SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eloranta: Varsinais-Suomeen tärkeitä avustuksia koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseksi

Jaa
Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Eeva-Johanna Eloranta (sd) iloitsee opetus - ja kulttuuriministeriön myöntämästä valtion erityisavustuksesta varhaiskasvatukseen, sekä esi- ja perusopetukseen.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Torstaina 23.3 saimme hyviä uutisia opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Hallitus panostaa varhaiskasvatuksen, sekä esi- ja perusopetuksen koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen yli 67 miljoonalla eurolla.

Koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta lisätään vahvistamalla hyvinvointia, pienentämällä lapsi- ja opetusryhmäkokoja sekä edistämällä laadukkaita oppimistuloksia. Tällä hetkellä koulutuksellista epätasa-arvoa syntyy kuitenkin alueellisen eriytymisen, sekä oppilaiden välisten hyvinvointi- ja oppimiserojen vuoksi. Marinin hallitus on vastannut tähän jakamalla merkittävän määrän tasa-arvorahaa, jotta koulutuksellinen tasa-arvo voidaan saavuttaa.

Tämän lisäksi erityisavustuksia sijoitettiin 3,5 miljoonaa euroa myös rikollisuuden ja jengiytymisen ehkäisemiseen. Valtionavustus on kohdennettu erityisesti koulujen ja ankkuritoiminnan, sekä poliisin välisen yhteistyön kehittämiseen ja edistämään kouluyhteisön turvallisuutta.

On myös tärkeää, että meidän alueemme sai tärkeitä avustuksia:

-  328 000 euroa Turun kaupungille toimenpiteisiin nuorten jengiytymisen ja rikollisuuden ehkäisemiseksi vuosille 2023–2024
- 1 581 770 euroa Turun kaupungille esi-ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024
- 191 000 euroa Raision kaupungille esi-ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024
- 900 000 euroa Turun kaupungille varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin 2023-2024

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen yhteiskunnan rikkaimmille kohdistamat veronkevennykset yksi syy Suomen luottoluokituksen laskuun26.7.2025 13:12:39 EEST | Tiedote

Kansainvälinen luottoluokittaja Fitch ilmoitti laskevansa Suomen luottoluokitusta. Syynä luottoluokituksen laskulle on Suomen kasvava julkinen velka. Luottoluokittaja Fitch arvioi, että velkasuhde ylittää tulevina vuosina 90 prosentin rajan. Velkasuhde kasvaa, koska Suomen talouskasvu on heiveröistä ja se johtaa paisuviin vuosittaisiin alijäämiin.

SDP:n Perholehto: Suomen on aika liikkua Ranskan mukana ja tunnustaa Palestiina25.7.2025 14:59:27 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto vaatii Suomelta asettumista historian oikealle puolelle. Humanitaarinen tilanne Gazassa on epäinhimillinen ja ihmiset nääntyvät Israelin saarrossa nälkään. Konkreettinen osa toimia, joilla Suomi voi asettaa painetta tilanteen ratkaisemiseksi on tunnustaa Palestiinan valtio, nyt kun eurooppalainen suurvalta Ranska on ilmoittanut niin tekevänsä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye