Satakunnan hallituspuolueiden edustajat iloitsevat: Satakunta sai tarpeellisia määrärahalisäyksiä alueen tärkeisiin liikenne- ja matkailuhankkeisiin
13.12.2022 09:59:30 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Valtionvarainvaliokunta esittää 900 000 euron määrärahaa valtatie 2:n eritasoliittymän ramppien parantamiseen Nakkilassa. Turvallinen ja sujuva liikenne on tärkeää erityisesti vilkkaasti liikennöidyllä valtatiellä – kiihdytyskaistojen rakentamisella helpotetaan etenkin aamu- ja iltapäiväliikenteen ruuhkaisuutta.
- Tällä hetkellä Nakkilan eritasoliittymästä puuttuvat kokonaan kiihdytyskaistat, joka on vilkkaalla valtatiellä huomattava liikenneturvallisuusriski. Valtatie 2 yhdistää työssäkäyntialueita ja sillä liikkuu myös paljon raskasta tavaraliikennettä. Nyt päätetty rahoitus on osoitus satakuntalaisten kansanedustajien hyvästä yhteistyöstä. Valtakunnallisesti sekä seudullisesti tärkeää tietä on parannettu vuosien kuluessa, mutta töitä riittää edelleen, toteaa vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski.
Niinisalon Taulunkyläntien päällysteen uusimiseen esitetään 550 000 euron määrärahaa ensi vuoden budjetista. Hankkeessa päällystetään huonokuntoista tieosuutta noin 6,1 km osuudelta.
- Hienoa, että Kankaanpään Niinisalossa sijaitseva Taulunkyläntie sai rahoituksen uudelleen päällystämiseen. Tie on jo pitkään ollut erittäin huonossa kunnossa. Tien vaikutuspiirissä on alkutuotantoa, pienyritystoimintaa ja harrastustoimintaa sekä lisäksi Niinisalon varuskunnan läheisyys lisää liikennettä, sanoo SDP:n kansanedustaja Heidi Viljanen.
Kokemäki-Rauma- yhteysvälin henkilöjunaliikenteen edellytysten selvitystä varten esitetään 150 000 euron määrärahaa. Ratayhteyttä on jo aiemmin edistetty Digirata-hankkeella, joka luo mahdollisuuksia kasvavalle henkilöjuna- ja tavaraliikenteelle.
- Henkilöjunaliikenteen palauttaminen Kokemäki-Rauma -rataosuudelle edistäisi vahvasti alueen elinvoimaa ja saavutettavuutta palvellen niin työssäkäyntiä, opiskelua kuin vaikkapa alueen matkailun kehittämistä. Junaliikenne palaisi tämän myötä myös Eurajoelle ja Euran Kiukaisiin. Tämä nyt tehty rahoituspäätös Väylän ja radan varren kuntien yhteisestä selvityksestä vie asiaa edelleen ison harppauksen kohti toteutumista. Junayhteyden avaamista odottavatkin laajasti niin alueen asukkaat, kunnat, yritykset kuin oppilaitokset, iloitsee keskustan kansanedustaja Eeva Kalli.
Kalli on tyytyväinen myös Siikaisten Lauttijärventien päällysteen uusimiseen, jolle esitetään 250 000 euron määrärahaa ensi vuoden budjetista.
- Lauttijärventien uudelleen päällystäminen Siikaisissa tulee todella tarpeeseen. Tie palvelee niin henkilöliikennettä kuin raskasta liikennettä sekä toimii yhtenä reittinä kohti Geopark-kohde Katselmaa. Tien vaikutuspiiriin ulottuu myös vasta vahvistettu uusi asemakaava, jonka alueella on sekä mökkiasutusta että uusia tontteja. On hienoa, että nyt päätetyllä määrärahalla saadaan huonokuntoista tieosuutta kunnostettua noin 2,6 kilometrin osuudelta, Kalli sanoo.
Valtionvarainvaliokunta esittää myös lisäpanostuksia Satakunnan luonto- ja erähankkeisiin. Pyhäjärvi-instituutille esitetään Pyhäjärven kalastuksen kautta tapahtuvaan ravinteiden poistoon 100 000 euroa, josta 50 000 euroa käytetään ei-kaupallisen kalan kalastukseen ja 50 000 euroa kestävän kalastuksen turvaamiseen seuraamalla kalastuksen vedenlaatuvaikutuksia, kalansaaliita ja -kantoja.
- Pyhäjärvellä vajaasti hyödynnetyn kalan käyttöä on kehitetty erilaisissa hankkeissa jo yli 25 vuotta. Taloudellisesti kannattava ja ekologinen ravinteiden poisto Pyhäjärvestä toimii osana elinkeinokalataloutta. Kalastus on erittäin kustannustehokas tapa poistaa järveen jo päätyneitä ravinteita ja se ansaitsee oikein toteutettuna paikkansa vesienhoidon keinopaletissa. Näiden kahden näkökulman menestyksekäs yhdistäminen tekee Pyhäjärvestä ekologisen ravinteiden kierrätyksen edelläkävijän. Pyhäjärvi-instituutti ansaitsisi toiminnalleen jatkossa jo pysyvän valtion rahoituksen, sanoo Viljanen.
Kotimaan matkailu on ollut jo pidempään kasvussa, ja pandemia kiihdytti sen suosiota entisestään. SDP:n kansanedustaja Kristiina Salonen korostaa, että Satakunnassa on paljon matkailu- ja virkistyskohteita, joiden täyttä potentiaalia ei ole vielä saatu irti.
- Olen erittäin iloinen myös Selkämeren kansallispuistolle esitetystä 250 000 euron määrärahasta. Upean Selkämeren kansallispuiston pinta-alasta 98 prosenttia on vettä, ja puisto tarjoaa mahdollisuuden lyhyemmille tai pidemmille meriretkille joko purjehtien tai moottoriveneellä. Määrärahalla parannetaan neljän saaren eli Rauman Kuuskajaskarin sekä Porin Iso-Enskerin, Seliskerin ja Munakarin saavutettavuutta. Rahoituksen avulla kansallispuistoa voidaan kehittää vastaamaan kasvaneeseen kysyntään, samalla huolehtien suomalaisesta meriluonnosta. Rahoitus vastaa myös kestävän kehityksen periaatteisiin. Hienoa, että hanke saa rahoitusta valtion ensi vuoden budjetista, päättää Salonen.
Yhteyshenkilöt
Kristiina SalonenKansanedustaja
Puh:050 512 0010Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Marttila jätti kirjallisen kysymyksen lastensuojelun avohuollon tukitoimien siirtämisestä – ”Lapsen suojelua ei saa heikentää säästösyistä”20.3.2026 13:22:24 EET | Tiedote
Kansanedustaja Helena Marttila on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen hallituksen aikeista siirtää lastensuojelun avohuollon tukitoimia ja jälkihuoltoa sosiaalihuoltolain piiriin. Kysymys liittyy sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän tuoreeseen raporttiin sosiaalihuollon palvelu-uudistuksesta, jota ohjaa hallituksen asettama 100 miljoonan euron vuotuinen säästötavoite. Marttilan mukaan esitetty uudistus uhkaa kaventaa lastensuojelun ydintehtävää ja heikentää lapsen oikeutta erityiseen suojeluun.
SDP:n Riitta Kaarisalo: SDP on suomalaisten luotetuin talouspuolue – hallituksen herpaantunut ote näkyy ihmisten luottamuksessa19.3.2026 13:19:16 EET | Tiedote
Tuore Maaseudun Tulevaisuuden kysely osoittaa, että suomalaiset luottavat talouden hoidossa eniten Sosialidemokraatteihin. Noin joka viides vastaaja pitää SDP:tä parhaana vaihtoehtona Suomen talouspolitiikan suunnannäyttäjäksi. SDP nousee luotetuimmaksi puolueeksi kaikissa ikäryhmissä ja laajasti eri puolilla maata. Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd.) ei pidä tätä yllätyksenä – kansa on puhunut.
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työyhteisöselvitys valmistui19.3.2026 11:15:00 EET | Tiedote
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tilasi Työterveyslaitokselta (TTL) työyhteisöselvityksen saadakseen ulkopuolisen ja luotettavan tahon näkemyksen työyhteisön tilanteesta. TTL:n asiantuntijat haastattelivat kaikki ryhmän työntekijät. Selvityksessä ei noussut tietoon uusia häirintätapauksia. Kaikki ryhmässä tapahtuneet tapaukset ovat olleet jo aiemmin pääsihteerin tiedossa, ja niihin on puututtu sisäisesti tapahtumien jälkeen.
SDP:n Lauri Lyly: Hallitus on havahtunut vihdoin omiin ongelmiinsa18.3.2026 15:43:29 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly pitää hyvänä, että hallitus on havahtunut vihdoin itse aiheuttamiinsa ongelmiin ja pyrkii korjaamaan niitä. Esityksen perusongelma, eli määräaikaisten työsopimusten lisääminen ja vieläpä ilman kunnollista perustetta, kuitenkin säilyy, korostaa Lyly.
SDP:n Kim Berg: Alipalkkaus jää usein ilman seuraamuksia – lainsäädännössä selvä aukko18.3.2026 15:30:20 EET | Tiedote
Kansanedustaja Kim Berg (sd.) korostaa, että työperäiseen hyväksikäyttöön puuttuva lainsäädäntö on tarpeellinen, mutta jättää edelleen katveeseen laajan joukon työntekijöitä, jotka kohtaavat alipalkkausta ilman, että se täyttää rikoksen tunnusmerkistöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
