Sanoma Pro Oy

Sanoma Pro panostaa vahvasti koulutien alkuun ja tuo markkinoille uuden aapisen sekä alakoulun A1-englannin sarjan

Jaa

Sanoma Pron uusissa materiaaleissa opitaan monia pienelle koululaiselle tärkeitä taitoja. Ekaluokkalaiset opettelevat lukemaan ja kirjoittamaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja korostavan uuden Ystävien aapisen parissa sekä pääsevät oppimaan englantia positiivisen pedagogiikan tukemana.

Opetussuunnitelman mukaiset toiminnallisuus, tunnetaidot, monilukutaito ja eriyttäminen ovat alkuopetuksen sarjoissa vahvasti mukana. Ystävien aapisen sisältöjä on hiottu yhdessä yli sadan alkuopettajan kanssa ympäri Suomea. Alakoulun A1-englannin Come with me! -sarjassa positiivinen pedagogiikka kulkee mukana läpi koko sarjan. Tavoitteena on, että oppilas saa positiivisen kuvan itsestään aktiivisena kielenoppijana.

Ystävien aapinen luo vahvan perustan luku- ja kirjoitustaidolle ja opettaa tunne- ja vuorovaikutustaitoja

Uudessa Ystävien aapisessa yhdistyvät vankka pedagoginen osaaminen ja mukaansatempaava tarina, jonka on kirjoittanut palkittu kirjailija Anneli Kanto. Uudenlainen, animaatiostudion luoma, kuvitus  ja innostava musiikki herättävät tarinan henkiin ja houkuttelevat oppilaan lukemisen ja kirjoittamisen maailmaan.                    

Miten tunne- ja vuorovaikutustaidot näkyvät Ystävien aapisessa?

Tunne- ja vuorovaikutustaidot tukevat oppilaiden kykyä ymmärtää omia ja toisten tunteita, mutta ne liittyvät myös keskeisesti kykyyn toimia koulumaailmassa ja myöhemmin arki- ja työelämässä. 

Kannon tarinoissa kutkutellaan nauruhermoja, mutta lukuvuoden aikana käsitellään vaikeitakin tunteita. Harjoitusten ja yhdessä tekemisen avulla opetellaan, miten vaikkapa kateutta tai epäonnistumisen tunnetta voi käsitellä sekä miten ristiriitatilanteita ratkotaan.

Ensimmäinen vieras kieli voi alkaa jo ennen lukutaidon kehittymistä. Miten Come with me! innostaa kielen opiskeluun?

Kieltä opetetaan toiminnallisesti leikkien, laulaen ja pelaten. Come with me! -sarjassa musiikilla on merkittävä rooli. Tarttuvien laulujen avulla uudet sanat jäävät helposti mieleen, ja samalla niiden äänneasu tulee tutuksi. Lauluissa vaihtelevat erilaiset musiikkityylit aina rap-musiikista rockiin.

Positiivinen pedagogiikka kulkee sarjassa mukana. Siinä luonteenvahvuuksien ja myönteisten tunteiden tunnistaminen on keskeisessä asemassa. Sitä voidaan soveltaa myös itsearviointiin ja oman minäkuvan rakentamiseen.

Faktoja sarjoista: 

  • Sarjoissa on samaistuttavia hahmoja, joista tulee ystäviä koulutielle. Pienten koululaisten tavoin he kokevat iloa, onnistumisia, harmeja ja riitoja.
  • Arttu-sovellus  herättää oppikirjat henkiin videoiden ja äänitiedostojen avulla helposti oppilaan omalla mobiililaitteella. Uutuutena applikaatioon tulee 3D-animoituja tehtäviä. 
  • Sarjojen mukaansatempaavat laulut kuljettavat tarinoihin. Englannin opiskelussa laulut opettavat ääntämistä. 
  • Toiminnallinen oppimateriaali innostaa ja motivoi opettajaa sekä oppilasta.
  • Värikkäät harjoituskirjat innostavat ja palkitsevat oppilasta johdonmukaisesti etenevillä tehtävillä.
  • Ystävien aapinen -sarja eriyttää alas- ja ylöspäin ja tarjoaa materiaalia myös suomi toisena kielenä-oppilaille. 

Aiheeseen liittyvät tietoiskut ja puheenvuorot Educa-messuilla 24.-25.1.:

Puheenvuoro pe klo 18.20, Open Lounge. Pedagogisia uusia tuulia. Eriyttämisen ratkaisut uusissa printti- ja digimateriaaleissa, Kati Pärkkä.

Tietoisku la klo 11.30​, Miten tuetaan kielten oppimista ilman lukutaitoa​, Mariann Kaukinen ja Minna Heikkinen​.

Tietoisku la klo 13.30​. Ystävien aapinen luo vahvan pohjan tunne- ja vuorovaikutustaidoille, Nora Laansalu ja Jonna Malaska. 

Puheenvuoro la klo 15.30, Open Lounge​. Monilukutaitoa oppimassa Ystävien ​aapisen avulla​, Nora Laansalu ​ ja Johanna Asplund.

Puheenvuoro la klo 15.30, Auditorio: tila 201. Miten tuetaan kielten oppimista ilman lukutaitoa, Mariann Kaukinen ja Minna Heikkinen​.

Tekijät

Ystävien aapisen tekijät: Johanna Asplund, Arttu Hartikainen, Matti Ryhänen, Johanna Tamminen ja Anneli Kanto. Kuvittajat: Kiira Mukka ja Tiia Reijonen / Brink Helsinki. Musiikin säveltäjä ja tuottaja: Jyri Sariola.


Come with me! -tekijät: Samantha Harjula, Minna Heikkinen, Perttu Läykki, Virpi Pere, Helmi Ryösä ja Elfi Turpeinen. Kuvittajat: Liisa Kareranta ja Tuuli Juntunen. Musiikki: Perttu Läykki ja Matti Kallio.

Ystävien aapisen hahmot ja musiikki
Siirry videokanavalle

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sanoma Pro Oy
Sanoma Pro Oy
PL 104
00089 SANOMAT

http://www.sanomapro.fi

Sanoma Pro Oy on Suomen suurin oppimateriaalikustantaja ja oppimisen edelläkävijä. Liiketoimintamme koostuu painetuista ja digitaalisista oppimateriaaleista ja palveluista, Oppi&ilo-tuoteperheen tietoja ja taitoja kehittävistä tuotteista sekä TutorHousen opetuspalveluista. Pedagogisesti laadukkaat tuotteemme innostavat opettamaan ja oppimaan sekä saavuttamaan hyviä oppimistuloksia.  Kuulumme Sanoma-konsernin Sanoma Learning -liiketoimintaryhmään. Meillä työskentelee noin 170 ammattilaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sanoma Pro Oy

Psykologi Leea Mattila: Kyky hoivata ja rakastaa riittää hyvään vanhemmuuteen24.4.2020 11:39:45 EESTTiedote

Oppi&ilo kysyi tunnetulta lastenpsykologi Leea Mattilalta mikä vauva-arjen vuorovaikutuksessa on tärkeintä. Vauva-arkea ei tarvitse suorittaa – ihan tavallinen arki riittää. Uuden äitiyspakkauksen Oppi&ilo-kirja Tuuti lullan lasta muistuttaa myös vanhempia tavallisen arjen ja läsnäolon riittävyydestä ja antaa helppoja arjessa toteutettavia vinkkejä vuorovaikutukseen vauvan kanssa.

Tervetuloa tutustumaan Sanoma Pron uuteen aapiseen, Ystävien aapiseen! Tilaisuudet Oulussa ja Turussa 18.11.13.11.2019 15:07:33 EETKutsu

Ystävien aapinen on uusi alkuopetuksen äidinkielen ja kirjallisuuden sarja, jossa yhdistyvät vankka pedagoginen osaaminen ja mukaansatempaava tarina, jonka on kirjoittanut palkittu kirjailija Anneli Kanto. Animaatiotyylisen kuvituksen on tehnyt animaatiostudio Brink Helsinki. Jyri Sariolan Ystävien aapiselle säveltämät kappaleet innostavat lukemisen opetteluun.

Tervetuloa tutustumaan Sanoma Pron uuteen aapiseen, Ystävien aapiseen! Tilaisuudet Oulussa ja Turussa 18.11.7.11.2019 16:39:12 EETKutsu

Ystävien aapinen on uusi alkuopetuksen äidinkielen ja kirjallisuuden sarja, jossa yhdistyvät vankka pedagoginen osaaminen ja mukaansatempaava tarina, jonka on kirjoittanut palkittu kirjailija Anneli Kanto. Animaatiotyylisen kuvituksen on tehnyt animaatiostudio Brink Helsinki. Jyri Sariolan Ystävien aapiselle säveltämät kappaleet innostavat lukemisen opetteluun.

Sanoma Pron Arttu-sovellus nousi yleisön suosikiksi parhaana oppimisratkaisuna – muutti käsityksen perinteisestä oppikirjasta13.4.2018 14:35:37 EESTTiedote

Opetusalan ihmiset äänestivät Arttu-mobiilisovelluksen suosikikseen kilpailussa, jossa eOppimiskeskus etsi innovatiivisia oppimisratkaisuja. Tuomaristo palkitsi Artun myös kunniamaininnalla. Lisättyä todellisuutta hyödyntävällä Arttu-sovelluksella oppikirjan sivuilta voi katsella oppisisältöön liittyviä videoita ja kuunnella äänitteitä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme