Sateenkaariperheet rySateenkaariperheet ry

Sateenkaariperheet mukana Mikkeli Pridessa

Jaa
Mikkelissä järjestetään ensimmäinen pride-tapahtuma lauantaina 25.11.2017. Alueella aktiivisesti toimivat sateenkaariperheet ovat osallistumassa tapahtumaan. Perjantaina Mikkelissä järjestetään myös Sateenkaariperheet ry:n syyskokous, joka vahvistaa yhdistyksen perhepoliittiset tavoitteet seuraaville neljälle vuodelle.

Mikkelin Pride on vuoden pimeimpään aikaan, marraskuussa. Isot kaupungit juhlistavat Pride-tapahtumiaan yleensä keskellä valoisinta kesää. Tämä kuvaa monien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien tuntemuksia ja asemaa myös valtakunnallisesti. Mikkeli Pride haluaa tuoda esiin sen, että Suomessa tasa-arvoisten ja yhdenvertaisten oikeuksien toteutumisessa on suuria maantieteellisiä eroja. Mikkeli Priden tarkoituksena on ylpeänä tuoda valoa ja väriä pimeään. Valo – näkyvyys, kuuluvuuden ja hyväksynnän tunne.  Väri – yksilöllisyys, moninaisuus ja yhtenäisyys. 

Sateenkaariperheet ry:n Mikkelin alueen paikallistiimi on kouluttanut sote- ja kasvatusalan ammattilaisia ja opiskelijoita sekä järjestänyt neuvontaa perheille, lapsille ja nuorille. Paikallistiimi järjestää tarpeen ja toiveiden mukaan myös tapaamisia ja muuta toimintaa alueen sateenkaariperheille. Mikkelin alueen perheet osallistuvat pride-juhlaan riemuisin mielin ja kutsuvat perheitä kautta maan osallistumaan tapahtumaan.

Sateenkaariperheet ry järjestää tänä vuonna syyskokouksensa Mikkelissä perjantai-iltana 24.11. Kokous vahvistaa yhdistyksen perhepoliittiset tavoitteet seuraavalle neljälle vuodelle. Näillä tavoitteilla lähdetään vaikuttamaan myös seuraaviin eduskuntavaaleihin ja hallitusohjelmaneuvotteluihin. Hallituksen luonnoksen perhepoliittisiksi voisi tiivistää seuraaviin sanoihin:

”Hlbti-toimintaohjelma, translaki, sijaissynnytys, perhevapaat, vanhemmuuslaki ja useamman kuin kahden juridinen vanhemmuus”

Alueellisella medialla on mahdollisuus syyskokouksen yhteydessä haastatella yhdistyksen toimihenkilöitä sateenkaariperheiden kohtaamista haasteista, perhepoliittisista tavoitteista ja yhdistyksen toiminnasta Savossa ja valtakunnallisesti.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sateenkaariperheet ry
Sateenkaariperheet ry
Hämeentie 29
00500 HELSINKI

050 525 7999http://www.sateenkaariperheet.fi

Sateenkaariperheet ry on vuonna 1997 perustettu lastensuojelu- ja perhejärjestö. Se toimii Suomen sateenkaariperheiden lasten ja vanhempien sekä perhettä suunnittelevien ja vanhemmuudesta kiinnostuneiden ihmisten kontaktifoorumina, vertaistuen tarjoajana, oikeuksien puolustajana, tiedonvälittäjänä ja edunvalvojana sekä perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten kouluttajana.

Sateenkaariperheet ry hallinnoi kaikkien sateenkaarijärjestöjen yhteistä Perhesuhdekeskusta, joka pyrkii lisäämään hyvinvointia sateenkaarikansan perhesuhteisiin. www.perhesuhdekeskus.fi

Sateenkaariperheet ry haluaa kiinnittää huomiota siihen, että erilaisten perheiden näkökulma tulee lähtökohtaisesti aina huomioida lainsäädäntötyössä, jotta uudistettavat käytännöt huomioivat kaikki lapset ja perheet. Perheiden monimuotoisuutta edustaa yksittäisten perhejärjestöjen lisäksi Monimuotoiset perheet -verkosto, jonka asiantuntemus on lainsäätäjän käytettävissä. www.monimuotoisetperheet.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sateenkaariperheet ry

Sateenkaarimiesten lapsitoivetta ei saa ohittaa – sijaissynnytyksen laillistamiselle laajaa kannatusta Suomessa17.6.2024 08:50:05 EEST | Tiedote

Ei-kaupallinen sijaissynnytys ei ole Suomessa vieläkään laillista, vaikka sääntelyn tarve on todettu jo yli vuosikymmenen kestäneessä selvittelyssä. Sijaissynnytyksen salliminen saa kannatusta niin asiantuntijoilta, puolueilta kuin kansalaisiltakin. Edunvalvojat toivovat, että sateenkaarimiesten lapsitoiveet otettaisiin vihdoin vakavasti ja sijaissynnytys sallittaisiin.

Kysely paljastaa: sateenkaariperheet eivät voi liikkua vapaasti maailmalla29.4.2024 12:59:08 EEST | Tiedote

Suomalaisista sateenkaariperheistä reilu puolet (58 %) on pelännyt ongelmia matkustaessaan ulkomaille sateenkaariperheenä, kertoo Sateenkaariperheet ry:n tuore kysely. Katse kääntyy kohti kesäkuun EU-vaaleja: Perhesuhteiden tunnustaminen EU-maiden kesken on ollut yksi tämän eurovaalikauden tärkeistä sateenkaaritavoitteista. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen teki tavoitteen hyvin tunnetuksi julistaessaan 2020: ”Jos olette perhe yhdessä maassa, olette perhe kaikissa maissa”. Tilanne on monille sateenkaariperheille edelleen päinvastainen.

Suomi sai YK:n lapsen oikeuksien komitealta huonon arvosanan – jätti sateenkaariperheen lapsen korvauksetta4.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Suomi karkotti venäläisen sateenkaariperheen lapsen vanhempineen, koska katsoi, että lapsi ei tarvinnut kansainvälistä suojelua. YK lapsen oikeuksien komitea totesi ratkaisussaan vuonna 2021, että Suomi oli loukannut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kolmea artiklaa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun komitea antoi Suomelle langettavan ratkaisun. Tänä keväänä komitea päätti asian seurannan ja antoi arvionsa ratkaisun toimeenpanosta. Arvosanaksi annettiin ”B”, mikä tarkoittaa, että ratkaisu on vain osittain toimeenpantu. Suomi ei esimerkiksi ole maksanut lapselle mitään korvausta, vaikka komitea sitä edellyttikin. Sateenkaariperheet ry on järkyttynyt tapauksen puutteellisesta toimeenpanosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye