SDP:n Aki Lindén ihmettelee EK:n Häkämiehen syytöksiä: ”Hallitus on hoitanut rokotukset hyvin”
19.1.2022 15:14:46 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Häkämies syyttää hallitusta rokottamisen viivästymisestä ja työterveyshuollon sivuuttamisesta rokottamisurakassa. Hallitus on kuitenkin mahdollistanut työterveyshuollon osallistumisen lakiesityksellään jo 1.3.2021. Työterveyshuolto saa rokotteet ilmaiseksi ja erillisen 10 euron sairausvakuutuskorvauksen jokaisen rokotteen antamisesta. Sittemmin korvaus on nostettu 16 euroon. Toinen mahdollisuus on suorittaa rokotus normaalina työterveyshuoltona, joka korvataan Kelan työtulovakuutuksella.
Vaikuttaa siltä, että EK ei ole riittävästi informoinut jäsenyrityksiään näistä muutoksista, jotta työnantajat olisivat ryhtyneet rivakammin toimeen rokotekattavuuden nostamiseksi. Taustalla työnantajien innottomuuteen saattaa toki olla se, että ensimmäiset ja toiset rokotukset etenivät muutoinkin vauhdikkaasti ja työterveyshuollolla oli paljon muita tehtäviä. Positiivisia poikkeuksia, jotka tarttuivat annettuun mahdollisuuteen, kuitenkin oli. Työterveyshuollossa annettiin viime vuonna yli 60 000 rokotetta. Satakunnan Kansa kertoi 23.12.2021 esimerkkejä tällaisista työnantajista laajassa artikkelissa.
Häkämiehen hyökkäys on kohdistettu pääministeri Marinin hallitukseen. Hallitus on säätänyt lait, antanut ohjeistukset ja järjestänyt rahoituksen. Yksittäisten kuntien tai työnantajien saamattomuudesta ei pidä kritisoida hallitusta - vaikka hyvinvointialueiden vaalit ovatkin käsillä. Häkämiehen kannattaakin kilauttaa sekä jäsenyrityksiinsä että kavereilleen kaupunkien sote-toimialoille ja kysyä näiltä, miksi kaikki työnantajat ja kunnat eivät ole pyytäneet työterveyttä aiemmin mukaan yhteiseen urakkaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aki LindénKansanedustaja
Puh:050 439 5553Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomus ja perussuomalaiset eivät halua puhua Suomen ennätystyöttömyydestä, joten ne spinnailevat SDP:n sisäisen turvallisuuden linjauksia14.8.2026 14:20:30 EEST | Tiedote
SDPllä on selkeä linja ja vaihtoehto sisäisen turvallisuuden ja kotoutumisen kysymyksiin. Me emme vastusta maahanmuuttajien velvoitteiden lisäämistä. Suomeen tulevilla ihmisillä on vastuu opetella kieli ja sitoutua suomalaiseen kulttuuriin ja sääntöihin. Tänne muuttavilta pitää sekä vaatia kotoutumista, että helpottaa sitä monin keinoin, hallintovaliokunnan jäsen Saku Nikkanen sanoo.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Olisiko aika hakea pidemmän ajan yhteisymmärrystä maahanmuuttopolitiikan kehittämisestä?14.8.2026 14:08:06 EEST | Tiedote
SDP esitteli eilen torstaina 13.8. oman toimenpidepaketin nuorten turvallisen arjen parantamiseksi. Paketti sisälsi myös laajan keinovalikoiman eriytymiskehityksen torjumiseksi sekä maahanmuuttopolitiikan kehittämiseksi. Paketti on saanut myös hallituspuolueiden kansanedustajilta kommentteja.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: SDP esittää ratkaisuja nuorten turvallisuuden parantamiseksi, oppimisympäristöjen kehittämiseksi ja kotoutumisen tehostamiseksi13.8.2026 19:16:47 EEST | Tiedote
Hienoa, että näin moni PS:n eduskuntaryhmästä on ehtinyt perehtyä SDP:n nuorten turvallisuuden parantamiseen tähtäävään toimenpidepakettiin, kansanedustaja ja hallintovaliokunnan jäsen Eveliina Heinäluoma iloitsee.
Tytti Tuppuraisen puhe 12.8.2026 SDP:n puoluejohdon ja eduskuntaryhmän työvaliokunnan kesäkokouksessa Kouvolassa12.8.2026 14:35:56 EEST | Tiedote
Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:n Skinnari: Suomalainen työ takaisin kasvupolitiikan ytimeen – teollisuuden kasvurahoitus remonttiin12.8.2026 14:30:25 EEST | Tiedote
Suomen kasvurahoitusjärjestelmää pitää uudistaa palvelemaan paremmin myös Suomessa jo toimivia teollisuusyrityksiä. Kansanedustaja Ville Skinnarin (sd.) mukaan suomalainen työ pitää nostaa kasvupolitiikan tärkeimmäksi tavoitteeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
