SDP:n Gustafsson kantaa huolta latinan kielen tulevaisuudesta lukioissa ja yo-kokeissa

17.6.2022 12:30:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Kansanedustaja ja entinen opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen latinan kielen aseman turvaamiseksi lukioissa ja ylioppilaskirjoituksissa. Gustafsson on huolissaan eurooppalaisen kulttuurin perustana toimineen latinan kielen asemasta, jonka tulevaisuus lukio-opetuksessa on vaarassa.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Toukokuussa eri medioissa uutisoitiin, että pitkän latinan ylioppilaskoe järjestetään viimeisen kerran vuonna 2025, koska opiskelijat eivät ole kiinnostuneita latinan kielen opiskelusta.

Gustafsson kysyykin kirjallisessa kysymyksessä hallitukselta: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta saataisiin oppilaat motivoitua lukemaan latinan kieltä lukiossa? Olisiko mahdollista kehittää jokin palkitsemis- tai pisteytysjärjestelmä, joka antaisi paremmin motivaatiota latinan kielen opiskeluun?

– Latinan kielellä on suuri merkitys eurooppalaisen kulttuurin perustana ja väylänä eurooppalaisen sivistyksen lähteille. Latinaa opetetaan edelleen monissa kouluissa ja yliopistoissa ja se on katolisen kirkon pääkieli, Gustafsson muistuttaa.

–  Latinaa opiskellaan monilla aloilla yliopistoissa. Esimerkiksi lääkärit, oikeustieteilijät, teologit, luonnontieteilijät ja tietysti historioitsijat, arkeologit ja latinistit tarvitsevat latinan kielen taitoja, kertoo Gustafsson.

Kysymyksen ovat allekirjoittaneet myös sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko (kok.) sekä varapuheenjohtaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.).

– Me allekirjoittaneet kannamme suurta huolta katoavasta latinan tietotaidosta, jota voi olla hyvin vaikeaa saavuttaa uudelleen. Latinan kielen opiskelun tulevaisuudesta päätettäessä pitäisi vaakakupissa painaa muut arviot kuin raha, huolimatta siitä, että nykypäivän Suomessa latinan kieltä ei ehkä arvosteta yhtä paljon kuin muualla Euroopassa, Gustafsson kollegoineen summaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote

Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.

SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä6.11.2026 13:02:47 EET | Tiedote

Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä. – Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye