Financier Group

Savoy uudistuu alkuperäiseen loistoonsa

Jaa
Suomen maineikkaimpiin ravintoloihin lukeutuva, vuonna 1937 perustettu Savoy uudistuu. Uudistuksesta vastaa joukko huipputekijöitä Suomesta ja maailmalta. Uudistus toteutetaan kolmessa vaiheessa, joista ensimmäinen keskittyy ruokaan. Toukokuussa työnsä aloittaneen Chef Patron Helena Puolakan ensimmäinen Savoylle suunnittelema menu julkistetaan tällä viikolla. Suurempi muutos on luvassa tammikuussa 2020, jolloin uudistetaan sekä sisustus että henkilökunnan asut. Juhla- ja kokouskäytössä oleva Savoyn 7. kerros remontoidaan kesällä 2020.
Savoyn kolmivaiheisessa uudistuksessa halutaan kunnioittaa ravintolan perinnettä sen koko 80-vuotisen historian ajalta. Kuva: Anton Sucksdorff
Savoyn kolmivaiheisessa uudistuksessa halutaan kunnioittaa ravintolan perinnettä sen koko 80-vuotisen historian ajalta. Kuva: Anton Sucksdorff

Savoyn sisustuksen uudistamisesta vastaa yksi maailman arvostetuimmista sisustussuunnittelijoista, Ilse Crawford ja hänen suunnittelutoimistonsa Studioilse. Studioilse on suunnitellut lukuisia tunnettuja ravintoloita ja hotelleja, kuten alkuperäisen Soho Housen ja Tukholmassa sijaitsevan Ett Hem -hotellin, sekä tehnyt yhteistyötä muun muassa Massimo Botturan, Vitran ja Artekin kanssa.

– Tunnistamme, että Savoy on jopa maailman mittakaavassa ainutlaatuinen kohde. Siksi halusimme, että tilan uudistamisesta on vastuussa ihminen, joka tuntee syvällisesti Aaltojen perinteen ja on näkemykseltään maailman huippua. Ilse Crawford ottaa vain hyvin rajallisen määrän asiakkaita ja suostui tehtävään, koska rakastaa Savoyta, sanoo Saku Tuominen, yksi uuden Savoyn omistajista.

– Savoysta tekee poikkeuksellisen se, että suunnittelussa on alusta alkaen otettu huomioon ihmisen perusarvot. Siksi tila toimii nyt yhtä lailla kuin vuonna 1937. Sitä ei kannata keksiä uudelleen. Se tarvitsee ainoastaan hieman huolenpitoa ja rakkautta, sanoo Ilse Crawford.

Studioilsen apuna Suomessa toimii arkkitehtuurin valtionpalkinnon saanut ja Alvar Aallon työhön erikoistunut arkkitehti Tapani Mustonen. Mustonen on toiminut aiemmin pääsuunnittelijana muun muassa Viipurin kirjaston korjauksessa. Uudistusprojekti toteutetaan läheisessä yhteistyössä Alvar Aalto Säätiön, vuokranantaja Ahlströmien ja Artekin kanssa.

– Alvar ja Aino Aallon ja Artekin luomat puitteet ovat Savoyssa ainutkertaiset. On hienoa olla mukana hankkeessa, jossa legendaarinen Savoy-ravintola saa takaisin sen alkuperäisen hehkeytensä, arvokkuutensa ja laatunsa, sanoo Tapani Mustonen.

– Savoy on yksi harvoista jäljellä olevista paikoista, jossa pääsee edelleen kokemaan enemmän tai vähemmän alkuperäisen Aalto-sisustuksen. On upeaa, että suunnitelmassa kunnioitetaan Aaltojen alkuperäisiä suunnitelmia ja samaan aikaan päivitetään ainutlaatuista sisustusta, sanoo Artekin Suomen maajohtaja Anja Matilainen.

Uudistuksessa halutaan kunnioittaa Savoyn perinnettä sen koko 80-vuotisen historian ajalta.

– On tärkeää tunnistaa ja juhlistaa paitsi Alvarin myös Aino Aallon osallistumista. Aallot olivat tasavertaisia kumppaneita, ja Savoy ilmentää heidän yhteistyöhönsä perustuvaa ajattelua. Erityisesti heidän herkkyyttään kestäviä, luonnollisia materiaaleja kohtaan, mutta myös yksinkertaisuutta, käytännöllisyyttä ja valveutuneisuutta, Ilse Crawford sanoo.

Tammikuun remontin yhteydessä uudistetaan myös salihenkilökunnan asut. Naisten asut suunnittelee Samu-Jussi Koski, miesten asuista vastaa Turo. Myös ruokalistan ilme, astiat ja ruokailuvälineet päivitetään.

Helena Puolakan uusi menu julkistetaan tänään

Toukokuussa Lontoosta Suomeen palanneen keittiömestari Helena Puolakan ensimmäinen Savoylle suunnittelema menu julkistetaan tänään. Listalta löytyy muun muassa Savoyn perinteistä patasorsaa, tattipelmeneitä, Metsärannan peuraa sekä mukulaselleriä valkeiden kuulaiden kanssa.

– Itselleni on alusta alkaen ollut tärkeää korostaa sesonkeja ja hyödyntää parhaita mahdollisia suomalaisia raaka-aineita. Haluan, että Savoy on suomalaisen kulinarismin lippulaiva, tosin pienellä ranskalais-venäläisellä vivahteella, sanoo Helena Puolakka.

Yksi Savoyn klassikkoannoksista on vuosikymmenien ajan ollut vorschmack. Se ei katoa vaan löytyy myös uudelta listalta, jopa kahdessa eri muodossa.

– On itsestään selvää, että klassinen vorssi pysyy listalla. Se on osa Savoyta. Mutta sen lisäksi halusin tehdä myös uuden version annoksesta. Siksi uudella listalla on myös vorschmack-pelmenit borch-liemessä. Pidän molemmista versioista paljon, Puolakka sanoo.

Savoyn iltamenu koostuu à la carte -listasta sekä Helena Puolakan päivittäin vaihtuvasta, 7 ruokalajin chef’s menusta. Lyhyempi lounasmenu vaihtuu viikottain.

Tärkeänä osana uudistusta myös Savoyn ravintolapäällikkö vaihtuu. Uutena ravintolapäällikkönä on syyskuun alussa aloittanut Vuoden tarjoilija ja Grand Champagne Challenge -voittaja Saara Alander. Alander on toiminut aiemmin muun muassa ravintola Murun ravintolapäällikkönä.

– Saara tuo huippuluokan osaamista Savoyn saliin. Hienoa on myös se, että Savoy on naiskomennossa. Se sopii tähän paikkaan. Niin se oli Mairen ja Ainonkin aikana, sanoo Puolakka.

Savoy kuuluu Financier Groupiin. Sen osakkaat ovat Helena Puolakka, Eero Vottonen, Jyrki Sukula, Saku Tuominen ja NoHo Partners. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:


Helena Puolakka, helena.puolakka@savoyhelsinki.fi
Saku Tuominen, saku@financier.fi

Kuvat

Savoyn kolmivaiheisessa uudistuksessa halutaan kunnioittaa ravintolan perinnettä sen koko 80-vuotisen historian ajalta. Kuva: Anton Sucksdorff
Savoyn kolmivaiheisessa uudistuksessa halutaan kunnioittaa ravintolan perinnettä sen koko 80-vuotisen historian ajalta. Kuva: Anton Sucksdorff
Lataa
Savoyn vorschmack-pelmeni borch-liemessä. Kuva: Anton Sucksdorff
Savoyn vorschmack-pelmeni borch-liemessä. Kuva: Anton Sucksdorff
Lataa
Helena Puolakan ensimmäinen Savoy-menu julkistetaan tänään 11.9.2019. Kuva: Anton Sucksdorff
Helena Puolakan ensimmäinen Savoy-menu julkistetaan tänään 11.9.2019. Kuva: Anton Sucksdorff
Lataa
Sisustussuunnittelija Ilse Crawford on tunnettu maailmalla maineikkaista suunnittelukohteistaan. Kuva: Marśy Hild Thorsdottir
Sisustussuunnittelija Ilse Crawford on tunnettu maailmalla maineikkaista suunnittelukohteistaan. Kuva: Marśy Hild Thorsdottir
Lataa
Aino ja Alvar Aalto. Kuva: Artek
Aino ja Alvar Aalto. Kuva: Artek
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Financier Group



Tavoitteenamme on rakentaa maailmanluokan ravintolayhtiö Helsinkiin. Haluamme luoda paikkoja, joita ihmiset rakastavat vielä vuosikymmentenkin kuluttua.

Uskomme, että ravintolan menestyksen määrittää kolme perusasiaa: ruoka, palvelu ja tunnelma. Työmme keskittyy näiden hiomiseen.

Ravintoloidemme määrä on ja tulee aina olemaan pieni. Paikkojen tyylilaji voi vaihdella, mutta Financier tarkoittaa kaikkialla erinomaista laatua ja erityistä huolenpitoa.

Financier Groupin ravintoloita ovat Palace, Savoy ja Espa, ja osakkaita ovat Helena Puolakka, Eero Vottonen, Jyrki Sukula, Saku Tuominen ja NoHo Partners.

financier.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Financier Group

Huikea ura tiivistettynä kahdeksaan ruokalajiin – Jyrki Sukulan 40-vuotistaiteilijajuhla valtaa Espan  4.5.2021 17:00:00 EEST | Tiedote

Koko Suomen rakastaman Jyrki Sukulan huikea 40 vuoden ura kokkina ja ruokakulttuurin kehittäjänä tiivistyy Sukula 40 Pop Up -ravintolaan, joka valtaa Espan ylä- ja alakerran 12.5.–20.6. Sukulan itsensä isännöimässä, mestarin koko uraan keskittyvässä ravintolassa tarjolla on joka ilta yksi kahdeksan ruokalajin menu juomineen. Menu koostuu Sukulan uran rakkaimmista annoksista päivitettynä tähän päivään ja vaihtelee makumaailmaltaan maasta ja tunnelmasta toiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye