SDP:n Eveliina Heinäluoma: Budjetissa tärkeitä panostuksia joukkoliikenteeseen, asumiseen sekä lapsiperheille
1.9.2022 14:34:07 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Hallitus myös päätti merkittävistä toimista ihmisten arjessa pärjäämisen tukemiseksi. Hallitus on linjannut toimista, joilla sähkön hinnan voimakasta nousua pyritään kompensoimaan ihmisille. Sähköenergian arvonlisäverokantaa alennetaan 10 prosenttiin joulu-huhtikuun osalta. Tämän lisäksi valmistellaan muun muassa erillinen sähkövähennys ja määräaikainen sähkötuki. Varhaiskasvatusmaksujen pysyvä alennus 70 miljoonalla eurolla on tärkeä tuki lapsiperheille. On myös hyvä, että vaikutukset kompensoidaan kunnille, jotta kunnat eivät ajaudu ongelmiin, painottaa Heinäluoma.
- Hallitus myös tukee ensi vuonna asuntojen rakentamista, mikä on tärkeää erityisesti asumisen kovan hinnan kanssa painivalle pääkaupunkiseudulle. Budjettiriihessä lisättiin 30 miljoonaa euroa erityisryhmien investointiavustusvaltuutta ja valtuus on vuodelle 2023 esityksen mukaan 120 miljoonaa euroa. Tämä on erittäin hyvä ja tarpeellinen lisäys, sillä erityisryhmien, eli mm. ikääntyneiden, vammaisten, asunnottomien ja opiskelijoiden ja erityistä tukea tarvitsevien nuorten, asuntorakentamisen investointiavustus oli valtiovarainministeriön esityksessä liian matala tarpeeseen nähden. Lisämäärärahatarve on perusteltu myös sen vuoksi, että vapaarahoitteinen asuntotuotanto on alenemassa ensi vuonna kuluvaan vuoteen verrattuna, toteaa Heinäluoma.
Yhteyshenkilöt
Eveliina HeinäluomaKansanedustaja
Puh:040 592 1807Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus laskuttaa jo syntymättömistä lapsista – riskiraskauden seuranta voi maksaa satoja euroja3.11.2026 15:30:00 EET | Tiedote
Hallitus on korottanut terveydenhuollon maksuja niin, että riskiraskauden seurannasta voi kertyä perheelle satojen eurojen lasku ennen lapsen syntymää, totesi kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa tänään. Orpo-Purran hallituksen korottamat terveydenhuollon maksut käyvät kalliiksi tavalliselle suomalaiselle.
SDP:n Ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:39:40 EET | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 3.11.2026 välikysymyskeskustelussa tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Puhujana kansanedustaja Piritta Rantanen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n esittelypuheenvuoro välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:15:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoman esittelypuheenvuoro opposition yhteisestä välikysymyksestä tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Keskustelu välikysymyksestä käydään tiistaina 3.11.2026 klo 14 alkaen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
