SDP:n Filatov: Tehdään työpaikoista huippua mielen hyvinvoinnin edistämisessä
10.3.2023 15:25:37 EET | SDP EDUSKUNTA | Blogi

Kyse on inhimillisesti kestämättömästä asiasta ja taloudellisesti merkittävistä summista.
Talouden kannalta lyhyitä sairauspoissaoloja merkittävämpää on, jos nuoret ihmiset uupumuksen tai mielenterveyshäiriöiden vuoksi päätyvät työkyvyttömyyseläkkeelle. Menetämme ison osan kipeästi kaipaamaamme työvoimaa. Puhumattakaan inhimillisestä.
Nuorten naisten mielenterveyssyistä johtuvien sairauspäivärahapäivien määrä on ollut jyrkässä kasvussa viime vuosien aikana.
Viidentoista vuoden aikana nuorten naisten masennuksesta johtuvien sairauspäivärahapäivien määrä on kaksinkertaistunut, mutta ahdistuksesta johtuvien päivien määrä on noin viisinkertaistunut. Eivätkä nuoret miehetkään näiltä kiusoilta ole säästyneet.
Näyttäisi siltä, että esimerkiksi ahdistus on sidoksissa toimialaan ehkä enemmän kuin sukupuoleen. Samoilla työaloilla nuorten naisten ja miesten välillä ei ollut suurta eroa sairauspoissaoloissa. Työllä on siis merkitystä.
Varhainen avunsaanti ja lyhytterapiat ovat auttaneet niillä työpaikoilla vähentämään mielenterveydestä johtuvia sairauspoissaoloja. Osassa firmoista työterveys on panostanut nopeaan puuttumiseen ja lyhytterapiaan. Nämä yritykset ovat hyötyneet ratkaisusta taloudellisesti.
Niskan jumia avataan, mutta mielen jumeissa on paljon vaikeampi saada apua. Niskan jumeihin ja muihin tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisyyn työpaikoilla kiinnitetään huomiota. Tuolit ovat kehittyneet, pöydät nousevat ja laskevat jo monilla työpaikoilla. Kirjoittaa voi seisten, netti piippaa taukojumppaa ja venyttelyhetkeä.
Milloin saisimme saman ajattelun mielenterveyden edistämiseen? Miten loisimme hyvän mielen työpaikkoja? Erilaiset pulssikyselyt mittaavat ihmisten tuntoja, mutta niistä seuraa aina selkeitä toimia, joilla stressiä ja pahaa oloa puretaan.
Ollessani ministerinä meillä oli laaja työhyvinvointiohjelma. Se osoitti, että työn tuottavuutta ja työhyvinvointia voidaan lisätä samanaikaisesti. Hyvä johtaminen, tarkoituksenmukainen työn organisointi, osaamisen varmistaminen, työaika autonomia, palauttavat vapaat jne.
Suomi on työturvallisuudessa maailman kärkeä. Tehdään työpaikoistamme huippua mielen hyvinvoinnissa.
Yhteyshenkilöt
Tarja FilatovKansanedustaja
Puh:050 511 3112Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Heinäluoma: Hallituksen lyhytvuokrauksen rajoitusmalli muuttui rajusti valiokuntakäsittelyssä – tavoite epäonnistui täysin5.11.2026 12:32:52 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen esitystä lyhytvuokrauksen sääntelystä. Heinäluoman mukaan ympäristövaliokunnan hyväksymä rajusti muuttunut ratkaisu vie kuntien nykyisiä oikeuksia rajoittaa lyhytvuokrausta ja on siten jopa hallituksen alkuperäisen tavoitteen vastainen.
SDP:n Suhonen jätti toimenpidealoitteen: Tikkaukseen tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksiralli!5.11.2026 11:55:00 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen on jättänyt tänään torstaina (5.11.) toimenpidealoitteen Iisalmen ja Varkauden yöpäivystysten sekä aamu- ja iltapäivystysten lakkautusten ja heikennysten peruuttamiseksi. Toimenpidealoite on kansanedustajan valtiopäivätoimi, jolla patistetaan hallitusta ryhtymään toimiin. – Eihän voi olla järkevää, että pelkästään jopa vain tikkausta vaativa toimenpide vaatii tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksirallin. Ja vielä paikkakunnilta, joissa teollisuutta pyörii kolmessa vuorossa. Ja pahimmillaan suma seisoo Kuopiossa ja sen päivystys tukkeutuu, jyrähtää Suhonen ja patistaa Orpo–Purran hallitusta toimiin.
SDP:n Paula Werning: Missä todellisuudessa ministeri Rydman elää? Sairaalalaskut päätyvät ulosottoon, mutta ministeri vähättelee ihmisten hätää4.11.2026 14:01:40 EET | Tiedote
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) arvostelee kovin sanoin sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin puheita siitä, ettei raha estä ihmisiä hakeutumasta hoitoon. Werningin mukaan ministerin väitteet osoittavat hämmästyttävää vieraantumista tavallisten suomalaisten arjesta. Samaan aikaan kun Orpon hallitus on korottanut terveydenhuollon asiakasmaksuja rajusti ja valmistelee uusia korotuksia, yhä useampi suomalainen kamppailee hoitokulujensa kanssa.
SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen esitys palkkatasa-arvosta jäi erittäin puutteelliseksi4.11.2026 11:21:45 EET | Tiedote
– Naisten ja miesten epätasa-arvoiseen palkkaukseen puuttuminen on ehdottoman tärkeää, mutta hallituksen esitys jää erittäin puutteelliseksi, koska se ei täytä edes EU:n palkka-avoimuusdirektiivin vähimmäisvaatimuksia, summaa työ- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Lauri Lyly (sd.). Valiokunnan demariryhmä esittää lakiin selkeitä korjauksia, jotka edistäisivät sukupuolten välisen palkkatasa-arvon toteutumista hallituksen esittämää tehokkaammin.
SDP:n Seppo Eskelinen: Maakunnan laaja edunvalvonta tuotti tulosta4.11.2026 10:11:48 EET | Tiedote
-On hyvä, että maakuntalentojen ja saavutettavuuden tärkeys vihdoin ymmärrettiin, kun Finnair ilmoitti tänään, että lennot Joensuuhun jatkuvat markkinaehtoisesti vuodesta 2028 nykyisen ostopalvelusopimuksen jälkeen, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
