SDP:n Filatov: Työelämästä on tehtävä reilumpaa
18.3.2023 15:01:42 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Itse kannatan työperäistä maahanmuuttoa, koska meillä on pula työvoimasta. Mutta vielä tiukemmin kannatan reiluja työehtoja, niiden parempaa valvontaa ja kovempia rangaistuksia rikkomuksista, jatkaa Filatov.
Päivän Hesarissa on ansiokas kirjoitus siitä, miten firmat käyttävät hyväkseen ulkomaista työvoimaa. Omistajilla on kaksi siivousalan firmaa ja samat työntekijät tekevät työtä molemmille. Ylityökorvauksia ei makseta, vaikka työpäivät venyvät, koska kyseessä on eri firmat. Lomaa osa työntekijöistä ole pitänyt muutamaan vuoteen.
Tällainen työaikalain kiertäminen on väärin. Laki on tarkoitettu työntekijän suojaksi ja levon turvaamiseksi. Virallisesti tällaiseen väärinkäytökseen on vaikea päästä kiinni, jos työntekijä sanoo itse olevansa suostuvainen tuplatyöhön.
Täysin toisenlaisen työkulttuurin maista tulevat ihmiset suostuvat pitkiin päiviin ja heikkoihin työoloihin eri syistä. Heidän omassa maassaan työaikalait eivät välttämättä säätele työaikaa. Köyhyys pakottaa ympärivuorokautiseen työhön. Usein taustalla on myös syy auttaa läheisiään. Ihmiset haluavat kerätä rahaa kotimaahansa jääneille sukulaisilleen.
- Irvokasta jutussa on, että yritysten yksi omistaja on perussuomalainen poliitikko. Puolue vastustaa työperäistä maahanmuuttoa, mutta omassa elämässä sen edustajat käyttävät ihmisten heikkoa asemaa härskisti hyväkseen. Jos lain kirjain sallii esimerkin mukaisen veivaamisen, kirjainta on muutettava. Lain henki ei sitä salli, päättää Filatov.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarja FilatovKansanedustaja
Puh:050 511 3112Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Lauri Lyly: Työllistymisen esteitä on poistettava21.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly puhui perjantaina 20.3 Satakunnan Demareiden piirikokouksessa. Puheessa hän nosti esiin Suomea vaivaavan pitkäaikaistyöttömyyden ja sen hoidon puutteet.
Marttila jätti kirjallisen kysymyksen lastensuojelun avohuollon tukitoimien siirtämisestä – ”Lapsen suojelua ei saa heikentää säästösyistä”20.3.2026 13:22:24 EET | Tiedote
Kansanedustaja Helena Marttila on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen hallituksen aikeista siirtää lastensuojelun avohuollon tukitoimia ja jälkihuoltoa sosiaalihuoltolain piiriin. Kysymys liittyy sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän tuoreeseen raporttiin sosiaalihuollon palvelu-uudistuksesta, jota ohjaa hallituksen asettama 100 miljoonan euron vuotuinen säästötavoite. Marttilan mukaan esitetty uudistus uhkaa kaventaa lastensuojelun ydintehtävää ja heikentää lapsen oikeutta erityiseen suojeluun.
SDP:n Riitta Kaarisalo: SDP on suomalaisten luotetuin talouspuolue – hallituksen herpaantunut ote näkyy ihmisten luottamuksessa19.3.2026 13:19:16 EET | Tiedote
Tuore Maaseudun Tulevaisuuden kysely osoittaa, että suomalaiset luottavat talouden hoidossa eniten Sosialidemokraatteihin. Noin joka viides vastaaja pitää SDP:tä parhaana vaihtoehtona Suomen talouspolitiikan suunnannäyttäjäksi. SDP nousee luotetuimmaksi puolueeksi kaikissa ikäryhmissä ja laajasti eri puolilla maata. Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd.) ei pidä tätä yllätyksenä – kansa on puhunut.
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työyhteisöselvitys valmistui19.3.2026 11:15:00 EET | Tiedote
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tilasi Työterveyslaitokselta (TTL) työyhteisöselvityksen saadakseen ulkopuolisen ja luotettavan tahon näkemyksen työyhteisön tilanteesta. TTL:n asiantuntijat haastattelivat kaikki ryhmän työntekijät. Selvityksessä ei noussut tietoon uusia häirintätapauksia. Kaikki ryhmässä tapahtuneet tapaukset ovat olleet jo aiemmin pääsihteerin tiedossa, ja niihin on puututtu sisäisesti tapahtumien jälkeen.
SDP:n Lauri Lyly: Hallitus on havahtunut vihdoin omiin ongelmiinsa18.3.2026 15:43:29 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly pitää hyvänä, että hallitus on havahtunut vihdoin itse aiheuttamiinsa ongelmiin ja pyrkii korjaamaan niitä. Esityksen perusongelma, eli määräaikaisten työsopimusten lisääminen ja vieläpä ilman kunnollista perustetta, kuitenkin säilyy, korostaa Lyly.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
