SDP EDUSKUNTA

SDP:n Anneli Kiljunen ei hae enää jatkokautta vuoden 2023 eduskuntavaaleissa

Jaa
Vuodesta 2003 yhtäjaksoisesti SDP:n kansanedustajana toiminut lappeenrantalainen Anneli Kiljunen on päättänyt, ettei hän asetu enää ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa huhtikuussa 2023.
Kuva: Susanna Kekkonen.
Kuva: Susanna Kekkonen.

- Olen pohtinut asiaa vakavasti jo jonkin aikaa. Ratkaisu selkiytyi lopullisesti toimiessani nyt Eksoten ja Etelä-Karjalan hyvinvointialueen hallitusten puheenjohtajana.

- Minulle ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen liittyvät asiat ovat aina olleet lähellä sydäntäni, niin eduskuntatyössä kuin myös paikallisessa politiikassa, Anneli Kiljunen sanoo.

- Parin viime vuoden työskentelyni Eksoten ja nyt hyvinvointialueen johtotehtävissä on kirkastanut sen, että haluan panostaa aikaani jatkossa entistä enemmän eteläkarjalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden eteen. Toivon, että voin keskittää aikani hyvinvointialueemme sote-palveluiden sekä turvallisuus- ja pelastuspalveluiden kehittämiseen, Kiljunen toteaa.

Kiljusen työ eduskunnassa on painottunut sosiaali- ja terveys- sekä sivistyspolitiikkaan. Hän on yksi niistä kansanedustajista, jotka ovat olleet valmistelemassa soteuudistusta vuodesta 2003 alkaen ja työ jatkuu edelleen. Kiljunen on ollut paitsi sosialidemokraattisen puolueen keskeinen sote-osaaja ja useiden ohjelmatöiden puheenjohtaja, myös monien sote-järjestöjen puheenjohtaja.

- Nyt on hienoa hyödyntää näitä kokemuksia ja lainsäädäntöosaamista maakuntamme ihmisten hyvinvoinnin vahvistamiseen ja sote-palveluiden kehittämiseen, Kiljunen toteaa.

- Olen erityisen kiitollinen Kaakkois-Suomen asukkaille ja äänestäjille, joiden luottamuksella olen saanut tehdä töitä eduskunnassa kahdenkymmenen vuoden ajan meille tärkeiden asioiden puolesta, Anneli Kiljunen kiittää.

- Ensi vuonna kääntyy uusi sivu elämässäni, mutta vielä on paljon tehtävää. Siltä osin työ jatkuu vielä eduskunnassa ensi kevääseen asti, Anneli Kiljunen summaa elämäntilannettaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Susanna Kekkonen.
Kuva: Susanna Kekkonen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eloranta: Kirjailijoilta jää edelleen saamatta korvaus lähes miljoonasta saavutettavuuskirjaston lainasta vuosittain – missä viipyy hallituksen esitys?7.5.2024 11:06:05 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen saavutettavuuskirjasto Celian lainojen korvaamisesta kirjailijoille. Celia on valtion erikoiskirjasto, joka tukee yhdenvertaisuutta lukemisessa ja oppimisessa. Celia tuottaa ja välittää kirjallisuutta saavutettavassa muodossa, mm. äänikirjoina ja pistekirjoina. Näistä lainoista jää teknologiamuutoksen takia korvaamatta kirjailijoille lähes miljoona lainaa vuodessa. Eloranta pitää tärkeänä, että kirjailijoille taataan oikeudenmukainen korvaus kaikista lainausmuodoista.

Kutsu medialle: SDP:n vaihtoehto julkisen talouden tasapainottamiseksi 7.5. klo 137.5.2024 08:31:00 EEST | Kutsu

Tervetuloa mediatilaisuuteen, jossa esitellään SDP:n vaihtoehto julkisen talouden tasapainottamiseksi. Paikalla tilaisuudessa ovat puheenjohtaja Antti Lindtman, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sekä kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Joona Räsänen. Tilaisuus järjestetään Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmähuoneessa tiistaina 7.5.2024 klo 13.

SDP:n Nikkanen: Ryhtyykö hallitus toimiin EU-tasolla, jotta sosiaalisen median palveluille asetettaisiin suurempi vastuu heidän alustoillaan tapahtuvista väärinkäytöksistä?6.5.2024 08:34:18 EEST | Tiedote

Sosiaalisen median väärinkäytökset kuten identiteettivarkaudet, rikollisuus, valeuutisten levittäminen, painostus ja kaikenlainen kiusaaminen on lisääntynyt sosiaalisessa mediassa. Yksi ongelma sosiaalisessa mediassa on valeprofiilien ja väärien identiteettien käyttö, sanoo SDP:n kansanedustaja, Saku Nikkanen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye