SDP Uusimaa: Nina Korventaival Uudenmaan Sosialidemokraattien eduskuntavaaliehdokkaaksi
20.1.2023 14:34:43 EET | SDP | Tiedote

Tiedote 20.1.2023
Uudenmaan Sosialidemokraatit
Nina Korventaival Uudenmaan Sosialidemokraattien eduskuntavaaliehdokkaaksi
Uudenmaan Sosialidemokraatit nimesi eduskuntavaaliehdokkaaksi ensi kevään vaaleihin Nina Korventaivaleen. Nina Korventaival on keravalainen kaupunginvaltuutettu, Keravan sd-valtuustoryhmän puheenjohtaja ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluehallituksen jäsen. Hän työskentelee vammaisjärjestössä toiminnanjohtajana.
-Tällä hallituskaudella sosialidemokraatit ovat tehneet ansiokasta työtä hyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden lisäämiseksi Suomessa. Työtä kuitenkin vielä riittää. Päätin lähteä eduskuntavaaliehdokkaaksi, koska haluan itse osallistua tähän arvokkaaseen työhön tulevalla hallituskaudella. Koen myös merkitykselliseksi sen, että kaikilla on mahdollisuus äänestää eduskuntavaaleissa omaa arvomaailmaansa edustavaa oman kotikuntansa ehdokasta, Korventaival kommentoi.
Korventaivaleella on pitkä kokemus sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan työ- ja luottamustehtävistä, sekä kuluneiden kymmenen vuoden kokemus paikallisesta poliittisesta vaikuttamisesta. Korventaival uskoo kokemuksen luovan pohjan asioiden laajemmalle ymmärrykselle valtakunnallisella tasolla.
-Ihmisten hyvinvointiin investoiminen maksaa nyt, mutta luo säästöjä tulevaisuudessa. Ennaltaehkäisevien palveluiden lisääminen ja kestävän kehityksen edistäminen on jokaisen suomalaisen etu ja taloudellisesti vastuullista, Korventaival täydentää.
Korventaivaleen teemat keskittyvät palveluiden saatavuuteen ja laadukkuuteen sekä henkilökunnan hyvinvointiin ja osaamisen kehittämiseen.
-Palkalla on tultava toimeen, myös yleisen kustannustason noustessa. Meidän tulee vastata lasten, nuorten ja perheiden lisääntyneeseen tuen tarpeeseen ja taata ikääntyneille arvokas vanhuus. Yksikin väliinputoaja on liikaa. Yhdenvertaisuus on ihmisoikeus, jonka tulee toteutua jokaisen ihmisen kohdalla.
-Nina Korventaival tuo ehdokkaana ehdokaslistallamme ainutlaatuista osaamista ja arvopohjaa. Niinan kokemus työ- ja luottamustehtävistä kiteyttää sen meidän sosialidemokraattien perustehtävän - apua ja tukea tulee tarjota kaikille sitä tarvitseville, toteaa Uudenmaan Sosialidemokraattien toiminnanjohtaja Jouni Gustafsson.
Lisätietoja: Jouni Gustafsson, jouni.gustafsson@sdp.fi, p. 0400 805 394
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Rydman ylenkatsoo tavallisia suomalaisia ja demokratiaa6.8.2026 13:08:45 EEST | Tiedote
Ministeri Rydmanin avoin haaveilu vaalituloksen ja kansan tahdon sivuuttamisesta heikentää suomalaista yhteiskuntaa ja demokratiaa.
SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Euroopan metsäpalot maailman ylikulutuspäivänä ovat varoitus myös Suomelle30.7.2026 10:14:23 EEST | Tiedote
Maailman ylikulutuspäivänä Eurooppaa koettelevat jälleen laajat metsä- ja maastopalot. SDP:n 3. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Pinja Perholehto muistuttaa, että luonnonvarojen ylikulutus kiihdyttää ilmastonmuutosta ja ilmastonmuutos puolestaan lisää sään ääri-ilmiöitä.
SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Työperäinen hyväksikäyttö näkyy marja-alan tilanteessa24.7.2026 07:53:17 EEST | Tiedote
Marja-alan pitkään jatkuneiden ongelmien seuraukset nähdään nyt, toteaa SDP:n 3. varapuheenjohtaja Pinja Perholehto. Ilta-Sanomat kirjoitti torstaina (23.7.) marja-alan vaikeuksista saada marjanpoimijoita.
SDP:n varapuheenjohtaja Razmyar: Suomen epäonnistunein valtiovarainministeri soittaa jälleen samaa levyä23.7.2026 12:20:01 EEST | Tiedote
Perussuomalaiset näyttää löytäneen jälleen tutun levyn taloushuolien karkottamiseen, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar. Vastuunotto heikosta taloustilanteesta jää valtiovarainministeripuolueella vähäisemmäksi.
SDP:n Näkkäläjärvi: Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä ja vaalirahoitusta koskevaa lainsäädäntöä on uudistettava22.7.2026 13:10:14 EEST | Tiedote
Viime viikkoina on käyty tärkeää keskustelua vaalirahoituksesta ja sen merkityksestä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Ilman sitä, että Suomessa osa vaalirahoituksesta on julkista, tätä tärkeää yhteiskunnallista keskustelua ei olisi voitu käydä. Valitettavasti vaalirahoitus on julkista vain ilmoitusvelvollisten ehdokkaiden osalta ja Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan eduskuntavaaleissa 2023 jopa 56 % tukisuorituksista jäi hämärän peittoon. Johtopäätös tästä on selkeä. Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä merkittävästi. Onko Orpon hallitus valmis siihen vai tyydytäänkö nykytilaan, jossa vaalirahoituksesta valtaosa jää piiloon? SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kysyy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

