Tampereen Särkänniemi Oy

Särkänniemen Pihlajalinna-ensiapupisteen työntekijät ohjeistavat helteellä huvitteluun

Jaa
Juhannus toi kesähelteet Suomeen, ja tällä hetkellä hätyytellään paikoin jopa vaarallisen korkeita hellelukemia. Särkänniemen ensiapupisteen työntekijät antavat ohjeet turvalliseen huvitteluun myös hikisellä säällä.
Emmi Kirjavainen (vas.) ja Siru Peltoniemi antavat ohjeita huvitteluun hellesäällä.
Emmi Kirjavainen (vas.) ja Siru Peltoniemi antavat ohjeita huvitteluun hellesäällä.

Kuuma kesä on saapunut – myös Särkänniemeen. Helle ei ole aivan optimaalinen huvittelusää, sillä paahteessa olo käy helposti tukalaksi. Toimimalla oikein hellepäiväkin on kuitenkin huippuhauska huvittelupäivä.

Särkänniemen Pihlajalinna-ensiapupisteen työntekijät, lääketieteen kandidaatti Siru Peltoniemi, 24, ja lähihoitaja, sairaanhoitajaopiskelija Emmi Kirjavainen, 20, antavat vinkit helteiseen huvittelupäivään.

Suojaan auringolta

Helteeseen valmistautuminen alkaa jo kotoa vaatteita valitessa. Kevyet, ilmavat vaatteet suojaavat auringolta ja viilentävät paremmin kuin niukat ja tiukat. Kengiksi huvipuistoon kannattaa valita mieluummin tutut ja paljon kävellyt kengät kuin upouudet, jotka saattavat aiheuttaa rakkoja.

”Pään suojaaminen lakilla ja aurinkolaseilla suojaa auringonpistokselta. Aurinkorasvaa pitäisi käyttää runsaasti aamulla ja lisätä läpi päivän kahden tunnin välein. Jos ei ole hattua, aurinkorasvaa on tärkeä lisätä myös hiusten jakauksen kohdalle”, opastaa Emmi Kirjavainen.

Särkänniemen alueelta löytyy myös varjopaikkoja ja sisätiloja, joten päivää kannattaa tauottaa niin, että koko aikaa ei olla paahteessa.
”Laitteiden jonotusalueilla ei useinkaan ole varjoa, joten etenkin pidempien odotusten välissä kannattaa huilata hetki varjossa”, vinkkaa Kirjavainen.

”Jos laitejonossa alkaa heikottaa tai näkyä tähtiä, kannattaa heti mennä kyykkyyn. Se on pienempi murhe kuin tajunnanmenetys”, sanoo puolestaan Siru Peltoniemi.

Sisätilat ja vesi viilentävät

Varjon lisäksi välillä on hyvä käydä ihan sisätiloissa. Hyvä taukopaikka huvittelupäivän keskellä on Näsinneula, josta löytyy näkötornin lisäksi Akvaario.

Hyviä vinkkejä viilentymiseen on saatu myös helteessä työskentelyn ammattilaisilta, Särkänniemen työntekijöiltä.
”Ainakin laitekuskien helletyyliin kuuluu usein märkä käsipyyhe hartioilla. Jotkut työntekijät suihkuttelevat myös käsivarsia vesipullolla”, kertoo Peltoniemi.

Asiakkaat pääsevät viilentymään esimerkiksi vesilaitteiden Tukkijoen ja Koskiseikkailun kyydissä. Heinäkuussa avautuu myös Keidas, Särkänniemen uusi vesielämysalue, jonka suihkuavat vesielementit tuovat hellepäiviin kaivattua viilennystä.

Riittävä ruoka ja juoma auttavat jaksamaan

Nesteytys ja riittävä ravinto ovat välttämättömiä kuumalla. Särkänniemeen kannattaa ottaa mukaan oman vesipullo. Pullon saa halutessaan täytettyä vaikkapa Särkänniemen myyntipisteissä. Myyntipisteissä on aina myös myynnissä juotavaa.

”Aikuisen tarvitsee juoda hellepäivänä noin 2 litraa nestettä. Janojuomaksi käy vesi tai vaikka apteekin nesteytysjuoma”, Peltoniemi kertoo.

Helteellä on tärkeä huolehtia riittävästä suolojen saannista. Omat eväät saa ottaa huvipuistoon, ja Peltoniemen mukaan suolakeksit tai -pähkinät sopivat retkievääksi hyvin.
”Myyntipisteistä saatavat popcornit toimivat myös”, hän lisää. Popcorneja suosivat myös Särkänniemen työntekijät, joille popcorneja jaetaan hellepäivinä.

Erityisesti on tärkeä huolehtia, että lapset juovat riittävästi, he kun eivät aina osaa tulkita kehonsa viestejä ajoissa.
”Jokaisella lapsella olisi hyvä olla oma pullo, jolloin aikuinen voi seurata nesteiden kulutusta”, Peltoniemi vinkkaa.

Myös hyvä syöminen ehkäisee helteestä johtuvaa heikotusta, vaikka helle viekin helposti ruokahalun. Kirjavaisen mukaan on tyypillistä, että heikotusta poteva asiakas tajuaakin ensiavussa, että ei ole syönyt aamupalan jälkeen mitään. Särkänniemessä on monia hyviä ruokapaikkoja ja monipuolista tarjontaa pikaruoasta à la carte -ruokaan.

Ensiapu auttaa huonovointisia ja eksyneitä

Jos toimenpiteistä huolimatta olo huononee päivän aikana tai huvitellessa sattuu jokin haaveri, Pihlajalinna-ensiapupiste huvipuistossa auttaa.
”Meillä voi huilata hetken viileässä ja saada avun erilaisiin pieniin ja vähän isompiinkin haavereihin”, kertoo Peltoniemi.

Ensiaputyöntekijät lupaavat, että ensiapuun saa aina tulla.
”Mieluummin vähän liian aikaisin kuin liian myöhään”, Peltoniemi korostaa.
”Ensiapupiste myös liikkuu alueella tarvittaessa, eli missä tahansa päin puistoa tulee huono olo, kenelle tahansa työntekijälle voi kertoa siitä, niin apu tulee kyllä paikalle.”

Jos ensiapu ja pieni huilaaminen eivät riitä, tarvittaessa asiakas ohjataan jatkohoitoon muualle, esimerkiksi Pihlajalinna Koskiklinikan tai Kelloportin tapaturmapäivystykseen, jotka ovat avoinna päivittäin.
”Tarvittaessa vaikkapa sairauskohtauksen saaneelle asiakkaalle soitetaan ambulanssi”, kertoo Peltoniemi.

Paljon ensiavussa otetaan vastaan myös eksyneitä lapsia, sillä helteellä ihmisvilinässä lapsi eksyy seurueestaan helposti. Lapsen vaatteisiin kannattaakin kiinnittää lipunmyynnistä saatava Ipanatarra, jossa on vanhempien yhteystiedot. Yleensä seurue löytää toisensa nopeasti, jos he malttavat kertoa lapsen katoamisesta Särkänniemen työntekijöille.

”Jos lapselle ohjeistaa etukäteen, että eksymistilanteessa pitää kertoa Särkänniemen työntekijälle olevansa eksyksissä, ja jos aikuisetkin kertovat heti työntekijälle lapsen katoamisesta, yleensä perhekunta on minuuteissa jälleen kasassa”, Peltoniemi lupaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Emmi Kirjavainen (vas.) ja Siru Peltoniemi antavat ohjeita huvitteluun hellesäällä.
Emmi Kirjavainen (vas.) ja Siru Peltoniemi antavat ohjeita huvitteluun hellesäällä.
Lataa
Emmi Kirjavainen (vas.) ja Siru Peltoniemi kertovat, että ensiapuun voi huvipuistopäivän aikana aina tulla.
Emmi Kirjavainen (vas.) ja Siru Peltoniemi kertovat, että ensiapuun voi huvipuistopäivän aikana aina tulla.
Lataa
Emmi Kirjavainen (vas.) ja Siru Peltoniemi auttavat asiakkaita Särkänniemen ensiavussa.
Emmi Kirjavainen (vas.) ja Siru Peltoniemi auttavat asiakkaita Särkänniemen ensiavussa.
Lataa
Tukkijoki viilentää hellepäivänä.
Tukkijoki viilentää hellepäivänä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen Särkänniemi Oy
Tampereen Särkänniemi Oy
Särkänniemi
33230 TAMPERE

020 7130 200https://sarkanniemi.fi/fi/

Tampereen Särkänniemi Oy on vuonna 1966 perustettu Tampereen kaupungin omistama matkailuyhtiö. Särkänniemi on ilon ja elämysten alusta, Suomen monipuolisin matkailukohde ja Tampereen matkailun suurin vetovoimatekijä. Särkänniemen elämyskokonaisuuteen kuuluvat tällä hetkellä huvipuisto, akvaario, Näsinneulan näkötorni ja Koiramäen eläinpuisto sekä maamme parhaimpiin ravintoloihin kuuluva Ravintola Näsinneula. Alueelta löytyy myös Tampereen kaupungin hallinnoima Sara Hildénin taidemuseo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen Särkänniemi Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye