SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääkaupunkiseudun julkinen liikenne tarvitsee valtion tukea
18.8.2021 12:31:51 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Kaupunkiseuduilla kannetaan suurta vastuuta Suomen ilmastotavoitteisiin pääsemisestä. Jotta kunnianhimoinen tavoite hiilineutraalisuudesta 2035 vuoteen mennessä toteutuu, kaupungeilla täytyy olla riittävät resurssit toteuttaa uusia raideliikenteen hankkeita. Siksi suurten kaupunkiseutujen MAL- eli maankäytön, asumisen ja liikenteen -sopimuksiin tulisi ohjata nykyistä enemmän valtion rahoitusta.
- Meidän tulee vastata kaupunkiseutujen tulevaisuushaasteisiin entistä pontevammin niin ilmastokysymyksissä kuin kaupunkikehityksessä. Valtion rahoituksen kasvattaminen MAL-sopimusten kautta olisi luonteva keino tukea kaupunkien asuntorakentamista ja lisätä joukkoliikennettä, painottaa kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.
Lisätuelle on akuutti tarve erityisesti liikennesektorilla. Helsingin seudun joukkoliikenne on koronavirustilanteen seurauksena ajautunut ongelmiin. HSL:n taloustilanne on huonoissa kantimissa vähentyneiden lipputulojen vuoksi.
- HSL:n taloutta ei pidä lähteä paikkaamaan lippujen hintojen korotuksilla, joka pahimmillaan vähentäisi entisestään joukkoliikenteen käyttäjämääriä. 1,5 miljoonan asukkaan pääkaupunkiseutu tarvitseekin myös valtion tukea, jotta HSL:n talous saadaan kestävälle pohjalle, linjaa Eveliina Heinäluoma.
Keskusta ehdotti viime viikolla MAL-sopimuksista luopumista ja siirtymistä maakunnallisiin sopimuksiin. Tämä tarkoittaisi toimivaksi todetusta mallista luopumista ja sirpaleisen tukiviidakon synnyttämistä. Tämä ei ole kenenkään osapuolen kannalta järkevää.
- Toimivaa konseptia on tässä ajassa viisasta vahvistaa. Siksi ehdotan, että MAL-sopimuksien valtion rahoituksen osuutta vahvistetaan, päättää Eveliina Heinäluoma.
Yhteyshenkilöt
Eveliina HeinäluomaKansanedustaja
Puh:040 592 1807Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Marttila jätti kirjallisen kysymyksen lastensuojelun avohuollon tukitoimien siirtämisestä – ”Lapsen suojelua ei saa heikentää säästösyistä”20.3.2026 13:22:24 EET | Tiedote
Kansanedustaja Helena Marttila on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen hallituksen aikeista siirtää lastensuojelun avohuollon tukitoimia ja jälkihuoltoa sosiaalihuoltolain piiriin. Kysymys liittyy sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän tuoreeseen raporttiin sosiaalihuollon palvelu-uudistuksesta, jota ohjaa hallituksen asettama 100 miljoonan euron vuotuinen säästötavoite. Marttilan mukaan esitetty uudistus uhkaa kaventaa lastensuojelun ydintehtävää ja heikentää lapsen oikeutta erityiseen suojeluun.
SDP:n Riitta Kaarisalo: SDP on suomalaisten luotetuin talouspuolue – hallituksen herpaantunut ote näkyy ihmisten luottamuksessa19.3.2026 13:19:16 EET | Tiedote
Tuore Maaseudun Tulevaisuuden kysely osoittaa, että suomalaiset luottavat talouden hoidossa eniten Sosialidemokraatteihin. Noin joka viides vastaaja pitää SDP:tä parhaana vaihtoehtona Suomen talouspolitiikan suunnannäyttäjäksi. SDP nousee luotetuimmaksi puolueeksi kaikissa ikäryhmissä ja laajasti eri puolilla maata. Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd.) ei pidä tätä yllätyksenä – kansa on puhunut.
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työyhteisöselvitys valmistui19.3.2026 11:15:00 EET | Tiedote
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tilasi Työterveyslaitokselta (TTL) työyhteisöselvityksen saadakseen ulkopuolisen ja luotettavan tahon näkemyksen työyhteisön tilanteesta. TTL:n asiantuntijat haastattelivat kaikki ryhmän työntekijät. Selvityksessä ei noussut tietoon uusia häirintätapauksia. Kaikki ryhmässä tapahtuneet tapaukset ovat olleet jo aiemmin pääsihteerin tiedossa, ja niihin on puututtu sisäisesti tapahtumien jälkeen.
SDP:n Lauri Lyly: Hallitus on havahtunut vihdoin omiin ongelmiinsa18.3.2026 15:43:29 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly pitää hyvänä, että hallitus on havahtunut vihdoin itse aiheuttamiinsa ongelmiin ja pyrkii korjaamaan niitä. Esityksen perusongelma, eli määräaikaisten työsopimusten lisääminen ja vieläpä ilman kunnollista perustetta, kuitenkin säilyy, korostaa Lyly.
SDP:n Kim Berg: Alipalkkaus jää usein ilman seuraamuksia – lainsäädännössä selvä aukko18.3.2026 15:30:20 EET | Tiedote
Kansanedustaja Kim Berg (sd.) korostaa, että työperäiseen hyväksikäyttöön puuttuva lainsäädäntö on tarpeellinen, mutta jättää edelleen katveeseen laajan joukon työntekijöitä, jotka kohtaavat alipalkkausta ilman, että se täyttää rikoksen tunnusmerkistöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
