SDP:n Erkki Tuomioja: Rahat rauhanvälitykseen ja ihmisoikeustyöhön tulevat tarpeeseen
30.4.2021 09:15:16 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Erkki Tuomioja (sd.) mukaan budjettipäätökset auttavat vahvistamaan Suomen vaikutusmahdollisuuksia maailmalla. Hallitus esittää ulkoministeriön hallinnonalalle konfliktinestoon, rauhanvälitykseen ja rauhanrakentamiseen lisäystä 2,5 milj. euroa sekä YK:n ihmisoikeusrahoitukseen 4,2 euroa milj. vuodelle 2022.
- Keskinäisriippuvuuden maailmassa kaukaisetkin kriisit heijastuvat myös Suomeen. Konfliktien ehkäisemisen ja ratkaisemisen on oltava olla Suomen ulkopolitiikan vahvistuva painopiste. Vakaampi maailma on Suomen ja suomalaisten etu, Tuomioja kommentoi.
Suomi pyrkii YK:n ihmisoikeusneuvoston jäseneksi kaudelle 2022-2024. Ihmisoikeustyöhön suunnatun rahoituksen lisääminen on linjassa niin kampanjan kuin hallitusohjelman kanssa.
- Marinin hallituksen ihmisoikeusperustainen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja sitoutuminen kehitysyhteistyöhön on ollut todellinen kunnianpalautus verrattuna edeltäjäänsä. Suomi on ollut ihmisoikeuksien pitkäjänteinen puolestapuhuja, ja meitä arvostetaan erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksien sekä koulutuksen puolestapuhujana, Tuomioja linjaa.
Tuomiojan mukaan hallituksen on pidettävä katse maailmalla.
- Ilmastonmuutos, väestönkasvu, suurvaltapolitiikka ja viimeisimpänä koronapandemia ovat lisänneet epävakautta maailmalla. Hallituksella on mahdollisuus ja vastuu panostaa työhön ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja rauhan eteen niin lähellä kuin kaukana, Tuomioja peräänkuuluttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erkki TuomiojaKansanedustaja
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Joona Räsänen: Onko hallituksen tavoite velkaantumisen taittumisesta vielä voimassa?12.4.2026 10:40:23 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpon ja valtiovarainministeri Purran keskeisin talouspoliittinen tavoite on ollut velkaantumisen taittaminen, mutta viime aikoina hallitus on vaiennut tavoitteen voimassaolosta kuin muuri. Ennen hallituksen kehysriiheä on saatava tietää, pitääkö hallitus viimeisestä tavoitteestaan kiinni, vai siirtääkö se alati pahenevan velkaantumisen seuraavan hallituksen vastuulle, kysyy kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen.
Kansanedustaja Jani Kokko ehdolle SDP:n varapuheenjohtajaksi11.4.2026 13:53:38 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Jani Kokko asettuu ehdolle SDP:n varapuheenjohtajaksi toukokuun puoluekokouksessa. Kokko ilmoitti asiasta SDP:n Keski-Suomen piirikokouksessa Jämsässä.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Lapsiperheköyhyyden kasvu on pysäytettävä – lapsiin panostaminen on Suomen tärkein investointi10.4.2026 16:34:10 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa oli tänään vastaanottamassa laajan järjestö- ja asiantuntijajoukon vetoomusta lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi. Vetoomuksessa vaaditaan eduskuntaryhmiä kääntämään lapsiperheköyhyyden suunta ja varmistamaan, että talouspäätöksissä asetetaan lapsen etu etusijalle. Laine-Nousimaa korostaa, että pelkän huolen tunnistaminen ei riitä, jos samaan aikaan tehdään päätöksiä, jotka syventävät lapsiperheköyhyyttä.
SDP:n Nikkanen ja Werning: Hallitus vaarantaa säästöillään myös pelastustoimen10.4.2026 13:50:51 EEST | Tiedote
Pelastusopiston aloituspaikkojen määrää on nostettu, mutta hyvinvointialueiden säästöt vaikeuttavat pelastajien työllistymiseen. Tarve pelastajille ei ole vähentynyt, mutta hyvinvointialueiden vaikea taloudellinen tilanne on johtanut pattitilanteeseen. SDP:n hallintovaliokunnan kansanedustajat Saku Nikkanen ja Paula Werning korostavat tilanteen vakavuutta.
SDP:n Niina Malm: Orpo puhuu puutaheinää suojaosista – ei tiedä, mistä puhuu10.4.2026 13:48:17 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, varapuheenjohtaja Niina Malm tyrmää pääministeri Petteri Orpon väitteet työttömyysturvan suojaosien poistosta Ylen puheenjohtajatentissä. Orpo puhuu puutaheinää suojaosista eikä selvästi tiedä, mistä puhuu. Väite siitä, että osa-aikatyön vastaanottaminen olisi edelleen kannattavaa samalla tavalla, ei pidä paikkaansa. Hallitus on omilla päätöksillään heikentänyt työnteon kannustimia, Malm korostaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

