuksia markkinointiin ja jakeluun kotimaassa ja kansainvälisesti. Ainoa Wineryn tavoitteena on viinituotannon ja myynnin kymmenkertaistaminen.