SDP:n Aki Lindén: Budjettiriihestä voimakas panostus terveydenhuoltoon
17.9.2020 09:15:58 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Terveydenhuoltoon panostetaan yli kaksi miljardia euroa. Laaja koronaviruksen testaaminen varmistetaan valtion mittavalla rahoituksella. Tähän arvioidaan tarvittavan noin 1,4 miljardia euroa, jolla voidaan tehdä noin 10 miljoonaa koronatestiä. Tämä on välttämätöntä epidemian pitämiseksi hallinnassa ja yhteiskunnan pitämisessä avoimena ja talouden pyörien pyörimiseksi.
Kunnat vastaavat Suomessa peruspalveluista. Niitä tuetaan tämän vuoden jo toteutuneiden lisäysten jatkoksi ensi vuonna merkittävästi. Yhteensä tähän käytetään syksyn 2020 lisätalousarviossa ja ensi vuoden talousarviossa ylimääräisesti 1,45 miljardia euroa. Osa tästä kohdistetaan suoraan sairaanhoitopiireille.
Hoitovelka tarkoittaa koronapandemian vuoksi hoitamatta jääneiden ja hoidon odotukseen eli jonoihin siirtyneiden potilaiden hoidon tarvetta. Tähän tarkoitukseen ohjataan 450 miljoonaa euroa. Valtioneuvoston tiedotteen mukaan: ”Hallitus aloittaa monivuotisen hoito- ja palveluvelan purkamiseen kohdentuvat sote-palveluiden saatavuutta tukevan uudistuskokonaisuuden valmistelun.”
Koronakriisi on osoittanut julkisen terveydenhuollon merkityksen. Käsite julkinen kattaa myös julkisesti rahoitetun yksityisen sektorin tuottaman terveydenhuollon. Perusterveydenhuolto on terveydenhuollon kivijalka, jolle muu terveydenhuolto rakentuu. Hallitusohjelman kunnianhimoinen tavoite hoitoonpääsystä perusterveydenhuollossa viikossa tulee toteuttaa osana edellä mainittua ”saatavuutta tukevaa uudistuskokonaisuutta”.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aki LindénKansanedustaja
Puh:050 514 4212Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
