SDP:n Eeva-Johanna Eloranta: Lukutaitostrategia lähtee liikkeelle - heikosti lukevien lukutaidon parantaminen nostettava painopisteeksi
28.1.2021 09:30:00 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Eduskunta myönsi jakamattomasta varasta ns. joululahjarahaa vuodelle 2020 Lukuliikkeeseen liittyviin hankkeisiin mm. lukutaitostrategian laatimiseen 1,4 milj. euroa ja tälle vuodelle vielä 0,5 milj. euroa lisää mm. pysyvän valtakunnallisen lukutaito-ohjelman laatimiseen ja käynnistämiseen. Lukutaitostrategiatyö on nyt lähdössä liikkeelle.
Elorannan mukaan on erittäin huolestuttavaa, että suomalaislasten lukutaito on Pisa-tutkimuksen mukaan huonontunut merkittävästi 2000-luvun aikana.
- Kun vuonna 2000 heikkoja lukijoita oli 7% suomalaislapsista, niin vuonna 2008 heidän osuutensa oli tuplaantunut 14%:iin. Suomalaistyttöjen ja poikien erot ovat OECD maiden suurimmat. Karvin (Koulutuksen arviointikeskus) arviointitutkimuksen mukaan erot syntyvät perusopetuksen aikana, sillä ekaluokalla tyttöjen ja poikien osaamiserot ovat pieniä.
- Tämän kehityksen ei voi antaa jatkua. On aivan välttämätöntä, että lukutaitostrategiassa pohditaan niitä toimia ja keinoja millä lukutaito saadaan paranemaan, siten että heikkojen lukioiden osuus saadaan pienenemään. Tarvitaanko uudenlaista pedagogiikkaa, pitääkö opetussuunnitelmia muuttaa ja saada lukujärjestykseen lisää tilaa lukemiselle, Eloranta pohtii.
- Lukutaito on kaiken oppimisen ja yhteiskunnassa toimimisen perusedellytys. On hyvin huolestuttavaa, että peruskoulun päättävistä nuorista 11% eli noin 6000 nuorta ymmärtää ja omaksuu tekstiä niin heikosti, etteivät he selviydy arkisista tilanteista. Näiden nuorten lukutaito on niin heikko, että se vaikeuttaa jokapäiväisessä elämässä selviytymistä ja saattaa olla esteenä jatko-opinnoissa. Samaan aikaan aikuisten PIAAC-tutkimuksen mukaan suomalaisista 16-65 -vuotiaista lähes 400.000 aikuista lukee heikosti. Heistä vain noin puolet on töissä. Tämä kaikki samaan aikaan, kun suomalaisten koulutustasoa tulisi nostaa ja jokaiselle yksilölle taata edellytykset jatkuvaan oppimiseen. Lukutaitostrategiassa tulee pohtia keinoja myös heikosti lukevien aikuisten lukutaidon parantamiseksi, Eloranta painottaa.
Yhteyshenkilöt
Eeva-Johanna ElorantaKansanedustaja
Puh:050 523 2309Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
SDP:n Joona Räsänen perussuomalaisille: Lopettakaa selittäminen ja iskekää laskelmat tiskiin29.10.2026 17:54:58 EET | Tiedote
Perussuomalaiset eivät tunnu itsekään tietävän, mitä puolueen indeksijarru tarkoittaa eläkeläisille, sanoo Joona Räsänen.
Psoriasisförbundets ordförande Anette Karlsson: God vård är nödvändig, men fördomar kan inte behandlas med läkemedel29.10.2026 08:03:00 EET | Pressmeddelande
Psoriasisförbundets ordförande, riksdagsledamot Anette Karlsson (SDP), kräver nationellt stödmaterial för att stärka likabehandlingen av barn och unga med synliga kroniska sjukdomar i skolorna. På Internationella psoriasisdagen den 29 oktober vill Karlsson uppmärksamma hur fördomar och andras attityder påverkar barns och ungas självkänsla och vardag.
Psoriasisliiton puheenjohtaja Karlsson: Hyvä hoito on välttämätöntä, mutta ennakkoluuloja ei voi hoitaa lääkkeillä29.10.2026 08:03:00 EET | Tiedote
Psoriasisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Anette Karlsson (sd.) vaatii valtakunnallista tukimateriaalia näkyviä pitkäaikaissairauksia sairastavien lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi kouluissa. Maailman psoriasispäivänä 29. lokakuuta Karlsson haluaa kiinnittää huomiota siihen, miten ennakkoluulot ja muiden ihmisten asenteet vaikuttavat lasten ja nuorten itsetuntoon ja arkeen.
SDP:n Paula Werning: Huoltovarmuus on koko yhteiskunnan yhteinen turvallisuuskysymys28.10.2026 16:18:21 EET | Tiedote
Ukrainan tärkein opetus on, että varautuminen tehdään rauhan aikana, mutta sen todellinen arvo mitataan kriisissä. Suomen on kyettävä turvaamaan ihmisten arki myös kaikkein vaikeimmissa olosuhteissa, summaa SDP:n Paula Werning. Tuore raportti kertaa Ukrainan opit Suomen huoltovarmuudelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
