Schjerfbeckin teoksia lähtee lainaan Lontooseen - vielä ehdit nähdä ne Pohjanmaan museossa

Lontoon Kuninkaallisessa taideakatemiassa (Royal Academy of Arts) heinäkuussa avautuvassa Helene Schjerfbeckin (1862–1946) taiteesta kertovassa näyttelyssä on mukana yli 60 muotokuvaa, maisemaa ja asetelmaa.
Vaasan kaupungin museoiden amanuenssi Kati Lehtinen kertoo, että Schjerfbeck matkusti vuonna 1887 Englantiin St. Ivesin kalastajakylään, joka oli 1880-luvulla englantilaisten ja myös muutamien pohjoismaisten taiteilijoiden suosiossa.
- Schjerfbeck asettui kylään maalaamaan lähes vuodeksi ja ikuisti tuolloin kylän pienen leipomon, Lehtinen avaa Leipomo-teoksen taustoja.
Pohjanmaan museon kokoelmissa on 21 Helene Schjerfbeckin teosta. Näistä pieni osa on esillä museossa Hedmanin kerroksessa.
Suosittu Matissen teos on nyt esillä Vaasassa
Kati Lehtisen mukaan Vaasan kaupungin museoista lähtee näyttelylainaan vuosittain muutamia kymmeniä teoksia ja esimerkiksi viime vuonna lainaan lähti 23 taideteosta. Ulkomaille lähteviä lainoja ei ole joka vuosi.
- Suosituin ulkomaille näyttelyihin pyydettävä teos on Tikanojan kokoelmaan kuuluva Henri Matissen Sculpture et vase de lierre. Tällä hetkellä sen voi nähdä Tikanojan taidekodin näyttelyssä Taiteen aakkosia, Lehtinen vinkkaa.
Ensi kesänä Vaasan kaupungin museoiden kokoelmiin kuuluvia teoksia on Suomessa esillä esimerkiksi Hämeenlinnan taidemuseossa, Gallen-Kallelan museossa, Kimmo Pyykkö taidemuseossa ja HAMissa (Helsingin taidemuseo).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
amanuenssi Kati Lehtinen
Vaasan kaupungin museot
p. 040 576 3780
kati.lehtinen@vaasa.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Trafiken på Storalånggatan har återgått till två riktningar20.10.2025 11:21:19 EEST | Pressmeddelande
Körfältet på Storalånggatan mellan Sandögatan och Hovrättsesplanaden, som har varit avstängt, öppnades igen onsdagen den 15 oktober. Fordonstrafiken fungerar nu i båda riktningarna, men trottoaren på byggarbetsplatsens sida och parkeringsfilen är fortfarande ur bruk.
Korsningsbron på Högbacken stängs av tillfälligt 22.10 – avvikelser i bussrutterna17.10.2025 15:09:06 EEST | Pressmeddelande
Korsningsbron vid Älgvägen på Högbacken stängs av tillfälligt för en konditionsgranskning onsdag 22.10.2025 kl. 8–16.
Korkeamäen risteyssilta suljetaan tilapäisesti 22.10. – bussireiteillä poikkeuksia17.10.2025 15:08:13 EEST | Tiedote
Korkeamäen risteyssilta Hirventiellä suljetaan tilapäisesti keskiviikkona 22.10.2025 klo 8–16 risteyssillan kuntotarkastuksen vuoksi.
Spöklikt program för barnfamiljerna i Vasa!17.10.2025 12:01:00 EEST | Pressmeddelande
I slutet av oktober ordnas spöklikt program för barnfamiljer till exempel på biblioteket, och TaiKon.
Aavemaista ohjelmaa lapsiperheille Vaasassa!17.10.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Lokakuun lopussa järjestetään lapsiperheille aavemaista ohjelmaa esimerkiksi kirjastossa ja Taikonilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme