Satamaselvitys ja dataan liittyvä yhteistyö Helsingin ja Tallinnan välisen pormestaritapaamisen pääaiheita
18.2.2020 14:07:50 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Tapaamisessa pormestarit vaihtavat tietoa kaupunkien välisten yhteistyöhankkeiden tilasta. Pormestari Vapaavuori kertoo kollegalleen muun muassa Helsingin keskusta-alueen satamatoimintojen tulevaisuuteen liittyvästä selvityksestä, joka valmistuu kesäkuuhun 2020 mennessä.
Helsingin ja Tallinnan välillä on vuonna 2018 solmittu kaksoiskaupunkisopimus, jossa määritellään yhteistyön kärkiä vuoteen 2021 asti. Osana yhteistyötä edistetään myös kaupunkien välistä elinkeinotoimintaa.
”Tavoitteemme on toteuttaa kaksoiskaupunkikonseptia konkreettisissa hankkeissa, kuten kaupunkien välisen liikenteen sujuvoittamisessa ja markkinoinnissa. Yhteistyöhömme kumpuaa hyötyjä myös kaupunkiemme välisistä eroavaisuuksista. Esimerkiksi startup-ekosysteemit ovat molemmissa kaupungeissa vahvat, mutta ominaispiirteiltään erilaiset. Yhdistämällä osaamista ja jakamalla kokeilualustoja voimme kiihdyttää yhä useampia alueen yrityksiä globaaliin menestykseen”, pormestari Jan Vapaavuori sanoo.
Pormestarien tapaamisen yhteydessä järjestetään myös kaupunkien elinkeinojohtajien kokous.
Suunnitteilla tiiviimpää yhteistyötä data- ja digitalisaatiokehityksessä
Tulevaisuuden suhteen kaupungit ryhtyvät selvittämään mahdollisuuksia tiivistää yhteistyötä dataan ja digitalisaatioon liittyvässä kehittämisessä.
Helsingin tavoitteena on olla maailman parhaiten digitalisaatiota hyödyntävä kaupunki. Viro, kuten Suomikin, on sähköisen hallinnoinnin kärkimaita maailmassa. Datayhteistyössä Tallinnan kanssa nähdään paljon potentiaalia, ja se voisi osaltaan profiloida kaksoiskaupunkialuetta innovatiivisena ja houkuttelevana kohteena osaajille, yrityksille ja sijoittajille.
Taustatietoa
Nykyinen Helsinki–Tallinna-yhteistyösopimus koskee vuosia 2018–2021. Sopimuksen painopistealueina on ihmisten ja tavaroiden liikkuvuuden edistäminen, liikkuvalle työvoimalle ja muille kaupungissa vieraileville suunnattujen palvelujen kehittäminen, Itämeren tilan parantaminen sekä kaksoiskaupungin yhteisen kilpailukyvyn ja markkinoinnin kehittäminen.
Pormestarit tapasivat edellisen kerran syyskuussa 2019 Helsingissä järjestetyn World Tourism Cities Federation -verkoston vuosikokouksessa. Tuolloin pormestarit pitivät kävelykokouksen Töölönlahden ympäristössä osallistuen samalla Itämeren suojelemiseksi käynnissä olleeseen kävelyhaasteeseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaupunginsihteeri Henri Kähönen, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 040 132 7100, s-posti: henri.kahonen@hel.fi
Viestinnän yhteyshenkilö:
viestintäasiantuntija Laura Itävaara, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 050 547 5706, s-posti: laura.itavaara@hel.fi
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli Helsingin Sataman ajankohtaisia asioita18.5.2026 19:14:21 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 18. toukokuuta Helsingin Satama Oy:n ajankohtaiskatsauksen ja merkitsi sen tiedoksi.
Kaupunginhallitus päätti perusopetuksen väistötilojen vuokraamisesta ja antoi lausuntoja18.5.2026 18:07:21 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 18. toukokuuta kokouksessaan omalta osaltaan tilojen vuokraamisen kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön Herttoniemestä. Lisäksi kaupunginhallitus antoi lausuntoja sekä hyväksyi osaltaan kaavamuutoksen Laajasaloon.
Helsinkiläislapset ja -nuoret liikkuvat aiempaa enemmän – väestöryhmien väliset erot kasvaneet13.5.2026 12:04:38 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten liikkuminen Helsingissä on kehittynyt myönteisesti viime vuosina. Huolestuttavaa on kuitenkin väestöryhmien välisten erojen vahvistuminen. Erityisesti perheen koettu taloudellinen tilanne heijastuu eroihin. Tulokset korostavat tarvetta kohdentaa liikkumista edistäviä toimia aiempaa tarkemmin.
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kasvun, osaamisen ja elinvoiman tavoitteet11.5.2026 17:23:46 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 11.5. ja hyväksyi Helsingin kasvun, osaamisen ja elinvoiman tavoitteet vuosille 2026–2029.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kaivokadun uudistuksen – Helsingin vilkkain keskusta muuttuu viihtyisämmäksi6.5.2026 22:28:04 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 6. toukokuuta Kaivokadun asemakaavamuutoksen, jonka myötä päärautatieaseman edusta ja Kaivokatu muuttuvat viihtyisämmäksi kävelykeskustaksi. Valtuusto hyväksyi myös Kampin Autotalon kaavamuutoksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
