SDP

SDP kiertää tänä kesänä ympäri Suomea kuulemassa toiveita, odotuksia ja palautetta

10.6.2022 10:23:50 EEST | SDP | Tiedote

Jaa

SDP kiertää tänä kesänä ympäri Suomea kuulemassa toiveita, odotuksia ja palautetta.

- Tällä hallituskaudella on tehty paljon suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden eteen, mutta työtä riittää yhä. Haluammekin kuulla ajatuksia siitä, mitä yhteiskunnassa pitäisi seuraavaksi muuttaa ja kehittää, kuvaa SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm.

Jo tänä lauantaina SDP:n puoluejohtoa kiertää eri puolilla Suomea tapaamassa ihmisiä ja kysymässä, mihin he toivoisivat juuri SDP:n tulevaisuudessa tarttuvan.

- Haluamme kuulla palautetta siitä, missä olemme tällä hallituskaudella onnistuneet ja missä meillä on vielä yhdessä parannettavaa, Rönnholm kertoo.

SDP:n Mitä sinulla on sydämellä -kiertue jatkuu aina elokuun loppuun asti. Lisäksi ajatuksia tulevasta voi kertoa puolueen verkkosivuilla.

Lauantain 11.6. puoluejohdon kiertueen tapahtumat: https://sdp.fi/sdpn-puoluejohto-kiertaa/

Ajankohtainen tieto kaikista kesätapahtumista: https://sdp.fi/sdpn-kesatapahtumat-2022.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n Näkkäläjärvi: Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä ja vaalirahoitusta koskevaa lainsäädäntöä on uudistettava22.7.2026 13:10:14 EEST | Tiedote

Viime viikkoina on käyty tärkeää keskustelua vaalirahoituksesta ja sen merkityksestä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Ilman sitä, että Suomessa osa vaalirahoituksesta on julkista, tätä tärkeää yhteiskunnallista keskustelua ei olisi voitu käydä. Valitettavasti vaalirahoitus on julkista vain ilmoitusvelvollisten ehdokkaiden osalta ja Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan eduskuntavaaleissa 2023 jopa 56 % tukisuorituksista jäi hämärän peittoon. Johtopäätös tästä on selkeä. Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä merkittävästi. Onko Orpon hallitus valmis siihen vai tyydytäänkö nykytilaan, jossa vaalirahoituksesta valtaosa jää piiloon? SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kysyy.

SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Kokoomus ei voi pestä käsiään Rydmanista pelkillä somepostauksilla2.7.2026 18:06:12 EEST | Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Pinja Perholehto pitää kokoomusministereiden julkista arvostelua sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin sosiaalityön tutkimusrahoitusta koskevista linjauksista hurskasteluna. Kokoomuksen ministerit Hanna-Kaisa Ikonen, Mari-Leena Talvitie ja Karoliina Partanen viestivät sosiaalisessa mediassa torstaina, ettei politiikka saa puuttua tieteen vapauteen ja että tutkimusrahoituksen on perustuttava avoimiin ja tieteellisiin perusteisiin. Perholehdon mukaan viesti on oikea, mutta räikeässä ristiriidassa hallituksen varsinaisten tekojen kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye