Säveltäjä Miika Hyytiäinen vastaa tohtorintutkinnossaan laulajan ja säveltäjän yhteistyön haasteisiin
5.9.2022 14:00:00 EEST | Taideyliopisto | Tiedote

Menetelmän taustalla ovat Hyytiäisen havainnot ja kokemukset siitä, että nykysäveltäjien ja laulajien kommunikaatio on haastavaa, kun uutta vokaalimusiikkia syntyy.
”Suurin osa laulumusiikista on musiikin historiassa sävelletty tietylle laulajalle ja äänelle. Esimerkiksi Mozart sävelsi aina laulajille, joiden äänen hän tunsi hyvin. Myös monet nykysäveltäjät kirjoittavat tietylle tuntemalleen laulajalle ja tämän äänelle. Yliopistot eri puolilla maailmaa eivät kuitenkaan opeta laulumusiikin säveltämistä kovin systemaattisesti”, Hyytiäinen toteaa.
Hyytiäisen mukaan erityisesti säveltäjät, joilla ei ole vielä kokemusta vokaalimusiikin säveltämisestä, luottavat usein omaan, rajalliseen ymmärrykseensä perinteisestä ääniala- eli fakkijärjestelmästä.
”Säveltäjällä saattaa olla oma, vääristynytkin ajatus siitä, millainen on vaikkapa sopraanon ääni. Jos hän säveltää vain tälle mielikuvalle, on usein lopputuloksena musiikkia, joka ei istu oikeastaan millekään äänelle.”
Lauluäänen ominaisuuksien visualisointi toimii pohjana taiteelliselle yhteistyölle
Hyytiäisen kehittämä Voice Map Method koostuu tietokoneavusteisesta analyysistä sekä kysymyslistasta. Menetelmän avulla voidaan koota tietoa tietyn laulajan äänestä ja tuoda esiin sen ominaisuuksia. Tuloksena syntyy äänikartta, joka kuvaa visuaalisesti laulajan äänen mahdollisuuksia, kuten rekistereitä, dynaamisia rajoja ja laulajan formanttia. Äänikartan ohjaamana laulaja ja säveltäjä voivat kommunikoida tehokkaasti: ja säveltäjä voi säveltää tietylle äänelle ominaisimmalla tavalla ja saada siitä inspiraatiota. Tavoitteena onkin tukea laulajan ja säveltäjän sujuvaa kommunikaatiota ja auttaa taiteellisessa yhteistyössä.
Hyytiäinen testasi menetelmäänsä eri äänityyppejä edustavien laulajien kanssa ja sävelsi sen avulla kolme oopperaa Münchener Biennaleen ja SibaFest-festivaalille.
Voice Map Method on kenen tahansa käytettävissä oleva avoimen lähdekoodin ohjelmisto, joka tukee säveltäjien ja laulajien välistä kommunikaatiota, mutta avaa myös lukuisia pedagogisia mahdollisuuksia. Ohjelmistoon voi tutustua osoitteessa www.miika.info/VMM/
Miika Hyytiäisen tohtorintutkinnon tarkastustilaisuus
10.9.2022 klo 15, Musiikkitalo, Organo-sali, Mannerheimintie 13a, 00100 Helsinki
Tohtorintutkinnon otsikko: Voice Map Method: Enhancing Composer-Singer Communication
Tilaisuus on englanninkielinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miika Hyytiäinen
miika@miika.info
www.miika.info/
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Sörnäisten rantatien vanhat viljasiilot muuttuvat valo- ja äänitaiteen näyttämöksi 25.9.22.9.2026 09:21:55 EEST | Tiedote
Taideyliopiston Sörnäisten kampuksen vanhoihin viljasiiloihin projisoidaan valotaidetta yhden illan ajaksi. Osaan teoksista kuuluu myös ääntä, jota ohikulkijat pääsevät kuuntelemaan verkossa. Teokset juhlistavat valo- ja äänisuunnittelun koulutuksen 40-vuotisjuhlaa.
Selvitys: Näyttelijän työ on yhä useammin epävarmaa, vaikka sitoutuminen ammattiin säilyy vahvana10.9.2026 14:25:57 EEST | Tiedote
Näyttelijät rakentavat yhä useammin toimeentulonsa useista eri työtehtävistä, ja opiskelijat haaveilevat aiempaa enemmän vakituisista työsuhteista. Näyttelijöiden työllistymistä käsittelevän raportin julkaisutilaisuus järjestetään maanantaina 14.9. ja media on tervetullutta tilaisuuteen.
Syksyn 2026 näyttelyt ja tapahtumat Kuvataideakatemiassa2.9.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Syksy 2026 Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa tarjoaa katsauksen nuorten kuvataiteilijoiden työskentelyyn ja ajankohtaiseen kysymykseen kuvallisuuden eri puolista. Kaikille avoimet luentosarjat esittelevät kansainvälisiä taiteen asiantuntijoita ja avaavat keskustelua nykytaiteen keskeisistä teemoista.
Huipulle pyrkimisen tulee olla lapsen oma valinta – Kattava tutkimus luotaa lahjakkaiden lasten musiikkikoulutusta11.8.2026 11:16:00 EEST | Tiedote
Taideyliopiston tuore tutkimus tarjoaa tähän mennessä kattavimman kansainvälisen kokonaiskuvan siitä, miten musiikillisesti lahjakkaita lapsia koulutetaan ja tuetaan.
Striving for excellence should be the child’s own choice – New global study maps how specialist music programmes support musically gifted children11.8.2026 11:16:00 EEST | Press release
A new study from the University of the Arts Helsinki provides the most comprehensive international picture to date of how musically gifted children are educated and supported.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

