Satokaudet saapuivat kokousruokavalioon - Brain Food takaa vireän päivän
25.1.2019 09:00:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

”Ruokatrendit ovat viime vuosina muuttuneet entistä kasvispainotteisempaan suuntaan. Haluamme jatkossakin tarjoilla asiakkaille parasta mahdollista ruokaa. Keittiömestarimme ovat innostuneet sesonkiajattelusta ja keksivät todella herkullisia tapoja tuoda kasviksia uudella tavalla esiin. Tällä hetkellä Brain Food -kokousruokavaliossa yhdistyy herkullisuuden ja terveellisyyden lisäksi ympäristönäkökulma”, Radisson Blu Hotellien markkinointipäällikkö Marileea Järnefelt iloitsee.
Brain Food -ruokavaliossa on kuusi periaatetta. Ensimmäisenä varmistetaan runsas kasvisten, kalan sekä täysjyvätuotteiden saanti. Tarjonnassa huomioidaan kasvisten Satokaudet ja pyritään käyttämään mahdollisimman lähellä tuotettuja tuotteita. Raaka-aineiden makuun luotetaan ja niitä käsitellään mahdollisimman vähän puhtaita makuja korostaen. Rasvan laatuun satsataan ja sen kokonaismäärä pidetään alle 10 prosentissa. Myös lihan määrää vähennetään ja lisättyä sokeria ei juurikaan käytetä. Kaikkein tärkeimpänä on tietysti ruoan hyvä maku ja kokonaisvaltainen aistinautinto.
”Monipuolinen ja säännöllinen ruokailu sekä riittävä nesteytys pitävät aivot virkeänä, verensokerin tasaisena ja aineenvaihdunnan kunnossa. Kun kaikki tarjolla oleva ruoka on hyvälaatuista, kasvispainotteista ja hiilihydraatit hitaasti imeytyviä, on sillä maltilliset vaikutuksen verensokeriin. Terveellinen ruoka ei tarkoita herkullisuuden unohtamista”, ravitsemusasiantuntija Patrik Borg muistuttaa.
Brain Food -kokousruokavaliossa käytettävät satokauden tuotteet vaihtuvat kahden kuukauden välein. Kasvisten lisäksi huomioidaan myös kalojen sesongit. Satokausia noudattamalla saadaan tarjolle aina parhaimman makuiset kasvikset.
”On ollut mahtava huomata millä innolla ja nopeudella Satokausi-ajattelu on omaksuttu Radisson Blu Hotelleissa. Tälläkin hetkellä tarjonnasta löytyy erilaisia kotimaisia kaaleja, harvinaisempia juureksia, eikä sitrushedelmien sesonkia ole unohdettu. Kokousvieraat voivat olla varmoja siitä, että saavat aina parasta ruokaa juuri nyt!” Satokausikalenterin perustaja Samuli Karjula kiittelee.
Kuusi Brain Food -periaatetta
1. Runsaasti kalaa, täysjyvätuotteita, hedelmiä ja vihanneksia.
2. Pääasiassa tuoreita, lähellä tuotettuja tuotteita.
3. Puhtaita aineksia, joita on käsitelty mahdollisimman vähän.
4. Vähemmän lihaa ja aina enintään 10 % rasvaa.
5. Aina enintään 10 % lisättyä sokeria.
6. Avainasemassa hyvä maku ja aistinautinto.
Brain Food -konsepti on saatavilla Suomessa osana Radisson Blu -kokouspalvelua Helsingissä, Espoossa, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Lue lisää: https://www.raflaamo.fi/fi/radisson-blu-brain-food
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marileea Järnefelt, markkinointipäällikkö, Radisson Blu Hotels, p. 040 533 3312, marileea.jarnefelt@radissonblu.com
Samuli Karjula, Satokausikalenterin perustaja, p. 0440 265 164, samuli.karjula@satokausikalenteri.fi
Patrik Borg, ravitsemusasiantuntija, p. 040 552 8316, patrik.borg@hula.fi
SOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Radisson Blu -hotelliketju kuuluu Radisson Hotel Groupiin, joka on yksi maailman nopeimmin kasvavista hotelliryhmittymistä. Ryhmään kuuluvat Radisson Blu Hotellien lisäksi Radisson Collection, Radisson, Radisson RED, Park Plaza, Park Inn by Radisson, Country Inn & Suites by Radisson sekä prizeotel-hotellit. Radisson Hotel Groupilla on toiminnassa ja rakenteilla yli 1 400 hotellia ympäri maailmaa. Radisson Blu Hotelleja on Suomessa kahdeksan, joista neljä Helsingissä sekä yksi Espoossa, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Hotellit ovat keskittyneet tarjoamaan yksilöllisiä elämyksiä, ja yhteistä niille on kansainvälisesti palkittu palvelun laatu. Kaikki Suomen hotellit ovat Green Key -sertifioituja. Radisson Hotel Group on valittu jo yhdeksänä vuonna peräkkäin maailman eettisimpien yritysten joukkoon.
Sokotel Oy on SOK:n matkailu- ja ravitsemisliiketoimintaa harjoittava tytäryhtiö, joka operoi Suomessa seitsemää Radisson Blu Hotellia ja neljäätoista Sokos Hotellia. Sokotel Oy toimii pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Oulussa ja Vaasassa. Radisson Blu Marina Palace Hotellin liiketoiminnasta Turussa vastaa Turun Osuuskauppa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Polkupyörien myynti kovassa kasvussa9.4.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Aikainen kevät polkaisi fillarikaupan vauhtiin. Prisman myyntidata kertoo, että suomalaisten kiinnostus pyöräilyyn näkyy nyt sekä pyörien että pyöräilytarvikkeiden myynnissä. Polkupyöriä myydään niin harrastuskäyttöön kuin arjen kulkuvälineeksikin.
SOK myy Viron Prismat ja aloittaa yhteistyön Coop Eestin kanssa7.4.2026 09:15:43 EEST | Tiedote
SOK ja Coop Eesti ovat sopineet kaupasta, jossa Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää myydään Coop Eestille. Yrityskaupan toteuttamisen jälkeen SOK ja Coop Eesti tavoittelevat laajaa yhteistyötä SOK:n marketkaupan valikoimassa olevien tuotteiden toimittamiseksi jopa 300 Coop-myymälään Virossa.
Positiivisia uutisia ravintola-alalta: kotimainen Pretty Boy ja S-ryhmä aloittavat yhteistyön7.4.2026 08:29:59 EEST | Tiedote
Pretty Boy on suomalainen premium-tason katuruokaravintola, jossa pääraaka-aineena on kotimainen kana ja erikoisuutena kastikkeet. S-ryhmä taas on Suomen suurin ravintola-alan toimija. Yhteistyön taustalla on kasvutavoitteita ja intohimo tarjota asiakkaille ravintolaelämyksiä kaikkiin hetkiin.
Prisma alkaa myydä kaivinkoneita1.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Rakentamislain muutos on vauhdittanut suomalaisten intoa piharakentamista kohtaan. Tuomalla kaivinkoneet valikoimiinsa Prisma haluaa mahdollistaa piharakentamisen ja tehokkaan puutarhan hoidon yhä useammalle.
S-ryhmän uusi sovellus tarjoaa inspiraatiota ruoanlaittoon – Suomalaisten suosikkireseptit kertovat arjesta30.3.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Yhteishyvä Ruoka -sovellus kokoaa yhteen koko ruoanlaiton polun inspiraatiosta suunnitteluun, ostamiseen ja kokkaamiseen. Sen reseptit kertovat siitä, millaista ruokaa Suomessa juuri nyt tehdään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

