Vapriikki

Satumaailma avautuu Vapriikissa

Jaa
Vapriikin 28.4. avautuva Olipa kerran, tarina satujen synnystä on näyttely saduista, sankareista ja sankarittarista. Esillä ovat tutut ja tuntemattomat sadut Suomesta, Euroopasta ja muualta seitsemän maan ja meren takaa.
Kuva: Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto
Kuva: Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto

Median edustajilla on madollisuus perehtyä näyttelyyn etukäteen ke–to 26.–27.4. Yhteydenotot: viestintäsuunnittelija Tähtitalvikki Poikajärvi, puh. 050 3211189.

Näyttelytilan taikametsä vie sadun päähenkilön täynnä seikkailuja, ihmeitä ja koettelemuksia olevaan tarinoiden maailmaan. Kävijä kulkee näyttelyssä sankarin polkuja. Seikkailut ohjaavat kulkijaa eri aikoihin ja paikkoihin ja tutustuttavat tarinoiden yleismaailmallisiin lainalaisuuksiin. Samalla tutuiksi tulevat satuihin kätketyt merkitykset ja opetukset.

Näyttelyssä voi rauhoittua tarinoiden äärelle suurten sienien alla, tai haastaa itsensä koitoksiin aidon sankarin tapaan. Opinhaluinen voi perehtyä satujen historiaan ja satutukimukseen.

-          Suomessa tunnetut ihmesadut, kuten Tuhkimo ja Ruusunen, ovat satoja vuosia vanhoja. Niistä on kerrottu lukuisia erilaisia versioita eri puolilla maailmaa, kertoo tutkija Hanna Samola.

-          Osa ihmesaduista juontaa juurensa Lähi-Idän tarinaperinteestä. Tuhkimo-sadun varhainen variantti löytyy puolestaan kiinalaisesta sadustosta.

Taikametsästä löytyvät itämaiset markkinat ja aarrekammio, prinssi ja prinsessa. Rohkea näyttelykävijä voi raivata tiensä pois alisesta manalasta suorittamalla esteradan ja peittoamalla lohikäärmeen. Satugeneraattorilla voi luoda oman satunsa, ja valita siihen onnellisen tai onnettoman lopun.

Näyttely on vahvasti elämyksellinen. Tutut satuhahmot tuovat tunnistamisen iloa niin aikuiselle kävijälle kuin pienelle kuuntelijallekin.

-          Näyttelyssä sukelletaan syvälle satujen syntyyn ja selvitetään, miten tarinoita ennen vanhaan kerrottiin, mitä symbolien takana piilee, ja miten tutut sadut ovat aikojen saatossa muuttuneet, sanoo näyttelypäällikkö Marjo Meriluoto.

Näyttelyssä voi tutustua suureen joukkoon suomalaisia satuja, jotka on luetteloitu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon. Lisäksi esillä on satuihin liittyviä esineitä Viron kansallismuseon, Tampereen historiallisten museoiden, Lastenkirjainstituutin ja yksityisistä kokoelmista.

Viron kansallismuseon tuottama näyttely on muokattu suomalaiseen satuperinteeseen sopivaksi. Yhteistyöryhmään on kuulunut elokuvaohjaajia, folkloristeja, kirjallisuuden tutkijoita, animaattoreita ja kuvittajia.

Näyttely Vapriikissa 28.4.2023–10.3.2024

Satulinnan tanssiaiset ja taianomainen oheisohjelma

Heti avajaisviikonloppuna Vapriikki kutsuu lapsiperheitä satulinnan tanssiaisiin. Lauantaina 29.4. klo 11–16 ohjelmassa on mm. naamiaiset, glittermeikkausta ja ennustuksia. Tanssiaiset avaa Tuhkimo juhlaväen kanssa.

Kesällä tarjolla on lyhyitä lapsiperheille suunnattuja opastuksia, ja aikuisille omia erikoiskierroksia, joilla perehdytään satujen pimeään puoleen. Olipa kerran… karmaisevat tarinat satujen takaa -kierros johdattelee kävijät vuosisatojen ja -tuhansien takaisiin tarinoihin, jotka eivät olleet lapsille tarkoitettuja.

Syksyllä luvassa on luentosarja, jolla pääsee perehtymään niin satujen historiaan kuin keskeisiin teemoihinkin.

 

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Näyttelypäällikkö Marjo Meriluoto, puh. 040 732 3745, viestintäsuunnittelija Tähtitalvikki Poikajärvi, puh 05 032 11189

Kuvat

Kuva: Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto
Kuva: Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto
Lataa
Lataa
Kuva: Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto
Kuva: Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto
Lataa
Kuva: Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto
Kuva: Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto
Lataa
Kuva: Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto
Kuva: Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vapriikki
Vapriikki
Alaverstaanraitti 5
33100 Tampere

http://www.vapriikki.fi

Vapriikissa viihtyvät kaikenikäiset museovieraat. Voit tutustua kerralla yli kymmeneen näyttelyyn. Historiaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa. Vapriikki kuuluu Tampereen historiallisiin museoihin, joita ovat myös Museo Milavida ja Amurin museokortteli.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vapriikki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye