SDP:n Eloranta: Nuorten huumeiden käytön kasvuun on puututtava
22.1.2020 13:57:03 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Syksyn kouluterveyskyselyn mukaan yläasteikäisten nuorten huumekokeilut lisääntyneet vuoden 2017 kyselyyn verrattuna sekä tyttöjen että poikien keskuudessa. Kasvua on ollut enemmän tyttöjen keskuudessa, mutta pojat kokeilevat huumeita tyttöjä useammin.
- Nuorten keskuudessa kasvava huumausainemyönteinen ilmapiiri on erityisen huolestuttava asia. Huumausaineiden kokeilu ja käyttö ovat yleistyneet jo yläasteikäisten keskuudessa. Näin vakavaa asiaa ei voi jättää huomioimatta, sillä huumeet ovat erittäin vaarallisia ja haitallisissa kaiken ikäisille, mutta varsinkin nuorille, jotka ovat vielä kehittyvässä iässä. Huumausaineet vaikuttavat haitallisesti koko kehoon ja varsinkin aivoihin. Aivojen kehittyessä 25-ikävuoteen asti voi tämä johtaa nuorilla kehityksen häiriintymiseen ja pahimmillaan pysyviin vaurioihin, Eloranta toteaa.
Tutkimusten mukaan kymmenen suurimman kaupungin osalta huumeiden saatavuus on lisääntynyt merkittävästi. Vuonna 2017 esimerkiksi Turussa alle 40 prosenttia nuorista koki, että huumeita oli helposti saatavissa. Vuonna 2019 jo yli 50 prosenttia nuorista koki, että huumeita on helposti saatavissa. Samanlainen ilmiö on huomattavissa myös muissa suurissa kaupungeissa. Esimerkiksi Kuopiossa 2017 alle 40% koki huumeiden hankkimisen helpoksi, kun 2019 sen koki helpoksi yli 60%
- Huumeet aiheuttavat paljon haitallisia lieveilmiöitä kuten rikollisuutta ja sairauksia. Nämä aiheuttavat myös suuria hoito-, sekä turvallisuuskustannuksia. Pidän tärkeänä, että nuorten huumeiden käyttöön puututaan mahdollisimman nopeasti, jotta ei pääse syntymään negatiivista kierrettä, joka johtaa nuoren yhteiskunnan ulkopuolelle putoamiseen, Eloranta toteaa.
Yhteyshenkilöt
Eeva-Johanna ElorantaKansanedustaja
Puh:050 523 2309Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Haatainen: Syövän hoidossa viiveet ovat kohtalokkaita12.10.2026 09:55:09 EEST | Tiedote
Ylen MOT on tutkinut hoitoviiveiden roolia syöpähoidoissa ja haastatellut kolmea nuorta äitiä, jotka saivat tiedon aggressiivisesta rintasyövästä vasta kuukausien päästä ensioireiden huomaamisen jälkeen. SDP:n Tuula Haatainen mukaan on keskeistä, että perusterveydenhuoltoon pääsee nopeasti oireiden ilmaannuttua.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tuppurainen Varsovan turvallisuusfoorumiin – keskustelun aiheena Ukrainan merkitys Euroopalle12.10.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tytti Tuppurainen osallistuu neljättä kertaa Varsovan turvallisuusfoorumiin, joka on tänä vuonna 12.-13. lokakuuta.
SDP:n Tuppurainen: Orpon väite siitä, että talous kasvaisi nyt Suomessa ensimmäistä kertaa 20 vuoteen, ei pidä paikkaansa11.10.2026 12:57:36 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpo väitti eilen Ylen Ykkösaamussa, että Suomen talous olisi nyt kasvussa ensimmäisen kerran sitten vuoden 2008. Väite ei pidä paikkaansa. Vuosien 2008–2025 välillä Suomen talous kasvoi 12 vuotena, muistuttaa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen.
SDP:n Harakka: Pääministerin piipitys ei tainnut säikäyttää Googlea11.10.2026 10:07:00 EEST | Tiedote
Hallituksen tehtävänä on varmistaa, että Suomen lainsäädäntö pysyy isojen datakeskushankkeiden perässä. Googlen hakkuut Muhoksella ja Kajaanissa osoittavat, että näin ei nyt ole. Pääministeri Orpo murehti eilen Ykkösaamussa, että Googlen hakkuut olivat ”kylmä suihku”.
SDP:n Saku Nikkanen: Tyttöjen pitää saada elää turvassa11.10.2026 09:16:52 EEST | Tiedote
SDP Saku Nikkanen nostaa tyttöjen päivänä esiin lapsiin kohdistuvan seksuaalirikollisuuden ja vaatii, että rangaistukset vastaavat tekojen vakavuutta. Tyttöjen pitää saada elää turvassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
