Savoy JAZZFestissa legendat Dave Holland ja Kurt Rosenwinkel sekä nousevat tähdet Samara Joy ja Chien Chien Lu
27.1.2023 12:05:53 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Viides Savoy JAZZFest järjestetään maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Vuoden 2023 festivaalin avaa torstaina 2.3. Samara Joy, sielukas jazzsensaatio New Yorkista. Voitettuaan vuonna 2019 Sarah Vaughn -laulukilpailun vain 21-vuotiaana, huikeassa nousukiidossa oleva laulaja on esiintynyt jazzikonien kuten Christian McBriden kanssa sekä kerryttänyt miljoonia Tiktok-tykkäyksiä lauluvideoillaan. Joyta onkin kutsuttu z-sukupolven ensimmäiseksi jazzvokalistitähdeksi.
Maailman arvostetuimpiin jazzkitaristeihin lukeutuva Kurt Rosenwinkel loistaa Savoy JAZZFestin perjantaissa 3.3. esiintymällä UMO Helsinki Jazz Orchestran solistina sekä oman kvartettinsa kanssa. Kaksiosaisessa konsertissa ensimmäisenä kuullaan Kurt Rosenwinkelin Caipi-levyn kappaleita, joista Rosenwinkel on luonut big band versiot DR-orkesterille. Nyt Rosenwinkelin brasilialaisteemaiset kappaleet esitetään ensimmäistä kertaa UMO Helsingin kanssa Savoy JAZZFestia varten uudelleensovitettuina. Orkesteria johtaa UMO Helsinki Jazz Orchestran taiteellinen johtaja Ed Partyka.
Perjantain konsertin toisella puoliskolla kaksi jazzmusiikin suunnannäyttäjää kohtaa kaksi nuoremman polven nousevaa muusikkoa, kun Rosenwinkel ja meritoitunut saksofonisti Seamus Blake esiintyvät ensimmäistä kertaa Helsingissä kontrabasisti ja Savoy JAZZFestin taiteellisen johtajan Kaisa Mäensivun ja rumpali Joe Perin kanssa. Kvartettia kuullaan myös Oulun Musiikkijuhlilla 1.3.
Lauantaina 4.3. kuullaan pianisti Gerald Claytonin erikoiskonsertti White Cities: A Musical Tribute to Charles White. Konsertissa Claytonin rinnalla esiintyy jazzin kärkinimistä koottu all stars -kokoonpano: vibrafonisti Joel Ross, trumpetisti Marquis Hill, saksofonisti Logan Richardson ja kitaristi Jeff Parker. Claytonin produktio kuullaan myös Tampereen G Livelabissa 3.3.
Savoy JAZZFestin lauantaissa kuullaan myös toinen huippuvierailu: maailman arvostetuimpiin jazzbasisteihin lukeutuva, moninkertainen Grammy-voittaja Dave Holland konsertoi Savoy-teatterissa kitaristi Kevin Eubanksin ja rumpali Eric Harlandin kanssa. Maaliskuussa trio esiintyy myös Turku Jazz Festivaleilla 3.3.
Savoy JAZZFestin päätöskonsertissa sunnuntaina 5.3. esiintyy Connected-kvintetti, jota johtaa vibrafonistisensaatio Chien Chien Lu ja palkittu basisti Richie Goods. Klassisena muusikkona uransa aloittanut, taiwanilaislähtöinen Chien Chien Lu julkaisi kiitetyn esikoisalbuminsa Path vuonna 2020, mikä nosti Lun halutuimpien uuden polven vibrafonistien joukkoon. Richie Goodsia pidetään yhtenä tämän hetken monialaisimmista jazzbasisteista, joka on levyttänyt ja kiertänyt myös pop-musiikin supertähtien kanssa, kuten Alicia Keys ja Sting.
Kaksikon sävellysyhteistyö alkoi karanteeniaikana, kun Lu ja Goods löysivät samankaltaisuutta erilaisista taustoistaan: niin afroamerikkalainen kuin aasialainen yhteisö on joutunut kohtaamaan väkivaltaa ja viharikoksia. Rauhan ja rakkauden sanoma kuuluukin Connected-kvintetin musiikissa. Yhtyettä kuullaan ensimmäistä kertaa Suomessa Savoy JAZZFestin konsertissa.
Savoy JAZZFestin oheisohjelma julkaistaan helmikuun aikana.
Savoy JAZZFest 2.–5.3.2023
Vuonna 2023 viidettä kertaa järjestettävä Savoy JAZZFest lukeutuu pääkaupunkiseudun jazztapahtumien kärkikaartiin. Festivaalin ohjelmisto esittelee erityisesti kansainvälisen jazzin suuria nimiä ja nousevia tähtiä. Savoy-teatterin tuottaman tapahtuman pääyhteistyökumppani on Hotelli Haven.
To 2.3.2023 Samara Joy
Pe 3.3.2023 Kurt Rosenwinkel & UMO Helsinki: Caipi / & Blake, Mäensivu, Peri
La 4.3.2023 Gerald Clayton: White Cities
Dave Holland Trio with Kevin Eubanks and Eric Harland
Su 5.3.2023 Richie Goods & Chien Chien Lu: Connected
Liput
Liput lippu.fi: https://www.lippu.fi/artist/savoyjazzfest/
Yksittäisten konserttien liput: 17-67 €
Lauantain päivälippu (sis. molemmat konsertit): 75 €
Festivaalipassi 4 päivää: 185 €
Lisäksi toimitusmaksu toimituskanavasta riippuen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot, kuvat, haastattelupyynnöt ja pressiliput:
Vastaava tuottaja Sirpa Hynninen, sirpa.hynninen@hel.fi, +358 50 428 0365
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
750-paikkainen Savoy-teatteri on kansainvälinen konserttisali keskellä Helsinkiä. Sen ohjelmistossa painottuvat maailmanmusiikki, jazz, musiikkiteatteri ja elokuva. Savoy-teatterissa vierailee vuosittain noin 200 artistia tai esiintyjäryhmää.
Savoy-teatteri, Kasarmikatu 46-48, 00130 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 24.3.202619.3.2026 16:04:58 EET | Tiedote
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsittelee kokouksessaan 24.3. muun muassa toimialan vuoden 2025 tilinpäätöstä, Pukinmäen nuorisotalon ja kirjaston väistötilatarvetta sekä useita valtuustoaloitteisiin annettavia lausuntoja.
Verksamheten Kulturens fadderbarn som Helsingfors stad koordinerar blir en permanent tjänst för barnfamiljer17.3.2026 18:15:00 EET | Pressmeddelande
Den mycket populära verksamheten Kulturens fadderbarn fortsätter från och med 2027 som en permanent tjänst som staden koordinerar. Tjänsten förblir även i fortsättningen avgiftsfri för barn i i Helsingfors i åldern 0 till 6 år och deras närstående. Verksamheten, som inletts som ett gemensamt projekt mellan staden, Jane och Aatos Erkkos stiftelse och konst- och kulturaktörer, ska utvecklas så att den blir ännu mer jämlik och tillgänglig. Konst- och kulturaktörer kommer framöver att producera innehåll för projektet Kulturens fadderbarn med hjälp av ett särskilt bidrag, vars öppna ansökan inleds i april.
Kulttuurin kummilapset -toiminnasta pysyvä Helsingin kaupungin koordinoima palvelu lapsiperheille17.3.2026 18:15:00 EET | Tiedote
Suuren suosion saavuttanut Kulttuurin kummilapset -toiminta jatkuu vuodesta 2027 alkaen kaupungin koordinoimana pysyvänä palveluna, joka säilyy jatkossakin maksuttomana kaikille helsinkiläisille 0–6-vuotiaille lapsille ja heidän lähiaikuisilleen. Kaupungin, Jane ja Aatos Erkon säätiön sekä taide- ja kulttuuritoimijoiden yhteishankkeena aloitettua toimintaa kehitetään entistä yhdenvertaisempaan ja saavutettavampaan suuntaan. Taide- ja kulttuuritoimijat tuottavat Kulttuurin kummilapset -sisältöjä jatkossa erillisavustuksella, jonka avoin haku käynnistyy huhtikuussa.
Päätöstiedote: Kulttuuri- ja kirjastojaosto 17.3.202617.3.2026 17:56:46 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaoston 17.3.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Maagisella viikolla 23.–29.3. kirjastoissa juhlitaan fantasiakirjallisuutta yli 30 tapahtumassa17.3.2026 13:16:25 EET | Tiedote
Helmet-kirjastoissa juhlitaan fantasiakirjallisuuden teemaviikkoa eli Maagista viikkoa 23.–29.3.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme





