SDP EDUSKUNTA

SDP:n Berg: Varhaisen psykoterapeuttisen hoidon saatavuus taataan kansalaisaloitteella. Suuri kiitos aloitteen tekijälle!

Jaa

Tällä hetkellä tarvittavaan psykoterapiaan pääsy monesti viivästyy, jolloin myös mielenterveyden ongelmat saattavat vaikeutua. Terapiatakuussa on sama perusajatus kuin hallitusohjelman kirjauksissa, joiden mukaan painopistettä tulee siirtää erityispalveluista peruspalveluihin ja parantaa varhaisen tuen saatavuutta.

- Kannatan lämpimästi ajatusta siitä, että ihminen saa tarpeen mukaista palvelua nykyistä merkittävästi nopeammin.

- On tärkeää, että ihmisen ensimmäiseen yhteydenottoon vastataan asiakas- ja potilaslähtöisesti ja tehokkaasti. Tämä myös sitouttaa ihmisen paremmin hoitoon. Etenkin mielenterveyden ongelmissa tämä on olennaisen tärkeää, Berg huomauttaa.

Etenkin nuorilla on aikaisempaa enemmän psyykkistä kuormitusta. Samoin juuri nuorten ohjautuminen erikoissairaanhoitoon mielenterveysongelmien vuoksi on lisääntynyt. Tarkoituksena on tuoda ja vakiinnuttaa koulu- tai oppilaitosympäristöön yleisimpien mielenterveyshäiriöiden lyhyitä varhaisinterventioita. Osana tätä palvelumallia myös nopeasti, tiiviisti ja matalalla kynnyksellä tarjottava lyhytterapiajakso tuo tehokkaan tuen lieviin mielenterveysongelmiin.

- Pidän tärkeänä sitä, että jatkossa psykososiaalista osaamista tuodaan aivan uudella tavalla perustasolle. Se edellyttää myös osaajien koulutusta ja moniammatillista yhteistyötä, Berg toteaa.

Jotta mielenterveyden ongelmiin saadaan juuri oikea ja oikea-aikainen hoito, onkin keskeistä lisätä mielenterveyden osaamista koko terveydenhuollon sektorilla, mukaan lukien koulujen ja oppilaitosten oppilashuolto ja esimerkiksi työterveyshuolto. Se edellyttää koulutusta ja täydennyskoulutusta ja sen resursointia.

- Tämä aloite on nostanut mielenterveyskysymykset myös hoitotakuun valmistelun keskiöön. Se, että mielenterveyden hoitamista pidettäisiin vähintään yhtä tärkeänä kuin somaattisten sairauksien hoitoa, ei ole aina mikään itsestäänselvyys. Myös siitä syystä pidän tätä kansalaisaloitetta erittäin tärkeänä avauksena ja odotan rakentavaa valiokuntakäsittelyä, Berg iloitsee.

SDP Berg: Tillgång till tidig psykoterapeutisk vård garanteras genom ett medborgarinitiativ. Tack till initiativtagaren!

Tillgången till brådskande psykoterapeutisk vård försenas ofta, vilket också kan förvärra psykiska hälsoproblem. Terapigarantin har samma grundidé som regeringsprogrammets register som flyttar fokus från specialiserade service till basservice och förbättrar tillgången till tidigt stöd.

- Jag stöder helhjärtat idén att människor kommer att få den service de behöver betydligt snabbare.

- Det är viktigt att personens första kontakt besvaras på ett kund- och patientorienterat och effektivt sätt. Detta binder också personen bättre till den givna vården. Särskilt i mentalhälsofrågor är detta viktigt, påpekar Berg.

Speciellt ungdomar har mer psykisk belastning än tidigare. På liknande sätt har ungdomar i allt högre grad riktats till specialiserad medicinsk vård på grund av psykiska problem. Syftet är att införa korta interventioner i skolan eller utbildningsmiljön för de vanligaste psykiska störningarna. Som en del av denna servicemodell ger en snabb och lågtröskelservice för korta terapiperioder effektivt stöd för lindriga psykiska hälsoproblem.

- Jag anser att det är viktigt att ta psykosociala kompetenser till en grundläggande nivå i framtiden. Det kräver också utbildning och mångprofessionellt samarbete, säger Berg.

För att ge rätt och snabb behandling av psykiska hälsoproblem är det därför viktigt att öka psykisk hälsokunskap inom hälsosektorn som helhet, inklusive i skolan och läroanstalter och till exempel i arbetshälsovården. Det kräver utbildning, vidareutbildning och resurser.

- Detta initiativ har också lagt frågor om mental hälsa i centrum för utarbetandet av en vårdgaranti. Det är inte alltid självklart att behandlingen av mental hälsa är minst lika viktigt som att behandla somatisk sjukdom. Det är också därför jag ser detta medborgarinitiativ som en mycket viktig öppning och ser fram emot en konstruktiv utskottsbehandling, gläder Berg.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye