SDP EDUSKUNTA

SDP:n Aki Lindén: Riittämätön oma sote-palvelutuotanto voi johtaa hintakilpailun vääristymiseen

Jaa

Kansanedustaja Aki Lindén (sd.) muistuttaa, että julkisen sektorin palvelutuotannon tulee olla riittävällä tasolla terveen hintakilpailun ylläpitämiseksi. Kysymys vanhusten hoivapalveluiden ulkoistuksista on noussut viime viikkoina esille, kun hoivapalveluyhtiöt ovat irtisanoneet laajasti sopimuksiaan kunnille ja kuntayhtymille sekä esittäneet merkittäviä korotuksia hintoihin.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

- On selvää, että monituottajamallia tarvitaan Suomessa myös jatkossa. Nyt jos koskaan on alueilla kuitenkin kiinnitettävä huomiota siihen, millä tasolla hyvinvointialueiden palveluita tuotetaan itse, ja kuinka paljon alueilla tukeudutaan ulkoistuksiin. Jos alueille muodostuu riippuvuussuhde esimerkiksi yksittäisten tuottajien palveluista, käy se julkiselle puolelle helposti hyvin kalliiksi, Lindén kertoo.

- Kohtuulliset korotukset ovat tietysti ymmärrettäviä yleisen inflaation, hoitohenkilöstön palkkojen nousun ja hoitajamitoituksen kiristymisen vuoksi, mutta liian suuria korotuksia ei voida hyväksyä.

Lindén näkee, että terveen hintakilpailun ylläpitäminen on vastuullista toimintaa, jolla huolehditaan alueiden riittävästä neuvotteluasemasta.

- Oman tuotannon mitoituksesta on nimenomaan huolehdittava, ettei epätervettä riippuvuutta yksityisestä tuotannosta tai yksittäisestä palveluntarjoajasta pääse syntymään. Lisäksi hinnoittelun kannalta on aivan keskeistä, että oma tuotanto on riittävällä tasolla, jotta olemassa on vertailukelpoista tietoa palveluiden tuottamisen todellisista kustannuksista. Terveen hintakilpailun ylläpitäminen on tärkeää, jotta myös verovaroja kohdennetaan vastuullisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla kansalaisten palveluiden hyväksi.

- Ulkoistaminen voi olla kannattavaa, jos kilpailutilanne on terveellä tasolla. Toisaalta nämä suurimmat vaatimukset hinnankorotuksista, joita julkisuudessakin on ollut näkyvästi esillä, antavat aidosti aihetta kysyä, onko kilpailu tällä hetkellä riittävää koko maan tasolla, Lindén toteaa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Heidi Viljanen: Lähisuhdeväkivalta on maamme kipeimpiä epäkohtia - lisää toimia tarvitaan25.11.2022 18:36:53 EET | Tiedote

Orange Day ja YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen kansainvälinen päivä muistuttavat meitä tänään siitä, että naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on yksi laajimmista ihmisoikeusrikkomuksista. Suomi on valitettavasti yksi niistä EU-maista, joissa naisiin kohdistuva väkivalta on yleisintä. Kansanedustaja Heidi Viljanen katsoo, että lähisuhde- ja perheväkivallasta on puhuttava avoimemmin ja väkivaltaa on vähennettävä eri tavoin. EU:n tutkimuksen mukaan 47 prosenttia suomalaisista naisista on kokenut fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa nykyisen tai aiemman kumppanin taholta tai toisen henkilön taholta 15-vuotta täytettyään. Suomessa myös 15-30 naista kuolee vuosittain väkivallan seurauksena. Kuudessakymmenessä prosentissa näistä tapauksista naisen tappoi kumppani tai entinen kumppani. Se tarkoittaa yhtä kuollutta naista kuussa. - Hyvinvointialueilla tulee panostaa lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn muun muassa lisäämällä osaamista lähisuhdeväkivallan tunnistamisessa ja ilmoit

SDP:n Johan Kvarnström: Meidän pitää jatkossakin tehdä kaikkemme väkivallan ja naisvihan torjumiseksi25.11.2022 13:49:06 EET | Tiedote

Tänään ei ole ”Black Friday” vaan ”Orange Day” ja YK:n kansainvälinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä. Kuten Istanbulin sopimuksen käsikirjassa todetaan, naisiin kohdistuva väkivalta ja perheväkivalta ovat edelleen yksi maailman yleisimmistä ihmisoikeusloukkauksista. Se vaikuttaa kaikkiin naisiin kulttuurisesta, uskonnollisesta, taloudellisesta, sosiaalisesta tai maantieteellisestä taustasta riippumatta.

Riksdagsledamot Kvarnström (SDP): Vi måste ständigt göra allt vi kan för att stoppa våld och kvinnohat.25.11.2022 11:49:40 EET | Tiedote

Det viktiga med denna dag är inte ”Black Friday” utan Orange Day och FN:s internationella dag för avskaffandet av våld mot kvinnor. Precis som det står skrivet i Istanbulkonventionens handbok är våld mot kvinnor och våld i hemmet är fortfarande en av de mest genomgripande kränkningarna av de mänskliga rättigheterna i världen. Det drabbar kvinnor från alla delar av samhället, oberoende av kulturell, religiös, ekonomisk, social eller geografisk bakgrund.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme