Lumme Energia Oy

Sami Kurunsaari Lumme Energian toimitusjohtajaksi

Jaa

Diplomi-insinööri Sami Kurunsaari on valittu Lumme Energia Oy:n toimitusjohtajaksi. Kurunsaari aloittaa tehtävässä 01.12.2022. Kurunsaari on työskennellyt energia-alalla eri liiketoiminnoissa 1990-luvun lopulta lähtien. Viime vuodet Kurunsaari on kehittänyt energian mittaustiedon hallinnan palveluita.

”Keväällä käynnistyneessä rekrytointiprosessissa korkeatasoisia hakijoita oli kymmeniä. Sami Kurunsaaren vahvuutena on syvällinen ja monipuolinen kokemus ja osaaminen niistä energia-alan osa-alueista, joita kehittämällä Lumme Energiassa pystymme aiempaakin paremmin palvelemaan asiakkaitamme. Tulemme Kurunsaaren johdolla luomaan palveluita, joilla asiakkaamme pystyvät leikkaamaan energiaan liittyviä kustannuksia, ja edistämään vastuullisella tavalla vihreän murroksen etenemistä”, hallituksen puheenjohtaja Markus Tykkyläinen toteaa.

”Käynnissä oleva energiamurros ja poikkeuksellinen tilanne sähkömarkkinoilla koskettaa jokaista sähkönkäyttäjää ja -tuottajaa. Uudenlaista lähestymistapaa ja uusia palveluita tarvitaan, jotta energiankäyttöä voidaan tehostaa ja pitää kustannukset kurissa. Olen innoissani päästessäni pian aloittamaan Lumme Energian johdossa ja tuomaan oman panokseni tämän haasteen ratkaisemiseen.”, Sami Kurunsaari kuvailee.

”Meneillään oleva energiakriisi on historiallinen. Toimialaa ei kuormita vain jokin yksittäinen ongelma, vaan nyt poikkeuksellisesti samaan aikaan on useita energian saatavuuteen, energian hintaan, sekä ympäristön tilaan liittyviä isoja haasteita. Uskomme kriisin helpottavan mahdollisesti jo ensi keväänä. Maailma ei kuitenkaan palaa ennalleen, kriisiä edeltäneeseen tilaan. Kriisi tulee tekemään pysyvän muutoksen energian tuotantoon, jakeluun sekä asiakkaiden arvoihin ja tottumuksiin. Lumme Energialla on kyvykkyys ja resurssit täyttää toimialaan kohdistuvat muuttuvat odotukset. Kurunsaari tuo meille vahvaa muutosjohtajuutta sekä täydentävää osaamista. Tulemme asiakkaidemme kanssa pääsemään meneillään olevasta kriisistä yli ja toimintaamme kehittämällä olemme paras kumppani asiakkaillemme myös jatkossa”, Tykkyläinen luonnehtii.

Suomessa käytetystä sähköstä Lumme Energia toimittaa noin 5 % ja yhtiön markkinaosuus on 9 %. Lumme Energiassa työskentelee 35 energia-alan ammattilaista. Lumme Energia – konserniin kuuluu myös Suomen johtava suuren mittaluokan aurinkovoimaloiden suunnittelu- ja toteutusorganisaatio Solarigo Systems Oy.

Yhteyshenkilöt

Lumme Energian hallituksen puheenjohtaja, Markus Tykkyläinen, p. 050 596 5482
Sami Kurunsaari, p. 050 366 6850

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lumme Energia Oy
Lumme Energia Oy
Prikaatinkatu 3 a, PL 40
50100 Mikkeli

+358503500512https://www.lumme-energia.fi

Lumme Energia

Me Lumme Energialla tarjoamme hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen. Autamme valitsemaan ne sopivimmat, luotettavimmat ja kestävimmät energiaratkaisut ja palvelut kotiin, mökille, yrityksille ja sähköiseen liikkumiseen. Yhdessä Solarigo Systemsin kanssa innostamme asiakkaitamme myös paistattelemaan aurinkoenergiassa. Palvelemme niin ihmisiä kuin yrityksiä Lumme-tyyliin eli ammattitaidolla tarpeisiin vastaten, odotukset ylittäen ja planeetasta huolta pitäen.
 

Me olemme Lumme Energia. Kotimainen ja sopivan kokoinen. Vastuullinen ja aika vastustamaton. lumme-energia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lumme Energia Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye