SDP EDUSKUNTA

SDP:n Filatov: Koronan ehkäisy on vahvaa työllisyyspolitiikkaa

10.10.2020 14:32:15 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
”Politiikka on tällä hetkellä tasapainottelua koronan, talouden ja työllisyyden triangelissa. Yhtälö ei ole helppo, mutta Suomi on selvinnyt kohtuullisen hyvin”, kansanedustaja Tarja Filatov ( sd) sanoo. Hän puhui Forssan torilla tänään lauantaina.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Koronan ehkäisy on parasta työllisyyden hoitoa. Koronan oloissa ihmiset pelkäävät kuluttaa ja tämä vaikuttaa työpaikkoihin. Jos joudumme massiivisiin sulkutoimiin, niin se on myrkkyä taloudelle ja työllisyydelle.

Haasteenamme on rahavelkaa, osaamisvelkaa, hoitovelkaa ja ilmastovelkaa. Yhtäkään näistä ei saa laiminlyödä.

- Jos emme hoida hoivavelkaa, meillä ei ole työkykyisiä ihmisiä. Kyse ei ole vain koronan tuomasta hoivavelasta, vaan ensiarvoisen tärkeää on huolehtia paremmin esimerkiksi mielenterveydestä. Siksi panostamme kuntiin ja hoivaan tänä ja ensi vuonna 4 miljardia euroa, jotta palvelut turvataan, Filatov sanoo.

- Jos emme huolehdi osaamista ja vahvista lasten ja nuorten koulutusta, meillä ei ole muuttuvilla työmarkkinoilla tarvittavaa osaamista. Siksi hallitus panostaa nuorten koulutukseen ja laajentaa oppivelvollisuutta.

- Hallitus alentaa päivähoitomaksuja. Tämä lisää esimerkiksi sairaanhoitajan ja bussikuskin kahden lapsen perheen käytettävissä olevia tuloja vuodessa 2000 eurolla. Hyöty on viisi kertaa enemmän kuin mitä perhe hyötyisi miljardin euron yleisestä tuloveronkevennyksestä. 

- Päivähoitomaksujen alennus on myös seitsemän kertaa tehokkaampi työllisyystoimi kuin yleinen veroale. Hallitus on valinnut täsmätoimia, koska talous on vaikeuksissa. Panostamalla ihmisiin huolehdimme työllisyydestä, ja työllisyys autta rahavelan maksamisessa, Filatov muistuttaa.

Koronan keskellä hallitus panosti mittavasti ja panostaa yhä yritysten selviytymiseen. Hallitus elvytti miljardiluokan infra- ja ilmastopaketilla. Kriisin alkaessa joustavoitettiin yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa työelämän lainsäädäntöä, jotta yritykset kykenivät sopeuttamaan toimintojaan nopeammin. Tämä auttoi siinä, että Suomen taloudellinen sukellus on ollut paljon pienempi kuin Euroopan unionissa keskimäärin.

- Ilmastovelka on kaikkein vaarallisinta velkaa. Me emme voi pitää kiinni vanhasta fossiilitaloudesta ja näivettyä. Koronan jälkeen ilmastoinvestoinneilla on maailmanmarkkinoilla kysyntää.

- On pidettävä huolta siitä, että Suomi pääsee mukaan maailmatalouden nousuun, kun se alkaa. Siksi on pidettävä maa toimintakykyisenä ja vaalittava luottamusta, ennakoitavuutta ja yhdessä tekemistä, painottaa Filatov.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote

Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.

SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote

Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye