Sdp:n eduskuntaryhmän Antti Lindtman: Jämsän seutu tarvitsee kaiken tuen paperiteollisuuden ahdingossa
26.8.2020 21:10:26 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

-Metsäyhtiö UPM:n päätös ajaa alas Kaipolan paperitehtaan kolme konetta ja siten myös sanomalehtipaperin tuotanto kotimaassa on järkyttävä isku perinteiselle paperipaikkakunnalle ja sen työntekijöille, toteaa Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.
Lindtmanin mukaan koko Jämsän seutu tarvitsee nyt kaiken tuen ja toimenpiteet taloudellisen iskun pehmentämiseen, ja maan hallitus on siihen valmis. Työntekijöiden tukemiseen tarvitaan valtion lisäksi myös yhtiön ja kunnan panosta, jotta työnsä menettävien toimeentulo ja tulevaisuuden usko voidaan turvata Kaipolan perustaneen vuorineuvos Juuso Waldenin hengessä. Walden tunnettiin työntekijöistä huolen pitäneenä patruunana.
Paino- ja kirjoituspaperien kysynnän pitkään jatkunut lasku yhdistettynä koronapandemian aiheuttamaan lisäkuoppaan koituivat valitettavasti Kaipolan paperitehtaan kohtaloksi.
- Ilmiön globaalia luonnetta kuvaa, että samaan aikaan ruotsalainen metsäjätti SCA ilmoitti lopettavansa painopaperin tuotannon Ortvikenin paperitehtaalla Keski-Ruotsissa. Myös SCA:n johto kertoi, että viimeinen naula arkkuun oli koronapandemia, joka on laskenut sanomalehtipaperin kysyntää 30-40 prosenttia, Lindtman toteaa.
SCA aikoo lopettaa tykkänään sanomalehtipaperin teon ja lisäävänsä massan tuotantoa isoilla investoinneille.
- Perimmäinen syy tehtaiden sulkemiseen on digitalisaatio ja sen aiheuttama painopaperin kysynnän hiipuminen. Globalisoitunut maailma käyttää yhä vähemmän painopaperia, yhä enenevässä määrin pahvia ja kartonkia verkkokaupan tarpeisiin, Lindtman arvioi.
Siksi Lindtmanin mielestä osoittaa sydämen kylmyyttä ryhtyä politikoimaan työnsä menettävien työntekijöiden ahdingolla, kuten muun muassa Petteri Orpo (kok) ja Lulu Ranne (ps) tekevät syyttämällä tehtaiden lakkautuksista maan hallitusta.
- Päinvastoin niin yhtiöiden kuin valtion ja kuntienkin on tehtävä kaikkensa työnsä menettävien ihmisten eteen, hän sanoo.
Sanna Marinin hallitus on pitänyt suomalaisia yrityksiä pystyssä miljardien eurojen tuilla vaikeassa taloustilanteessa. Metsäteollisuuden viime vuosien investoinnit mm. biotuotetehtaisiin eivät olisi lähteneet liikkeelle ilman valtion tukevaa panostusta. Suomi on pysynyt houkuttelevansa investointikohteena myös kansainvälisille sijoittajille, mitä osoittaa vaikkapa Googlen satojen miljoonien eurojen satsaukset Haminan datakeskukseen ja tuulivoimaan.
- Sdp näkee metsäteollisuuden jatkossakin elintärkeänä toimialana maallemme. Sen vuoksi mm. energiaverotusta kevennetään, väylämaksuja alennetaan ja päästökauppakompensaatiota kehitetään. Toivottavasti myös kokoomus tukee näitä elinkeinoelämää tukevia toimia eduskunnassa, Lindtman sanoo.
Metsäteollisuudessa liipaisimella ovat erityisesti hankalien matkojen päässä sijaitsevat tehtaat, joissa on vanhoja koneita. Lisäongelmia aiheuttaa, jos lähistöllä ei ole raaka-ainetta toimittavaa sellutehdasta.
Myös UPM aikoo lisätä massan tuotantoaan. UPM:n johtaja Anu Ahola kutsui Kaipolan tehdasta ”sijaiskärsijäksi”, sillä hänen mukaansa tehtaan lakkauttamiseen johtivat sen ulkoiset tekijät, viimeisenä niittinä koronaepidemia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti LindtmanEduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:040 577 6255Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Filatov: Järjestöleikkaukset voivat tulla Suomelle kalliiksi5.9.2026 14:11:10 EEST | Tiedote
Hallitus leikkaa järjestöjen rahoitusta samaan aikaan, kun niiden tarjoamaa matalan kynnyksen apua tarvitaan yhä enemmän. Varapuhemies Tarja Filatovin mukaan leikkaukset vähentävät ennaltaehkäisevää työtä, lisäävät painetta julkisiin palveluihin ja tulevat lopulta säästöjä kalliimmiksi.
SDP:n Tuppurainen: Pienet yritykset tarvitsevat enemmän tukea5.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Merkittävä osa suomalaisista yrityksistä on pieniä ja yhden hengen yrityksiä, jotka eivät ole juuri hyötyneet hallituksen politiikasta, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen muistuttaa yrittäjänpäivänä. Hän esittää neljää konkreettista keinoa pienten yritysten ja yksinyrittäjien tukemiseen.
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen Valkosen puheet ovat todellisuudesta irrallaan5.9.2026 13:09:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puheet pelkästään leikkauksin tehtävästä 8–11 miljardin sopeutuksesta eivät ole realismia, ja tämän tietävät kokoomuslaiset itsekin, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Joona Räsänen: Jos kantti kestäisi, kokoomus olisi voinut leikata yritystukia jo nyt5.9.2026 11:17:35 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkosen mukaan kokoomus leikkaisi seuraavassa hallituksessa yritystukia. SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsäsellä on kokoomukselle parempi idea: Leikataan yritystukia jo nyt.
SDP:n Jani Kokko tiedonhankintamatkalle Israeliin ja Palestiinaan5.9.2026 08:59:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Jani Kokko matkustaa kansainvälisen delegaation mukana Israeliin ja Palestiinaan tiedonhankintamatkalle 5.-10.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
