SDP:n Anneli Kiljunen: Asiakasmaksulakiuudistus eduskuntaan – lähes miljoonan suomalaisen asiakasmaksut alenevat
17.9.2020 16:21:30 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Uudistuksen tavoitteena on, että jokaisella on oikeus ja mahdollisuus saada tarvitsemaansa hoitoa ja hoivaa. Pienituloisellakin tulee olla mahdollisuus saada hoitoa, ilman pelkoa suurista asiakasmaksuista. Tällä hetkellä kansalaiset ovat eriarvoisessa asemassa palveluiden saatavuudessa, sillä työelämän ulkopuolella olevat ihmiset maksavat palvelunsa itse kun taas työelämässä olevat saavat maksuttoman työterveydenhuollon. Nyt eduskunnan käsittelyyn tulevan esityksen seurauksena jopa miljoonan suomalaisen terveysmaksut tulevat alentumaan, iloitsee kansanedustaja Anneli Kiljunen.
Myönteistä on myös, että maksukattoon lasketaan jatkossa enemmän palveluita. Maksukattoa laajennetaan koskemaan suun terveydenhuoltoa, terapiaa, tilapäistä kotisairaanhoitoa, tilapäistä kotisairaalahoitoa sekä tiettyjä etäpalveluista perittäviä asiakasmaksuja. Jatkossa maksukattoa kerryttäisivät myös asiakasmaksut, joiden suorittamiseen on myönnetty toimeentulotukea. Maksukatto säilyisi 683 eurossa ja sen kertymistä pystyy jatkossa seuraamaan helposti asiakasmaksua koskevista laskuista.
- Maksukaton uudistamisen tavoitteena on, että asiakasmaksut eivät ole sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuden esteenä. Esityksessä myös korostetaan asiakasmaksujen alentamisen ja perimättä jättämisen ensisijaisuutta suhteessa toimeentulotukeen, sanoo Anneli Kiljunen.
Yhteyshenkilöt
Anneli KiljunenKansanedustaja
Puh:050 511 3123Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Kansanedustaja Piritta Rantanen vaatii tilannekatsausta ministeri Sari Essayahilta eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle pikaisesti11.8.2026 14:27:38 EEST | Tiedote
- Vaikka tänään tiistaina ei varmistunut uusia sikaruttotapauksia, ei tilanne itärajalla ole ohi vielä pitkään aikaan. Rajoituksia jatketaan ainakin vuoden ajan tällä tietoa. Tämä vetää vakavaksi. Ministerin olisi syytä tulla ulos poterosta ja maa- ja metsätalousvaliokunta tarvitsisi nyt tilannekatsauksen missä mennään ja millainen vuosi Kaakkois-Suomen ihmisille ja yrityksille on edessä, vaatii Rantanen.
SDP:n Aki Lindén: Perheiden taloudelliset erot näkyvät lasten terveydessä - valitettavasti10.8.2026 14:48:47 EEST | Tiedote
HUS on tänään 10.8.2026 tiedottanut lastentautien tutkijalääkäreiden tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan myös lasten bakteeriperäisissä infektioissa on havaittavissa perheiden sosiaaliekonomiseen asemaan liittyviä eroja. Aikaisemmin on samanlaisia tuloksia julkaistu mm syövän hoitoon, suun terveyteen ja ensihoidon käyttöön liittyen.
SDP:n Paula Werning: Sikarutto on uusi kriisi Kaakkois-Suomessa – Miten Essayah reagoi?10.8.2026 13:18:58 EEST | Tiedote
Sikarutto aiheuttaa Kaakkois-Suomessa epätietoisuutta ja pelkoa tulevaisuudesta. Kansanedustaja Paula Werning (sd.) toteaa, että ihmiset tarvitsevat nyt selkeitä ohjeita ja yrittäjät tietoa siitä, miten elinkeinoja voidaan turvata taudin torjunnan aikana.
SDP:n Piritta Rantanen: Sikaruton torjunnassa ratkaisevat oikea tieto, avoimuus ja selkeät ohjeet7.8.2026 14:15:05 EEST | Tiedote
Afrikkalaisen sikaruton vuoksi ihmisillä on tällä hetkellä paljon huolta ja kysymyksiä. Kansanedustaja Piritta Rantanen muistuttaa, että taudin leviämisen estäminen onnistuu vain, jos ihmisillä on käytössään oikeaa ja ajantasaista tietoa sekä selkeät toimintaohjeet.
SDP:n Tuppurainen: Kokoomuksen ylimielisyys ulottuu jo ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan7.8.2026 13:43:56 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kannatuspaniikki aiheuttaa jo politikointia ulko- ja turvallisuuspolitiikalla. Ryhmäpuheenjohtaja Kopran lausunnot ovat oppikirjaesimerkki siitä, miten kokoomuksen ulkopoliittinen värisuora aiheuttaa vauhtisokeutta, joka heikentää Suomen turvallisuutta, SDP:n Tuppurainen sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
