Sanna Lehtonen Kuntaliiton kuntatalousasioiden johtajaksi
19.8.2021 13:08:04 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote

Lehtonen siirtyy tehtävään opetus- ja kulttuuriministeriöstä kuntatalouden eritysasiantuntijan paikalta. Lehtosella on 15 vuoden kokemus kuntatalousasioista ja erityisesti valtionosuuksiin liittyvistä tehtävistä. Aikaisemmin hän on työskennellyt muun muassa valtiovarainministeriössä, Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa ja Kuntaliitossa kehittämispäällikkönä.
- Koronasta uuteen normaaliin palaaminen, sote-uudistuksen vaikutukset kuntien talouteen ja työllisyyspalvelujen siirto kuntien vastuulle ovat valtavia muutoksia, ja tekevät tulevista vuosista erityisen mielenkiintoisia. Mahtavaa päästä mukaan valmistelujen keskiöön uudessa roolissa, Lehtonen sanoo.
Kuntatalousasioiden johtaja toimii tiiminvetäjänä ja vastaa kuntatalousasioiden koordinaatiosta. Tehtävä on keskeinen edunvalvonnan sekä kuntien ja valtion yhteistyön kannalta.
Lehtonen aloittaa tehtävässä marraskuun alussa.
Lehtonen on parhaillaan työvapaalla Kuntaliitosta. Häntä valtionosuusasioiden erityisasiantuntijana sijaistanut Olli Riikonen jatkaa tehtävässä.
Lisätiedot:
Sanna Lehtonen, johtaja, kuntatalous (alkaen 1.11.2021), p. 050 462 2156
Jarkko Huovinen, johtaja, Elinvoima ja talous -yksikkö, p. 040 531 6655
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kuntaliitto / Finlands KommunförbundKuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI
09 7711http://www.kuntaliitto.fi
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.
Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntaliitto: Peruskoulun ongelmat eivät ratkea uusilla kokeilla ja rekistereillä6.11.2026 14:20:41 EET | Tiedote
Eduskunta hyväksyi perjantaina tarkastusvaliokunnan esittämät lausumat perusopetuksen oppimistulosten ja arvioinnin kehittämisestä. Kuntaliitto haastaa pohtimaan, mihin peruskoulun kehittämisen voimavarat pitäisi nyt ensisijaisesti suunnata. Uusien koe- ja rekisterijärjestelmien valmisteluun vai jo käynnissä olevien uudistusten onnistumiseen?
Kommunförbundets utredning: Reform av konst- och kulturinstitutionerna kan inte längre skjutas upp2.11.2026 01:00:00 EET | Pressmeddelande
Museernas, teatrarnas och orkestrarnas framtid förutsätter att de nuvarande strukturerna förnyas. Om reformerna skjuts upp finns det risk för att nätverket av kulturinstitutioner krymper på ett okontrollerat sätt och att den professionella konsten och kulturen koncentreras till de största städerna. Enligt Kommunförbundets nya förutredning är det största hotet mot kulturinstitutionerna inte enbart den minskade finansieringen, utan att man inte tar itu med förändringarna i tid. Det finns redan exempel på nya verksamhetsmodeller. Saimaa Sinfonietta, som är gemensam för stadsorkestrarna i S Michel och Villmanstrand, gör det möjligt att framföra en bredare repertoar i båda städerna. Inom Esbo teaters gästspels- och residensverksamhet öppnas scenerna också för andra grupper och konstnärer.
Kuntaliitto selvitti: Taide- ja kulttuurilaitosten uudistumista ei voi enää lykätä2.11.2026 01:00:00 EET | Tiedote
Museoiden, teattereiden ja orkestereiden tulevaisuus edellyttää nykyisten rakenteiden uudistamista. Jos uudistuksia lykätään, vaarana on kulttuurilaitosverkon hallitsematon supistuminen ja ammattimaisen taiteen ja kulttuurin keskittyminen isoimpiin kaupunkeihin. Kuntaliiton uuden esiselvityksen mukaan kulttuurilaitosten suurin uhka ei ole pelkästään rahoituksen väheneminen vaan se, ettei muutoksiin tartuta ajoissa. Uudenlaisista toimintamalleista löytyy jo esimerkkejä. Mikkelin ja Lappeenrannan kaupunginorkestereiden yhteinen Saimaa Sinfonietta mahdollistaa laajemman ohjelmiston esittämisen molemmissa kaupungeissa. Espoon teatterin vierailunäyttämö- ja residenssitoiminnassa puolestaan näyttämöitä avataan myös muiden ryhmien ja taiteilijoiden käyttöön.
Ruotsinkielinen kuntamedia Kommuntorget uudistuu: Tavoitteena entistä paremmat palvelut ruotsiksi29.10.2026 09:28:21 EET | Tiedote
Kuntalehteä ja Kommuntorget-lehteä julkaiseva KL-Kustannus Oy kehittää ruotsinkielistä uutistarjontaansa. Vuoden 2027 alusta Kuntalehden ja Kommuntorgetin toimitukset yhdistetään. Samalla ruotsinkielisten sisältöjen määrää lisätään digitaalisessa palvelussa kommuntorget.fi:ssä. Printtilehti jatkaa ilmestymistään nykyiseen tapaan.
Kommuntorget förnyas: Målet ännu bättre service på svenska29.10.2026 09:24:19 EET | Pressmeddelande
KL-Kustannus Oy som ger ut tidskrifterna Kuntalehti och Kommuntorget utvecklar sitt svenskspråkiga nyhetsutbud. Redaktionerna för de två tidskrifterna slås ihop från början av 2027. Samtidigt utökas det svenskspråkiga innehållet i den digitala tjänsten Kommuntorget.fi. Den tryckta tidningen kommer att ges ut som tidigare.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
