SDP:n Eloranta: Vahva tunnistaminen lakeihin
12.11.2020 10:26:35 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Tietomurron ja kiristyksen uhriksi itsekin joutunut Eloranta on saanut tapauksen jäljiltä valtavasti yhteydenottoja, joissa on tuotu esiin terapia-asiakkaiden valtavan hädän lisäksi erityisesti identiteettivarkauden uhrien turvaton tilanne. Elorannan mukaan nyt tulee ryhtyä ripeästi toimiin lainsäädännön epäkohtien korjaamiseksi siten, että vahva tunnustaminen olisi aina vaatimuksena.
– Tuhansien kansalaisten henkilötunnusten paljastuminen verkossa pakottaa pohtimaan pelkän henkilötunnuksen käytön kieltämistä tunnisteena ilman vahvaa tunnistautumista. Tällä hetkellä pelkän nimen ja henkilötunnuksen avulla on mahdollista tehdä mm. verkko-ostoksia ja ottaa pikavippejä. Myös viranomaisten verkkoasioinnissa on pelkästään näillä tiedoilla mahdollista tehdä esimerkiksi aiheeton osoitteenmuutos tai ilmoittaa toinen ihminen, vaikka yrityksen vastuuhenkilöksi. On välttämätöntä, että myös lainsäädännön keinoin minimoidaan se haitta, jota tietomurron uhreille koituu, Eloranta sanoo.
Lakialoitteet koskevat vahvan tunnistamisen vaatimusta kuluttajakaupassa ja sähköisessä viranomaisasioinnissa. Toisen lakialoitteen mukaan verkkokaupassa tehtävissä luottosopimuksissa tarvitaan henkilöllisyyden todistamiseen aina vahvaa tunnistamista pelkän henkilötunnuksen sijaan. Toisen lakialoitteen mukaan sähköisessä asioinnissa viranomaistoiminnassa tulisi henkilöllisyys tunnistaa aina vahvalla tunnistautumisella. Lakialoitteet ovat nyt kaikkien kansanedustajien allekirjoitettavana 25.11. asti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva-Johanna ElorantaKansanedustaja
Puh:050 523 2309Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
SDP:n Joona Räsänen perussuomalaisille: Lopettakaa selittäminen ja iskekää laskelmat tiskiin29.10.2026 17:54:58 EET | Tiedote
Perussuomalaiset eivät tunnu itsekään tietävän, mitä puolueen indeksijarru tarkoittaa eläkeläisille, sanoo Joona Räsänen.
Psoriasisförbundets ordförande Anette Karlsson: God vård är nödvändig, men fördomar kan inte behandlas med läkemedel29.10.2026 08:03:00 EET | Pressmeddelande
Psoriasisförbundets ordförande, riksdagsledamot Anette Karlsson (SDP), kräver nationellt stödmaterial för att stärka likabehandlingen av barn och unga med synliga kroniska sjukdomar i skolorna. På Internationella psoriasisdagen den 29 oktober vill Karlsson uppmärksamma hur fördomar och andras attityder påverkar barns och ungas självkänsla och vardag.
Psoriasisliiton puheenjohtaja Karlsson: Hyvä hoito on välttämätöntä, mutta ennakkoluuloja ei voi hoitaa lääkkeillä29.10.2026 08:03:00 EET | Tiedote
Psoriasisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Anette Karlsson (sd.) vaatii valtakunnallista tukimateriaalia näkyviä pitkäaikaissairauksia sairastavien lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi kouluissa. Maailman psoriasispäivänä 29. lokakuuta Karlsson haluaa kiinnittää huomiota siihen, miten ennakkoluulot ja muiden ihmisten asenteet vaikuttavat lasten ja nuorten itsetuntoon ja arkeen.
SDP:n Paula Werning: Huoltovarmuus on koko yhteiskunnan yhteinen turvallisuuskysymys28.10.2026 16:18:21 EET | Tiedote
Ukrainan tärkein opetus on, että varautuminen tehdään rauhan aikana, mutta sen todellinen arvo mitataan kriisissä. Suomen on kyettävä turvaamaan ihmisten arki myös kaikkein vaikeimmissa olosuhteissa, summaa SDP:n Paula Werning. Tuore raportti kertaa Ukrainan opit Suomen huoltovarmuudelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
