SDP:n Aki Lindén: Kokoomus ajaisi soten taas seinään
5.9.2020 16:46:30 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

”Ensin Jyrki Kataisen, ja sen jälkeen Alexander Stubbin johtamat hallitukset yrittivät sote-uudistusta juuri kuntayhtymäpohjalta. Kuntayhtymämalli todettiin perustuslain kanssa ristiriitaiseksi, koska kuntayhtymille olisi pakolla siirretty yli 60 % kuntaverolla ja valtionosuuksilla katetuista palveluista, joka olisi rikkonut kuntien itsehallinnon periaatteen. Tämän jälkeen ainoa tie koota 300 kunnan ja yli 150 kuntien yhteisten organisaatioiden sekava ja tehoton sotejärjestelmä tehokkaasti toimivaksi ja yhdenvertaiset palvelut takaavaksi kokonaisuudeksi, on ollut erillisten sotealueiden muodostaminen. Tämän tietää Kokoomuskin.” Ihmettelee Linden
Linden muistuttaa, että Kokoomus muutti kantaansa sote-uudistukseen lennosta keväällä 2019 Sipilän hallituksen kaaduttua, sitä ennen maakunnallisten hartioiden varaan perustunut uudistus kelpasi kyllä Orpollekin.
”Sote-uudistus on juuri sellainen rakenteellinen uudistus, joita Kokoomus on hallitukselta kaivannut. Me sosialidemokraatit emme vain puhu uudistuksista, me myös toteutamme niitä.” Linden päättää.
Yhteyshenkilöt
Aki LindénKansanedustaja
Puh:050 514 4212Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Juha Viitala: Sisäisestä turvallisuudesta on huolehdittava laajasti kaikkina aikoina20.5.2026 18:16:22 EEST | Tiedote
Eduskunta käy tänään 20.5. palautekeskustelun sisäisen turvallisuuden selonteosta. Keskustelussa SDP:n ryhmäpuheen pitävä kansanedustaja ja hallintovaliokunnan jäsen Juha Viitala pitää valiokunnan mietinnössään esiin nostamia huomioita tärkeinä.
SDP:n Anna-Kristiina Mikkonen tavoittelemaan jatkokautta eduskunnassa20.5.2026 18:04:31 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen SDP:n jäsenäänestyksen tulokset vahvistettiin ylimääräisessä piirikokouksessa keskiviikkona 20.5.2026. Kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkonen lähtee tavoittelemaan jatkokautta eduskunnassa jäsenistön vahvan kannatuksen turvin.
SDP:n Werning: Pelastustoimen rooli jää liian ohueksi sisäisen turvallisuuden selonteossa20.5.2026 15:27:46 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Werning pitää hallituksen sisäisen turvallisuuden selontekoa tärkeänä ja ajankohtaisena kokonaisuutena, mutta katsoo, että palo- ja pelastustoimen merkitys jää siinä edelleen liian vähälle huomiolle suhteessa sen keskeiseen rooliin Suomen kokonaisturvallisuudessa.
SDP:n ryhmäpuheenvuoro valtioneuvoston selontekoon Suomen osallistumisesta Ukrainaa tukevaan operaatio Legioon20.5.2026 14:28:07 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro valtioneuvoston selontekoon Suomen osallistumisesta Ukrainaa tukevaan operaatio Legioon. Ryhmäpuheenvuoron käyttää kansanedustaja Jani Kokko. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:n ryhmäpuhe keskustelussa Suomen osallistumisesta Ukrainaa tukevaan operaatio Legioon20.5.2026 14:27:46 EEST | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 20.5.2026 keskustelussa selonteosta Suomen osallistumisesta Ukrainaa tukevaan operaatio Legioon. Puhujana kansanedustaja Jani Kokko.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
