SDP:n Filatov: Käytännön tasa-arvotyö vahvistuu varhaiskasvatuksessa
16.11.2022 14:07:34 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Sukupuoleen liitetyt oletukset on tärkeä tunnistaa jo varhaiskasvatuksessa, koska muutoin saatamme huomaamattamme uusintaa epätasa-arvoa, kansanedustaja Tarja Filatov sanoo.
Eduskunta on tänään hyväksynyt lain, jonka mukaan velvoite tasa-arvosuunnittelusta koskee jatkossa myös varhaiskasvatusta. Tasa-arvosuunnitelma toimii jatkossa työkaluna käytännön toiminnassa ja sen avulla varmistetaan, että tasa-arvotyötä tehdään järjestelmällisesti.
Muutos on lasten edun mukainen. Varhaiskasvatuksessa keskustelun ja leikin avulla voidaan vahvistaa lasten tietoisuutta tasa-arvosta, sukupuolista ja niiden moninaisuudesta.
-Mitä isot edellä, sitä pienet perässä, siksi on tärkeää voida keskustella aikuisten kanssa jo varhaisessa iässä tasa- arvoon liittyvistä kysymyksistä. Sukupuoleen liittyvät yleiset oletukset ja stereotypiat saattavat jopa rajoittaa lapsen itseilmaisua ja yhdenvertaisuuden kokemusta.
-Epätasa-arvoinen kohtelu varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa on harvoin tietoista tai tarkoituksellista. Se voi kummuta vanhoista tavoista ja tottumuksista sekä piilossa olevista ennakkoluuloistamme. Siksi epätasa-arvoa ylläpitävien käytönteiden esiin tuomiseen tarvitaan työyhteisön herättelyä, yhteistä keskustelua ja toimintaa tukevia työkaluja.
Uuden lain toimenpiteillä tavoitellaan muutoksia varhaiskasvatuksen parissa työskentelevien aikuisten toimintaan. Muutoksen myötä sukupuolitietoiset toimintatavat vahvistuvat. Lisäksi sukupuolten moninaisuuteen liittyvän syrjinnän ennaltaehkäisyyn kiinnitetään jatkossa suunnitelmallisesti huomiota.
- Henkilöstön sitoutuneisuus ja tasa-arvo-osaaminen ovat avainasemassa tasa-arvotyön onnistumiseksi. On tärkeää, että alan työntekijöille laaditaan käytännön läheinen tukimateriaali sekä ohjeistus sekä annetaan asiasta riittävästi koulutusta, painottaa kansanedustaja Filatov.
- Työntekijät elävät tällä hetkellä vaikeaa aikaa monissa suomalaisissa varhaiskasvatuksen toimipisteissä: Työmäärä on suuri ja henkilöstömäärä usein riittämätön. On tärkeää, että henkilöstöresurssien riittävyydestä ja taloudellisista resursseista pidetään huolta onnistuneen toimeenpanon mahdollistamiseksi. Suunnitelman laatiminen ei tule lisätä liiaksi hallinnollista taakkaa vaan päinvastoin tukea käytännön työtä, huolehtii Filatov.
Tasa-arvoa edistetään myös pienillä arjen teoilla. Ohikiitävät hetket, tokaisut tai eleet voivat aikuisesta olla merkityksettömiä, mutta näkökulmasta asia voi olla toisin. Suuret kulttuuriset rakenteet koostuvat pienistä palasista. Jos huomion kiinnittäminen pieniin asioihin kuitataan vähäpätöisenä, voidaan huomaamatta tukea isoja kulttuurissa vallalla olevia epätasa-arvoisuuksia.
-Jokaisessa sosiaalisessa kohtaamisessa on siis mahdollisuus ja velvollisuus edistää tasa-arvoa, Filatov muistuttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarja FilatovKansanedustaja
Puh:050 511 3112Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
