SDP:n Aki Lindén: Hallitukselta erinomainen päätös yliopistollisten sairaaloiden rahoittamiseksi
17.11.2022 14:43:06 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Tämä on erittäin tärkeää lääketieteellisen tutkimuksen ja potilashoitojen kehittämiseksi, jossa yliopistollisten sairaaloiden rooli on aivan keskeinen. Esimerkiksi HUSin sairaaloissa on tehdyn selvityksen mukaan otettu vuosittain käyttöön kliinisen tutkimuksen perusteella jopa 70 uutta hoitoa lääketieteen eri erikoisaloilla. Tämä hyödyttää suuresti potilaita ja yliopistosairaaloista hoidot leviävät koko terveydenhuoltoon.
Lindén muistuttaa, että sote-uudistuksen toteutuksen alkaessa 1.1.2022 on yliopistollisia sairaaloita ylläpitävillä hyvinvointialueilla käytössä lähtötilanteessa rahoitus, jolla kunnat aikaisemmin joutuivat rahoittamaan tutkimusta ja opetusta yli suoran valtionrahoituksen. Nyt päätetyltä lisärahoituksella turvataan jatkuva rahoitus. Jo aikaisemmin tehdyllä päätöksellä sisältyy vuoden 2023 talousarvioon 20 prosentin kasvu valtion terveystieteellisen tutkimuksen erilliseen rahoitukseen, jonka pääasiallisia saajia ovat olleet yliopistolliset sairaalat.
- Toinen tärkeä asia on hyvinvointialueiden tarveperäiseen rahoitukseen siirtymisessä vuoteen 2029 mennessä sisältyvä niin sanotun siirtymätasauksen muutos, jolla minkään alueen tarveperäinen rahoitus asukasta kohti ei voisi suhteellisesti pienentyä 50 euroa enempää nykyiseen rahoitukseen verrattuna. 50 euroa tarkoittaa noin 1,3 prosenttia koko sote-rahoituksesta, joka on noin 3800 euroa per asukas. Aikaisempi raja oli 100 euroa per asukas, joten kyseessä on merkittävä muutos esimerkiksi Uudellamaalla. Rahoitus kasvaa kaikilla hyvinvointialueilla, mutta kasvu on suurempi alueilla, joilla sairastavuus on suurinta ja hitaampaa alueilla, joilla väestö on terveintä, Lindén avaa.
- Samalla muistutan siitä, että kunnat ovat selvästi alibudjetoineet vuoden 2022 sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen, esimerkiksi Varsinais-Suomessa kyse on 70-80 miljoonasta eurosta. Tämä tulee huomioida laadittaessa hyvinvointialueiden vuoden 2023 talousarvioita. Rahoitus tulee myöhemmin kokonaisuudessaan hyvinvointialueille kuntien vuoden 2022 tilinpäätösten valmistuttua ja siksi ei tämän perusteella pidä tehdä virheellisiä palveluiden leikkauksia. Kyse on noin 3-4 prosentista hyvinvointialueiden budjeteissa.
Yhteyshenkilöt
Aki LindénKansanedustaja
Puh:050 439 5553Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä6.11.2026 13:02:47 EET | Tiedote
Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä. – Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).
SDP störst i Svenska nätverket i riksdagen6.11.2026 11:44:19 EET | Pressmeddelande
SDP får den bredaste representationen i det nya nätverket för svenska frågor i riksdagen. Bland de 35 ledamöter som anmält sig finns 15 socialdemokrater, däribland riksdagsledamöterna Anette Karlsson och Johan Kvarnström. De välkomnar att Folktinget samlar ledamöter över partigränserna för att stärka svenskans ställning i Finland.
SDP:n Gebhard: Työpaikan vaihtamisesta ei saa seurata tuhansien eurojen sakkoja5.11.2026 18:13:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) vaatii selkeyttä työsuhteen jälkeisten houkuttelukieltojen sääntelyyn. Gebhard on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hänen mukaansa houkuttelukieltoja voidaan käyttää kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön kiertämiseen.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus lätkii kärpästä pesäpallomailalla5.11.2026 15:25:07 EET | Tiedote
Keskiviikkona eduskunnassa aloitettiin hallituksen esityksen käsittely, jossa pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. Esitystä perustellaan harmaan talouden torjumisella. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen ihmettelee Orpon-Purran hallituksen prioriteetteja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
